RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 173
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaavoitusohjelma vuosille 2023-2025
1380/10.02.03/2022
Kaupunkisuunnittelulautakunta 13.12.2022 § 173
Lohjan kaupungin hallintosäännön § 31.1. mukaan kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy kaavoitusohjelman.
Kaavoitusohjelma 2023-2025 on valmisteltu pitkälti aikaisempiin periaatteisiin nojaten, mutta uudella otteella. Aiemmissa kaavoitusohjelmissa on ollut jopa kohtuuton määrä hankkeita suhteessa kaupungin käytettävissä oleviin valmistelijaresursseihin. Ohjelmissa ei myöskään ole ollut tilaa uusille, ennakoimattomille - yleensä elinkeinopoliittisesti tärkeille hankkeille. Niitä on kuitenkin joka vuosi tullut kiireellisinä jonon ohi, minkä seurauksena aina samat kaavahankkeet ovat jääneet odottamaan vuoroaan.
Tässä ohjelmassa hankkeita on karsittu paljon ja priorisoitu uudella tavalla. Työn alla on samanaikaisesti vain kohtuullinen määrä kaavoja ja niillä on realistinen aikaikkuna. Yllättäville hankkeille on pyritty järjestämään tilaa. Kiireellisimmät hankkeet on tunnistettu ja niille on nimetty valmistelijat. Vähemmän kiireellisiä mutta mielekkäitä, nyt "odottavaksi" merkittyjä hankkeita voidaan ottaa työn alle sitä mukaa, kun valmistelussa vapautuu resursseja. Hankkeet, jotka eivät todennäköisesti voi edetä lähimmän kolmen vuoden aikana, on pudotettu pois ohjelmasta, mutta niihin on mahdollista palata puolivuosittain kaavoitusohjelmaa tarkistettaessa, jos aihetta ilmenee.
Aikaisemmissa kaavoitusohjelmissa olleita niin kutsuttuja "arvioitavana olevia kaavahankkeita" ei tässä ohjelmassa ole. Niitä käsitellään myöhemmin omana kokonaisuutenaan. Alkuvuonna 2023 näistä aiemmin arvioitavana olevista hankkeista on tarkoitus tuoda päätöksentekoon ne prosessit, joista on aika ajanut ohi, maanomistajan tavoitteet ovat muuttuneet tai jokin muu syy aiheuttaa sen, että kaavaprosessi on syytä virallisesti lopettaa.
Uudenlaisen ohjelmoinnin tarkoituksena on purkaa kaavasumaa ja rauhoittaa valmistelijoiden työtä sekä vähentää yllätyksellisiä käänteitä - vaikka täysin niiltä ei voida välttyä. Tämä on yksi keskeinen kaavoituksen LEAN-toimenpide. Sujuvuus tulee näkymään vasta muutaman vuoden aikavälillä, mutta jollei nyt aloiteta, ruuhkautuminen jatkuu. Uudistusten ja ohjelman toteuttamisessa onnistuminen on toki pitkälti kiinni siitä, onnistutaanko tarvittavissa rekrytoinneissa lähiaikoina.
Kaavoituksen sujuvoittamiseksi on meneillään monia muitakin toimia. Selvitetään esimerkiksi, voisiko vaihekaavalla tai päätöksenteon delegointia lisäämällä nopeuttaa teknisiä kaavamuutosprosesseja tai korjata kiinteistöjaotusta. Kaavoituspalvelun sujuvoittamiseksi on käynnistetty myös lupakäsittelyn purkutalkoot, joihin ollaan todennäköisesti saamassa myös lisäresurssi vuoden 2023 alussa. Tämän kaavoitusohjelmakauden 2023-2025 kuluessa on tarpeen uudistaa myös kaava-aloitteiden käsittelymenettelyä Lohjalla.
Luottamushenkilöiden yksi tehtävä on seurata kaavoituksen etenemistä. Kokeilussa on uusi projektinhallintaväline, jonka avulla pystytään helposti havainnollistamaan kaavoituksen etenemistä ja mahdollisia muutoksia kaavoitusohjemassa, sekä tarvittaessa reagoimaan niihin. Saman työvälineen on tarkoitus sujuvoittaa myös maankäytön kokonaisprosessia kaupungin sisällä, kun eri osavaiheet ovat paremmin tiedossa kaikilla toimijoilla ja niiden lomittumista voidaan ennakoida. Esimerkiksi niin, että tonttijako saadaan nähtäville yhdessä kaavaehdotuksen kanssa, eikä peräjälkeen.
Kaavoitusohjelman muutoksia on pohjustettu kaupunkisuunnittelulautakunnan, lupajaoston sekä kaupunginhallituksen yhteisessä seminaarissa 9.11.2022 Ohjelman laadinnan periaatteita on esitelty kaupunkisuunnittelulautakunnalle kokouksessa 22.11.2022. Kaavoitusohjelman aikataulun periaatteet on kuvattu liitteenä olevan työohjelman kaaviossa (s.3):
- meneillään olevat asemakaavat pyritään valmistelemaan hyväksyttäväksi 2023 aikana
- kaikkein kiireisimmät hankkeet valmistellaan vuoden 2023 aikana
- vuoden 2024 ja 2025 kiireiset hankkeet eivät ole tiedossa, niille varataan tilaa
- melko kiireiset hankkeet valmistellaan noin seuraavien 2 vuoden aikaikkunassa
- odottavia kaavoja voidaan ottaa valmisteluun resurssien vapautuessa ilman erillistä kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöstä
Kaavahankkeita on valikoitu tähän ohjelmaan edellisen kaavoitusohjelman pohjalta noudattaen jo aikaisemmin sovittuja periaatteita: strategisuus, taloudellisuus, ympäristön laatuun, vetovoimaan ja imagoon vaikuttavat asiat sekä maapoliittinen ohjelma, hankkeen ja kaupungin tekniset valmiudet. Kokonaisuudessa on pyritty varmistamaan valmiudet niin elinkeinoelämän kuin asumisen ja palveluiden tonttien tuottamiseen tarvetta vastaavasti.
Työohjelman keskeinen sisältö
Tärkeimpänä yleiskaavatyönä ajantasaistetaan taajamaosayleiskaavaa. Taustalla on selvitys päivitystarpeista, sekä työn tukena tuore Maankäytön rakennemalli 2022-2052. Kaavan ajantasaistamista tarvitaan monessa teemassa keskittyen kuitenkin niihin, jotka ovat eniten ajastaan jäljessä. Taajamaosayleiskaavan tavoitteista ja sisällöstä päätetään keväällä 2023.
Kunnianhimoinen tavoite on valmistella taajamaosayleiskaava hyväksymiskäsittelyyn kuluvan valtuustokauden aikana, koska moni asemakaava odottaa sen etenemistä. On kuitenkin syytä varautua siihen, että selvitystarpeet tai paikkatietomuotoisen kaavatietomallin kehittäminen voivat pitkittää tavoiteaikataulua. Tulevilla valtuustokausilla taajaman yleiskaavoittamisessa olisi hyvä päästä rullaavaan prosessiin, jossa kaavaa päivitetään kevyesti neljän vuoden sykleissä ja kaupungin strategiaprosessiin nivottuna.
Taajamaosayleiskaavaan liittyen jatketaan käynnissä olevaa asemakaavojen ajantasaistamisselvitystä sekä taustatyötä keskustan täydennysrakentamisen edistämiseksi.
Asemakaavoituksessa on tulevana vuonna priorisoitava ESA-radan ratasuunnittelun edellyttämiä asemakaavoja sekä muutamia työpaikkatonttien kannalta keskeisiä kaavoja. Lohjan kasvu on ollut viime vuodet hidasta tai jopa olematonta, ja monipuolinen työpaikkatarjonta on yksi keskeinen keino herättää kiinnostus muuttaa kuntaan. Toki tulijoille täytyy olla tarjolla monipuolisesti asuntoja ja asuntotontteja erilaisiin tarkoituksiin, mutta tonttivarantoa on nyt kohtuullisesti, ja sitä voidaan lisätä monella suunnalla kysynnän mahdollisesti kasvaessa verraten nopeastikin. Olennaista on kasvattaa sellaista tonttivarantoa, josta on eniten kysyntää.
Kaavoitukseen kuuluu paljon muutakin kuin kaavojen tekemistä. Muuttuva lainsäädäntö edellyttää lähiaikoina tietomallipohjaiseen kaavoitukseen siirtymistä, ja Lohja on mukana pilotoimassa työskentelyä monessa valtakunnallisessa hankkeessa sekä omassa arjessaan. Lohja on mukana monissa muissakin kehittämistöissä ja verkostoissa, mikä kasvattaa ammattitaitoa ja vertaisverkostoja sekä mahdollisuuksia benchmarkata hyviä käytänteitä. Kaavoituksen henkilöstön työhyvinvoinnin kannalta oman työn hallinta ja ennakoitavuus on tärkeää, ja uudella ohjelmoinnilla pyritään parantamaan myös sitä.
Lisätiedot kaavoituspäällikkö Kristiina Rinkinen, kristiina.rinkinen@lohja.fi
Oheismateriaali - kaavoitusohjelma ja aiemmin arvioitavana olleet hankkeet
Esittelijä Maankäyttöjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä
1. liitteenä olevan kaavoitusohjelma 2023-2025;
2. merkitä tiedoksi oheismateriaalin, jossa on kuvattuna aiemmin arvioitavana olevat hankkeet.
Esteellisyys Erkki Huikari ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta (intressijääviys, hallintolaki 28 § 1 mom. 4 kohta) ja poistui kokouksesta klo 18.05-18.41 tämän asian käsittelyn ajaksi eikä näin ollen ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon.
Esittelijän muutettu
päätösesitys Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää
1. hyväksyä liitteenä olevan kaavoitusohjelma 2023-2025;
2. merkitä tiedoksi oheismateriaalin, jossa on kuvattuna aiemmin arvioitavana olevat hankkeet;
3. valtuuttaa viranhaltijoita tekemään pieniä teknisiä korjauksia kaavojen nimiin.
Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti
1. hyväksyä liitteenä olevan kaavoitusohjelma 2023-2025;
2. merkitä tiedoksi oheismateriaalin, jossa on kuvattuna aiemmin arvioitavana olevat hankkeet;
3. valtuuttaa viranhaltijoita tekemään pieniä teknisiä korjauksia kaavojen nimiin.
Liite 2 - Kaavoitusohjelma 2023-2025
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |