RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 175
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Paikkatietohinnasto- ja palvelutaksa 2023
1152/02.05.00/2022
Kaupunkisuunnittelulautakunta 13.12.2022 § 175
Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt Lohjan paikkatietohinnaston ja palvelutaksan hintamuutokset 9.3.2022 § 24.
Kaupungin taloudelle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi toimielimet oikeutetaan hallintosäännön nojalla tarkistamaan vuoden 2023 perittäviä maksuja ja korvauksia. Voimassaolevia maksuja esitetään korotettavaksi keskimäärin 1,5%:lla. Maksujen tarkistusesitykset on laadittu siten, että muodostuva maksu on pyöristetty täysiin euroihin.
Paikkatietohinnasto ja palvelutaksa sisältävät sekä viranomaistoimintaan että muuhun palvelutoimintaan sisältyviä maksuja ja taksoja.
Lisätiedot kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi
Esittelijä Maankäyttöjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelukunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen paikkatietohinnaston ja palvelutaksan 2023 siten, että uusi hinnasto ja taksa ovat voimassa 1.1.2023 alkaen.
Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esityksen mukaan.
Liite 4 - Paikkatietohinnasto ja taksa 2023
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |