Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto
Pöytäkirja 05.04.2022/Pykälä 13


 

Yhtiöiden, osuuskuntien ym. hallitusten jäsenehdokkaiden ja tilintarkastajaehdokkaiden valitseminen vuosiksi 2021-2023

 

617/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 05.04.2022 § 13

 

 Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto valitsi jäsenehdokkaat yhtiöiden, osuuskuntien ym. hallituksiin kokouksessaan 14.9.2021 § 36.

Lohjan kaupungilla on Nummi-Pusulan Jokirannan Liikekeskus Koy:n hallituksessa kaksi paikkaa. Hallitukseen valittiin vain yksi kaupungin edustaja, koska toinen paikka oltiin luovuttamassa sovitun mukaisesti Landenille. Yhtiön omistus on kuitenkin muuttunut Osuuspankin myytyä osakkeensa Landenille. Kaupungilla on edelleen enemmistö osakkeista.. Turvakseen kaupungin edustuksen yhtiössä Lohjan kaupunki pitää itsellään edelleen kaksi halituspaikkaa

Nummi-Pusulan Jokirannan Liikekeskus Koy:n hallituksella oli ylimääräinen yhtiäkokous 24.3.2022. Vallitsevassa tilanteessa Lohjan kaupunki ei voinut määräysvallastaan yhtiössä vielä luopua (prosessi on hallinto-oikeudessa kesken), joten kaupungin edustajana yhtiökokouksessa ollut hallintojohtaja Sanna Lundström esitti hallitukseen Mikko Kuosmasta ja  Mika Vierikkoa varsinaisiksi jäseniksi. Jaoston aiemmassa päätöksessä Mika Vierikko oli varajäsen.

Lohjan kaupunki luopuu hallituspaikoista sitten kun osakkeiden myyntipäätös on tullut lainvoimaiseksi.
 

Lisätiedot hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan viran väliaikainen hoitaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto merkitsee tiedoksi, että  Nummi-Pusulan Jokirannan Liikekeskus Koy:n hallitukseen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Mikko Kuosmanen ja Mika Vierikko.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano 

------------------------------------