Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 5


 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston kokouskäytännöt
1.1.2023 alkaen

 

528/00.01.01/2022

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 19.01.2023 § 5

 

 Lohjan kaupungin hallintosäännön IV osan päätöksenteko- ja hallintomenettelyn 16 luvussa määrätään valtuustoa lukuun ottamatta kaupungin muiden toimielinten kokousmenettelystä.

Hallintosäännön 125 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 126 §:n mukaan kokouskutsun antaa julkaistavaksi puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

Hallintosäännön 128 §:n mukaan esityslistat julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä sekä salassa pidettävät tiedot.

Hallintosäännön 127 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti.

Hallintosäännön 130 §:n mukaan toimielimen jäsenen on itse kutsuttava henkilökohtainen varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Estynyt jäsen ilmoittaa poissaolostaan myös toimielimen sihteerille. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkun asian käsittelyyn, hän voi kutsua henkilökohtaisen varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn.

Hallintosäännön 131 §:n mukaan nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston tai vammaisneuvoston edustajien tai muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin. Läsnäolo-oikeus on rajattava siten, että läsnäolo-oikeutta ei ole silloin kun käsiteltäviin asiakirjoihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja. Toimielin tai sen puheenjohtaja voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä  asiassa. Asiantuntijan on poistuttava kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Hallintosäännön 147 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa  sähköisesti.

Hallintosäännön 148 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine  oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan kaupungin internet-sivuilla siltä osin kuin siinä ei ole salassa pidettäviä tai ei-julkisia tietoja.

Kaupungin hallintosäännön I osan konserniohjausta koskevassa 5 luvun 35 §:ssä todetaan, että lautakunnan jaoston ja lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus tai lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto- oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti luottamushenkilöportaaliin, josta se on kaupunginhallituksen ja lautakunnan luettavissa. Kaupunginhallitus tai lautakunta voi erikseen tehdä päätöksen siitä, millaisia viranhaltijapäätöksiä tai alemman toimielimen päätöksiä ei tarvitse ilmoittaa mahdollisen otto-oikeuden käyttämistä varten.

Asia on otettava toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Lisätiedot  hallintoasiantuntija Päivi Kesälä, paivi.kesala@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää

1. todeta, että pöytäkirjanpitäjänä toimii kaupungin hallintoasiantuntija Päivi
Kesälä tai muu kaupungin hallintopalveluiden nimeämä henkilö;

2. pitää kokouksensa 2023 pääsääntöisesti torstaisin klo 15.00. Päivät sovittu kokouksessa 10.11.2022 (19.1., 16.2., 16.3., 5.4.(ke), 11.5., 8.6.)

3. että kokouskutsut ja esityslistat lähetetään sähköisesti luottamushenkilöportaaliin jäsenille ja muille, joilla on oikeus tai velvollisuus olla läsnä kokouksessa, pääsääntöisesti kokousta edeltävän viikon torstaina,

4. että esityslistat julkaistaan sähköisesti yleisessä tietoverkossa
osoitteessa www.lohja.fi pääsääntöisesti kokousta edeltävän viikon
perjantaina;

5. että pöytäkirjan tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua tarkastajaa. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana tiistaina siten, että valmistunut pöytäkirja julkaistaan luottamushenkilöportaaliin ja julkaisusta ilmoitetaan sähköpostilla puheenjohtajalle ja tarkastajille. Puheenjohtaja ja tarkastajat kuittaavat pöytäkirjan oikeellisuuden sähköpostilla ja allekirjoittavat sen varsinaisesti seuraavassa kokouksessa tai muutoin sovittuna ajankohtana. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja taikka tarkastajat keskenään ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, pöytäkirja tarkastetaan erimielisyyttä koskevilta osin toimielimen seuraavassa kokouksessa;

6. että pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään kokousta seuraavan viikon keskiviikkona;

7. sähköiset ilmoitukset viranhaltijapäätöksistä ovat luettavissa
otto-oikeuden käyttämistä varten luottamushenkilöportaalissa päätöksen
valmistuttua;

8. että kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston kokouksissa on
läsnäolo- ja puheoikeus hallintosäännössä nimettyjen lisäksi lupajaoston
kutsumilla viranhaltijoilla.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano jaoston jäsenet ja varajäsenet
läsnäolo- ja puheoikeuden saaneet
kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja (kalenterikutsu)
kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kalenterikutsu)
kaupunginjohtaja (kalenterikutsu)
hallintokalenteri

------------------------------------