Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 8


 

Lausunto muutoksista Uudenmaan jätelautakunnan jätehuoltomääräyksiin

 

513/00.04.01/2022

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 19.01.2023 § 8

 

 Uudenmaan jätehuoltoviranomainen on kahdentoista kunnan (Askola, Hanko, Inkoo, Karkkila, Lohja, Loviisa, Pornainen, Porvoo, Raasepori, Sipoo, Siuntio ja Vihti) jätehuoltoviranomainen, jonka vastuulla on jätehuoltoon liittyvät viranomaistehtävät jäsenkuntien alueella.

Uudenmaan jätehuoltoviranomainen on valmistellut muutoksia Uudenmaan jätelautakunnan jätetaksaan ja jätehuoltomääräyksiin jätelautakunnan hyväksyttäväksi. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.3.2023 alkaen. Jätehuoltomääräyksiin esitetään paria muutosta liittyen biojätteen erilliskeräykseen.

Uudenmaan jätehuoltoviranomainen on pyytänyt 15.12.2022 päivätyllä kirjeellään Uudenmaan jätelautakunnan toiminta-alueen kunnilta lausuntoa muutoksista Uudenmaan jätelautakunnan jätetaksaan ja jätehuoltomääräyksiin. Lausunto on pyydetty toimittamaan Uudenmaan jätehuoltoviranomaiselle viimeistään 13.1.2023, mutta kokousaikataulujen vuoksi lausunnon antamiselle on myönnetty lisäaikaa 27.1.2023 asti.

Lohjan kaupungin hallintosäännön mukaan Lohjan kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto toimii Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena ja antaa toimialallaan Lohjan kaupungin lausunnot.

 

Lisätiedot ympäristötarkastaja Susanna Komulainen, susanna.komulainen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Uudenmaan jätelautakunnan lausuntopyyntö 15.12.2022
- Muutosehdotukset Uudenmaan jätelautakunnan jätehuoltomääräyksiin

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Koskela Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää antaa Lohjan ympäristönsuojeluviranomaisena Uudenmaan jätehuoltoviranomaiselle seuraavan lausunnon koskien jätehuoltomääräyksiin esitettyjä muutoksia:

Lohjan kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto toteaa, että on tärkeää pitää jätehuoltomääräykset ajan tasalla ja yhtenäisinä koko Uudenmaan jätelautakunnan toiminta-alueella. Lupajaostolla ei ole huomautettavaa jätehuoltomääräyksiin esitettyihin muutoksiin.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Uudenmaan jätehuoltoviranomainen

------------------------------------