Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 5



 

N13 Nummi, kortteli 11, Asemakaavanmuutos

 

802/10.02.03/2022

 

Kaupunkikehityslautakunta 25.01.2023 § 5

 

 Asemakaavamuutoksen N13 Nummi, kortteli 11 osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 18.5.-8.6.2022 MRL 63 §:n mukaisesti. Suunnitelmissa esitetyistä lähtökohdista, osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksista ja kaavan vaikutusten arvioinnista ei annettu palautetta. Kaava-alueen rajausta on laajennettu.

Kaavamuutosalue sijaitsee Nummen palvelukeskittymän tuntumassa ja on osittain yksityisessä, osittain kaupungin ja osittain valtion omistuksessa. Asemakaavamuutoksen tavoitteita ovat Nummen entisen kunnantalon käyttötarkoituksen muuttaminen ja suojelutarpeiden selvittäminen, kortteleiden 11 ja 15 käytön tutkiminen sekä asemakaavamerkintöjen ja

 -määräysten ajantasaistaminen.

Kaavamuutoksesta on laadittu kaksi valmisteluvaiheen luonnosvaihtoehtoa, joiden eroavaisuudet koskevat korttelia 15. Kortteliin 15 osoitetaan asuinpientalojen korttelialue (AP) sekä puisto (VP). Toisessa vaihtoehdossa kortteliin 15 osoitetaan lisäksi autopaikkojen korttelialue (LPA), jolle saa sijoittaa korttelin 11 autopaikkoja.

Kortteliin 11 osoitetaan sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS) sekä Nummen entisen kunnantalon alueelle liike- ja toimistorakennusten korttelialue (K/s). Nummen entisestä kunnantalosta teetetyn kulttuurihistoriallisten arvojen selvityksen perusteella sen ympäristö säilytetään ja rakennukset suojellaan (sr), jotta ominaispiirteet säilyvät.

Muutoin asemakaavamerkintöjä ja -määräyksiä ajantasaistetaan.

 

Lisätiedot kaavasuunnittelija Nele Korhonen, nele.korhonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali N13 Valmisteluvaiheen kaavaselostus

 N13 Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.1.2023

 N13 Päivitetty Nummen entisen kunnantalon kulttuurihistoriallisten arvojen selvitys 7.8.2022

 

Liite 1 N13 Valmisteluvaiheen kaavakartta VE1 25.1.2023

Liite 2 N13 Valmisteluvaiheen kaavakartta VE2 25.1.2023

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää asettaa asemakaavan muutoksen valmisteluaineiston (kaavaluonnosvaihtoehdot VE1 ja VE2, 25.1.2023) nähtäville MRL62§:n ja MRA 30§:n mukaisesti.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

 Kaavasuunnittelija Nele Korhonen poistui kokouksesta klo 17.48 tämän asian käsittelyn jälkeen.

------------------------------------