Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 29


 

Kuntalaisaloite: Koirapuisto Ojamolle

 

1423/10.03.01.00/2022

 

Tekninen lautakunta 08.02.2023 § 29

 

 Ojamo-Seura ry (suostumus nimen julkaisuun) esittää 16.12.2022 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

"Lohja

Ojamo on asuinalueena kasvanut paljon viime vuosina ja alueella on myös paljon koiratalouksia.

Olisi aiheellista/toivottavaa, että meillä olisi Ojamolla oma aidattu alue jonne koiran kanssa pääsisi leikkimään ja koira juoksemaan vapaana.

Lähin koirapuisto tällä hetkellä on keskustassa, mutta monella ei ole autoa kulkemiseen.

Sosiaalisen median paikallisessa ryhmässä on aiemmin ollut puhetta useamman henkilön kanssa, että puistolle olisi tarvetta!

Olisi aika jo, että Ojamolta myös löytyisi jokin alue, jonka voisi aidata ja jonne voisi koirien kanssa mennä.

Ehdotus paikan suhteen olisi Ojamon matonpesupaikan takana oleva tyhjä vanhan kalkkitehtaan asuntojen metsittynyt puutarha-alue. Siihen saisi hyvin myös parkkitilaa kulkuneuvoille jo olemassa olevaa matonpesupaikan parkkialuetta laajentamalla."

Aloite on talousarviovaikutteinen.

Palveluverkkoselvityksessä kaupunginvaltuusto päätti 16.09.2015 § 107 pien­ten ulkopalveluiden verkon osalta, että uusia koirapuistoja ei ole tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta lisätä kaupungin toimintana. Sen sijaan uusia koi­ra­puis­to­ja voidaan toteuttaa yhteistyössä yhdistysten kanssa.

Tekninen lautakunta käsitteli 15.3.2016 § 37 koirapuistojen rakentamisen ylei­set pe­ri­aat­teet seuraavasti:

- Yhdistys ottaa yhteyttä kaupunkiin halustaan toteuttaa koirapuisto yh­teis­työs­sä kaupungin kanssa
- Yhdistys ja puistotoimi kartoittavat koirapuiston sijoituspaikan
- Koirapuiston sijoituspaikasta pyydetään lausunto kaavoitukselta, kiin­teis­­toi­mel­ta ja rakennusvalvonnasta
- Yhdistys tiedottaa hankkeesta alueen asukkaita
- Yhdistys vastaa koirapuiston toteuttamisesta; aidan, porttien, pinnan, jä­te­huol­lon ja ilmoitustaulujen rakentamisesta
- Yhdistys vastaa alueen kunnossapidosta ja yleisestä turvallisuudesta
- Kaupunki hakee toimenpideluvan hankkeelle rakennustarkastuksesta
- Kaupunki voi osallistua rakentamisvaiheessa hankkeen pe­rus­ta­mis­vai­heen kustannuksiin esim. rakentamalla pysäköintipaikan tai valaistuksen
- Kaupunki tekee vuokrasopimuksen alueesta n. 15 vuoden ajalle
- Alueesta peritään nimellistä vuokraa n. 1 euro/vuosi

Jos yhdistys haluaa luopua koirapuiston ylläpidosta ennen vuok­ra­so­pi­muk­sen loppua, se on velvollinen purkamaan siinä olevat rakennelmat ja en­nal­lis­ta­maan alue entiseen tilaan.

Lohjalla on tällä hetkellä yksi kaupungin ylläpitämä koirapuisto Kar­nais­ten­ka­dun ja Im­mon­ka­dun kulmassa. Lisäksi Nummentaustan asukasyhdistys on toteuttanut koirapuiston teknisen lautakunnan 15.3.2016 hyväksymien pe­ri­aat­tei­den mukaisesti.

Myös jatkossa voidaan koirapuistoja toteuttaa yhteistyössä yhdistysten ja kaupungin välillä, mutta teknisen lautakunnan hyväksymiä periaatelinjauksia on kuitenkin tarpeen tarkistaa mm. kaupungin organisaatiossa ja hallintosäännössä tapahtuneiden muutosten takia.

 

Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen@lohja.fi
 

Oheismateriaali - teknisen lautakunnan käsittely 15.3.2016 § 37

 

Esittelijä Tekninen johtaja Lötjönen Seppo

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen koirapuistojen toteuttamisesta,

2. todeta, että voimassa olevan hallintosäännön mukaisesti maa-alueiden vuokraaminen ja niihin liittyvä hinnoittelu sekä vuokraukseen liittyvien ehtojen määrittely kuuluvat kiinteistö- ja kartastopalveluiden valmisteluvastuulle,

3. että koirapuistojen toteuttamisen periaatteet teknisen lautakunnan päätösvaltuuksien osalta tuodaan tarkistettuna teknisen lautakunnan hyväksyttäväksi vuoden 2023 aikana,

4. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote: Kaupunginhallitus

------------------------------------