Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 20


 

Talousarvion toteutuminen / Tekninen lautakunta

872/02.02.00/2022

 

Tekninen lautakunta 08.02.2023 § 20

 

 Elinvoima-toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

 

 Teknisen toimen tammi-joulukuun 2022 sisäisten ja ulkoisten toimintatuottojen toteuma on 100,9 %, toimintakulujen 107,5 % ja toimintakatteen 83,9 % eli 16,1 % alle keskimääräisen käytön.

 

 Toimintatuottoja on kertynyt n. 3,5 milj. euroa edellistä vuotta (2021) vähemmän. 1.8.2021 toteutettiin organisaatiouudistus, jossa konsernipalvelut erotettiin elinvoimasta. Tämän vuoksi sisäiset tuotot mm. logistiikkapalveluista ja tietopalveluista sekä hallintopalveluista siirtyivät konsernipalveluiden tuotoksi. Vuoden 2022 talousarviossa myös metsämyyntien tuloja on valtuuston hyväksymän metsähoitosuunnitelman mukaisesti vähennetty.

 

 Toimintakulut ovat n. 178 000 euroa edellistä vuotta suuremmat. Toimintakate on n. 3,7 milj. euroa vuotta 2021 huonompi.

Teknisen lautakunnan tuloslaskelma 1.1. - 31.12.2022 (ulkoiset ja sisäiset):

 

 

 Teknisen toimen kustannuspaikkojen (toimintojen) toimintakatteiden toteumaprosentit (ulkoiset erät):

 

 Palvelujen ostot (ulkoiset) ovat ylittyneet ja toteutuneet 113,2 %:sesti. Erityisesti liikenneväylien huollon, lumenajon ja tilojen kunnossapitopalveluiden osalta kustannukset ovat ylittyneet sääolosuhteiden sekä yleisen hintatason kehityksen vuoksi.

 

 Teknisen toimen projektit (7 kpl) ovat pääosin Ympäristö- ja Valtiovarainministeriöiden rahoittamia. Osa projekteista on päättynyt vuonna 2022, osa projekteista jatkuu vielä vuodet 2023 ja 2024. Rahoituksia ei ole vielä kaikilta osin haettu kustannusten vähäisyyden vuoksi tai rahoituksen maksaminen ajoittuu vuodelle 2023.

 

 Alustavan arvion mukaan elinvoima-toimiala on ylittämässä talousarvion ulkoisten erien osalta n. 1,8 milj. eurolla. Teknisen toimen osalta 2,4 M euron ylitys johtuu em. palvelujen ostoista sekä elintarvikkeiden, polttoaineiden ja lämmityksen kohonneista kustannuksista, kuten myös henkilöstökustannusten kasvusta, johon vaikuttivat tehdyt palkkaratkaisut sekä KVTESin mukaiset yleiskorotukset.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Teknisen lautakunnan palveluiden ostot (ulkoiset) tileittäin:

 

 

 Vesilaitoksen tuloslaskelma (ulkoiset erät) 1.1.- 31.12.2022:

 

 

 

 Investointien kokonaistoteutumisprosentti on 70,6. Investointien euromääräinen toteutuma-arvio on n. 30,3 milj. euroa (sis. edelliseltä vuodelta siirretyt keskeneräisten hankkeiden rahoitukset).

 

 

 

 Investointien toteumaerittely vuoden 2022 käyttösuunnitelman mukaisesti:

 

 

 

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Pernu Maria, maria.pernu@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Lötjönen Seppo

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää merkitä vuoden 2022 talousarvion toteutumisen tiedoksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------