Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 23



 

Suurlohjankadun suojateiden liikenneturvallisuuden parantaminen välillä Pusulankatu-Petsamonrinne

 

1352/10.03.01.00/2022

 

Tekninen lautakunta 08.02.2023 § 23

 

 Suurlohjankadun suojateiden liikenneturvallisuutta on käsitelty Palvelutuotantolautakunnassa 17.6.2021 ja silloin teknistä toimelle on annettu tehtäväksi selvittää tarvittavia suojatiemuutoksia. Katusuunnitelman laadinnassa lähtökohtana on nähty liikenneturvallisuuden kannalta parhaaksi rakentaa Pusulankadun kohdan suojatiestä korotettu suojatie ja Petsamonrinteen kohdan suojatiestä keskisaarekkeellinen suojatie.

Petsamonrinteen kohdan suojatie on koettu turvattomaksi, koska suotiellä on kolme ylitettävää kaistaa, suojatietä ei kovin hyvin huomata ja kyseisessä kohdassa keskustaan päin ajettaessa osalla ajonopeudet ovat yli sallitun nopeusrajoituksen 40 km/h. Suunnitelmassa on päädytty keskisaakekkeeseen suojatiehen, koska silloin ylitysmatka lyhenee ja tällöin on mahdollista jäädä saarekkeeseen odottamaan jos autoilijat eivät väistä suojatielle kulkijaa. Lisäksi saareke parantaa suojatien havaittavuutta. Lisäksi suojatien havaittavuutta parannetaan ylityskohdan valaistusta parantamalla rakentamalla saarekkeeseen katuvalopylväs, johon tulee kaksi valaisinta. Saarekkeen rakentamisen vuoksi Suurlohjankadun ajokaistat siirtyvät saarekkeen kohdalla Nummentien suuntaan. Tästä johtuen Petsamonrineen yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän tasausta joudutaan nostamaan. Koska em. muutoskohdassa on maastossa suuret korkeuserot niin ajoradan luiskat ulottuvat osittain muutoskohdan kohdalla olevan kiinteistön kiinteistön puolelle. Kiinteistön edustajalta on lupa tontin rajan ylittämiselle luiskan osalta (kts. tyyppipoikkileikkaus pl 230). Petsamonrinteelle Suurlohjankadun puoleiseen päähän asennetaan liikenneportti estämään luvaton ajaminen Suurlohjankadulta Petsamonrinnettä pitkin Nummentielle.

Pusulankadun suojatiellä on nykyisin keskisaareke, joka ulottuu Suurlohjankadun kiertoliittymään saakka. Suojatien liikenneturvallisuutta parannetaan korottamalla suojatie. Hidasteviisteet rakennetaan ajosuunnassa katsoen 5,0 metriä ennen suojatien etureunaa. Näin suojatie saa suuremman huomion ja on turvallisempi suojatietä ylittävälle. Suojatien jälkeen ei tule hidastavia hidasteviisteitä vaan hidasteen aiheuttama korkeusero häivytetään pidemmällä matkalla..

Molemmat suojatieratkaisut ovat ns. riskejä vähentäviä suojateitä, joissa on esitetty onnettomuuden todennäköisyyttä vähentäviä toimenpiteitä. Ratkaisuissa on huomioitu mm. valtatieltä siirtyminen katuverkolle, jollaisessa kohdassa Petsamonrinteen kohdan suojatie on. Petsamonrinteen kohdan suojatien tuntumassa sijaitseva nykyinen nopeusnäyttätaulu siirretään ennen suojatietä Kontionkadun liittymän tienoille.

Suunnitelmien kustannusarvio on 189 000 euroa (alv 0 %), josta katuvalaistuksen osuus on 21 000 euroa (alv 0 %).

 

 

 

 

 

 

 

Lisätiedot Suunnittelija Esa Rantala, esa.rantala@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Kohteen sijaintikartta

 - Asemapiirustus

- Pituus-ja tyyppipoikkileikkaukset
- Raportti Lohjan keskusta, Suurlohjankadun ja Karstuntien liikenteen rauhoittaminen 14.5.2021

 

Esittelijä Tekninen johtaja Lötjönen Seppo

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa Suurlohjankadun ja Petsamonrinteen katusuunnitelmat (Ib-KATU-216-101 ja -102 sekä Ib-KATU-166-1) maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti nähtäville.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kuulutus

------------------------------------