Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 44


 

Eron myöntäminen ja uuden jäsenen valitseminen Alueiden johtokuntaan

 

786/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 44

 

 Alueiden johtokunnan jäsen Heimo Yrjösalo ja hänen henkilökohtainen varasjäsenensä Reijo Perkiömäki ja ovat ilmoittaneet eroavansa Etelä-Lohjan aluetoimikunnan jäsenyydestä  henkilökohtaisista syistä ja näin ollen he pyytävät eroa alueiden johtokunnasta.

Etelä-Lohjan aluetoimikunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 24.11.2022 ja heidän tilalleen alueiden johtokuntaan esitetään henkilöt seuraavasti

Heimo Yrjönsalon tilalle jäseneksi nykyinen Kalevi Heinon varajäsen Ulla Ekblad ja hänelle varajäseneksi Paavo Pinomaa;
nykyisen jäsenen Kalevi Heinon varajäseneksi Nina Granath.
 

Lisätiedot hallintoasianuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Eronpyynnöt Perkiömäki ja Yrjönsalo
Etelä-Lohjan aluetoimikunnan kokouksen pöytäkirja 24.11.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. myöntää eron Etelä-Lohjan aluetoimikunnan edustajille Heimo Yrjönsalolle ja Reijo Perkiömäelle Alueiden johtokunnasta; sekä

2. valita heidän tilalleen Alueiden johtokuntaan jäljellä olevaksi kaudeksi 31.5.2025 asti uudet jäsenet ja varajäsenet seuraavasti:

Jäseneksi Ulla Ekblad ja hänelle varajäseneksi Paavo Pinomaa;
Kalevi Heinon uudeksi varajäseneksi Nina Granath.

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote Perkiömäki, Yrjönsalo, Ekblad, Pinomaa, Granath, Elo
tiedoksi toimistosihteeri Perheentupa
merkitään luottamustoimirekisteriin (kirjaamo)

------------------------------------