Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 11


 

Valtuustoaloite kaupunginvaltuuston kokousten tallenteiden tekstittämisestä

 

856/07.00.00/2022

 

Kaupunginvaltuusto 18.05.2022 § 64

 

 Valtuutettu Ana Maria Gutiérrez Sorainen Meidän Lohjan valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet  Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettu Birgit Aittakumpu ja Keskustan valtuustoryhmän valtuutetut Lotta Paakkunainen ja Hilkka Hyrkkö:

" Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Lohjan kaupungin
- tulisi tekstittää kaupunginvaltuuston kokouksien tallenteet jälkikäteen.
- tulisi selvittää viittomakielen tulkin käytön tarvetta valtuuston kokouksissa.
- tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota valtuustosalin akustiikkaan ja valaistukseen.

"Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta eli niin kutsuttu digipalvelulaki (306/2019) velvoittaa kuntia tekemään verkkosivustoista ja mobiilisovelluksista saavutettavuusvaatimusten mukaisia. Saavutettavuusvaatimukset koskevat myös sosiaalisen median kanavissa, kuten organisaation YouTube-kanavassa, julkaistuja videoita. " (Kuntaliitto). Lain vaatimaan saavutettavuuteen meillä on siis vielä matkaa.

Monissa kaupungeissa, kuten Turussa, Forssassa ja Helsingissä on tehty samanlaisia valtuustoaloitteita ja tekstitykset on järjestetty ainakin Turussa, Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Lohja haluaisi profiloitua  "Länsi-Uudenmaan keskuksena", ja näkemyksemme mukaan silloin sen tulisi olla edelläkävijänä näyttämässä mallia, ja näin ollen myös saavutettavan, tasa-vertaisen viestinnän kautta.

Nykyisen käytännön mukaan meillä valtuustokokousten videotallenteet poistetaan pari viikkoa niiden julkaisemisen jälkeen. Kaksi viikkoa on liian lyhyt aika.

Jokaisella kaupunkilaisella on yhtäläiset oikeudet saada tietoa päätöksenteosta. Haluamme aloitteella edistää kaikkien lohjalaisten mahdollisuutta tutustua päätöksentekoon ilman esteitä. Lohjalaisilla on ollut jo useita vuosia mahdollisuus seurata kaupunginvaltuuston kokouksia reaaliajassa. Se on erinomainen asia avoimuuden ja kaupunkilaisten osallisuuden nimissä. Kuulovammaisten on kuitenkin mahdotonta seurata kokousta ilman viittomakielen tulkkausta tai tekstitystä. Jälkimmäinen on parempi vaihtoehto kuin ilman tekstitystä.

Puhujanpöntön valaistus on heikko varsinkin pimeällä talvikaudella, ja sitä tulisi parantaa.

Haluamme myös korostaa, että pitää tiedottaa nykyistä enemmän valtuustokokousten liveseurannan mahdollisuudesta.

Arvoisa valtuusto, 19.5. on kansainvälinen saavutettavuuspäivä."

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi,

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 13

 

 Lohjan kaupunginvaltuuston kokoustallenteiden tekstitys

 

 Saavutettavuusdirektiivi ja siitä seuraava kansallinen lainsäädäntö (Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta) edellyttää, että digitaaliset palvelut kuten valtuustojen kokoustallenteet tehdään saavutettaviksi. Tämä tarkoittaa kokoustallenteiden tekstitystä mikäli ne jäävät verkkoon yli 14 vuorokaudeksi. Parantaakseen saavutettavuutta ja edistääkseen kuntalaisten yhdenvertaisuutta, lisää Lohjan kaupunki valtuustonkokousten julkisiin kokoustallenteisiin suomenkielisen tekstityksen tammikuussa 2023. 

 

 Valtuustonkokoukset lähetetään suorana verkkoon, jonka jälkeen ne tallennetaan ja julkaistaan jälkikäteen katsottaviksi kyseiseen kanavaan. Suomenkielinen tekstitys lisätään kokoustallenteisiin noin viikon sisään tallenteen julkaisusta. Kokoustallenteet ovat kanavalla katsottavissa 3 kuukauden ajan. 

 

 Vuosikustannus valtuustonkokousten tallenteiden tekstityksestä on noin 4000-5000 euroa joka katetaan konsernihallinnon budjetista.

 

 Viittomakielinen tulkkaus Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksiin

 

 Lohjan kaupunginvaltuuston kokoukset kestävät keskimäärin 2-4 tuntia.  Kokousta tarvittaisiin tulkkaamaan kaksi viittomakielen tulkkia sillä yksi tulkki ei voi yksin pysty tulkkaamaan kokousta. Yhden viittomakielen tulkin tuntipalkkio on noin 100-150 euroa, joten kahden tulkin kustannus merkitsisi 2-4h kestävässä kokouksessa noin 400-1200 euron kustannusta. Pidemmissä kokouksissa tarvittaisiin useampi tulkki, jolloin myös kustannukset nousevat. Palkkioihin on lisättävä myös mahdolliset iltalisät sekä matkakulut. Vuosittainen kustannus viittomakielen tulkkien käytöstä valtuuston kokouksissa on alustavan arvion mukaan noin 4000-12000 euroa, riippuen kokousten kestosta. 

 

 Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta velvoittaa A- ja AA tason kriteerien noudattamiseen ja videoiden tulkkaaminen viittomakielelle on WCAG ohjeistuksen AAA-tason kriteeri (1.2.6). Vaikka viittomakielen tulkin hyödyntäminen valtuustonkokouksissa parantaisi tasa-arvoa, ei laissa kuitenkaan vaadita kokoustallenteista viittomakielisiä versioita.

 

 Kustannukset huomioon ottaen ei viittomakielen tulkkausta valtuuston kokouksiin nähdä tällä hetkellä tarkoituksenmukaisena hankintana. Saavutettavuutta ja tasa-arvoa pyritään vuonna 2023 parantamaan kokoustallenteiden teksityspalvelulla.

 

 Valtuustosalin valaistus ja akustiikka

 

 Valtuustosalin kokoustekniikkaa uusitaan vuoden 2023 aikana. Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista pohtia myös valaistusta ja akustiikkaa.

 

Lisätiedot viestintä- ja markkinointipäällikkö, Evita Malm, evita.malm@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi annetun selvityksen; sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 15.02.2023 § 11

 

 

Lisätiedot viestintä- ja markkinointipäällikkö, Evita Malm, evita.malm@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi viestintä- ja markkinointipäällikkö Malm

 merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------