Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 14


 

Valtuustoaloite Luontoviisaat kunnat-verkostoon liittymisestä

116/00.04.01/2023

 

Kaupunginvaltuusto 15.02.2023 § 14

 

Vihreiden valtuustoryhmän valtuutettu Anna Mustalahti esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet vihreiden valtuustoryhmän valtuutetut Laura Skaffari ja Risto Murto sekä varavaltuutetut Hannu-Pekka Poikonen ja Päivi Kellokoski, Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutetut Birgit Aittakumpu ja Matti Pajuoja, Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutetut Marika Heinonen ja Satu Nybäck sekä Meidän Lohjan -valtuustoryhmän valtuutettu Ana Maria Gutierrez Sorainen:
 

"Luontokunnat-verkosto on Suomen ympäristökeskuksen, Kuntaliiton ja Ympäristöministeriön yhteistyössä koordinoima verkosto, joka on perustettu tukemaan kuntia niiden luontotyössä sekä mahdollistamaan verkostoitumista muiden kuntien kanssa. Luontokunnat-verkosto tehostaa kuntien lumo-työtä ja edistää hyvien käytäntöjen omaksumista esim. vieraslajien torjunnassa ja luontoarvojen huomioimista kaavoituksessa.

Luontokunnat-verkoston lisäksi on vuonna 2023 perustettu tavoitteelliseen toimintaan pyrkivä Luontoviisaat kunnat -verkosto. Sen tavoitteena on tehostaa kuntien luontokadon hillintätoimia ja linjauksia, joilla kunta sitoutuu vähentämään oman toimintansa luontoa heikentäviä vaikutuksia ja edistämään luonnon monimuotoisuutta. Siinä kunta oman toimintansa lisäksi sitoutuu vaikuttamaan alueensa toimijoihin kuten asukkaisiin, yrityksiin, maa- ja metsätalousyrittäjiin sekä vapaa-ajan asukkaisiin siten, että alueen toimijoiden tietoisuus luonnon monimuotoisuudesta lisääntyy.

Ratkaisut luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ovat usein paikallisia. Kunnilla on kykyä ja halua huolehtia alueensa luonnon monimuotoisuudesta. Kunnat tekevät lukuisia toimenpiteitä monimuotoisuuden turvaamiseksi ja lisäämiseksi mm. toteuttamalla suojeluhankkeita, kunnostamalla vesistöjä, perustamalla kaupunkipuistoja, uudistamalla metsien ja viheralueiden hoitokäytäntöjä, hyödyntämällä luontopohjaisia ratkaisuja kaupunkirakenteessa, tekemällä erilaisia kokeiluita ja luontokartoituksia sekä ottamalla luontoasiat huomioon maankäytön suunnittelussaan. Kunnilla on myös tärkeä rooli luontotietoisuuden lisääjänä.
 

Luontoviisaat kunnat -verkostoon liittyminen edellyttää kunnanvaltuuston tai -hallituksen päätöstä ja kriteerien täyttämistä. Kriteereillä tarkoitetaan kuntien luontokadon hillintätoimia ja linjauksia, joilla kunta uskottavasti sitoutuu vähentämään oman toimintansa luontoa heikentäviä vaikutuksia ja edistämään luonnon monimuotoisuutta, sekä oman toimintansa lisäksi sitoutuu vaikuttamaan alueensa toimijoihin.

Verkoston jäsenenä kunta saa:

? osallistua luontokuntaedelläkävijöiden verkostoon

? kontakteja alan toimijoihin

? tietoa, tukea ja vinkkejä luonnon monimuotoisuudesta ja sen säilyttämisestä

? osallistua erikseen rahoitettaviin tutkimus- ja kehityshankkeisiin

? näkyvyyttä omalle työlle ja palveluille sekä luontoviestinnälle

Luontoviisaat kunnat -verkoston avulla Lohja voisi vahvistaa uuden strategian mukaista brändiään luonnostaan tunnettuna, kestävän kasvun järvikaupunkina.

Esitämme, että Lohjalla aletaan selvittää liittymistä Luontoviisaat kunnat -hankkeen verkostoon."

https://luontokunnat.fi/fi-FI/Luontokunnat 

 

Lisätiedot hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan

 

Täytäntöönpano tiedoksi johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------