Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 15


Saukkola päiväkoti kartat H Maittila

 

Valtuustoaloite Saukkolan päiväkodin rakentamiseksi Jättöläntien varteen Saukkolaan

 

122/12.07.00/2023

 

Kaupunginvaltuusto 15.02.2023 § 15

 

 Meidän Lohjan -valtuustoryhmän valtuutettu Hannele Maittila esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Meidän Lohjan -valtuustoryhmän valtuutetut Ana Maria Gutierrez Sorainen ja Katriina Nousiainen sekä Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutettu Pirjo-Leena Forsström:

"Saukkolan alueelle tarvitaan pikaisesti päiväkoti. Tämä on välttämätöntä jo nykyisten asukkaiden kannalta ja edellytyksenä alueen tulevalle kehittymiselle. Saukkolan päiväkoti on lakkautettu jo vuosia sitten eikä uutta ole saatu tilalle. Tämä on johtanut siihen, että esim. vapautuvien omakotien myynti lapsiperheille vaikeutuu entisestään koska keskeistä palvelua eli päiväkotia ei ole Saukkolan asuinalueella. Nummi-Pusulan/valtatien ympäristön asemakaavassa on merkinnällä M (Maa-ja metsätalousalue) osoitettu kaupungin omistama alue. M-alue Turuntien ja Jättöläntien risteyksessä Turuntien pohjoispuolella on sijainniltaan ihanteellinen ja kaikin tavoin sopiva ajatellen Saukkolan päiväkodin tarpeita; keskellä rakennettua aluetta ja kuitenkin vapaasti rakennettavissa rakennuksen ja leikkialueiden monipuoliset tarpeet huomioon ottaen. Esimerkiksi tontin vapaaksi jäävä alue voidaan istuttaa leikkiä palvelevaksi puistometsäksi. On huomattava, että on erittäin tärkeä etu, että ajoyhteys alueelle on mahdollista toteuttaa yleisten teiden kautta menemättä rakennetuille asuinalueille tai niiden katuverkostoihin. Lasten kuljettaminen päiväkotiin ei näin ollen aiheuta lainkaan asutusta häiritsevää liikennettä. Uusi päiväkoti voidaan sijoittaa vapaasti M-alueen pohjoisosaan siten, että tonttiliittymä saadaan liikenneturvalliseksi ja M-alueen laaja eteläosa voidaan jättää ehjäksi ja vapaaksi tulevia yleisiä tarpeita varten. Alueen pohjoisosan käyttö päiväkodin alueena ei edellytä osayleiskaavallista tarkastelua, koska päiväkoti on luonteva osa asuinaluetta. Näin ollen alueelle voidaan laatia M-aluetta koskeva asemakaavamuutos. Päiväkodin tarveselvitys ja sijainnin perustelut voidaan esittää osana kaavaselostusta. Kiireellisessä tapauksessa rakentaminen on mahdollista aikaistaa poikkeamismenettelyllä asemakaavan luonnosvaiheessa. Ohessa karttoja esitetystä päiväkodin paikasta."

 

Liite Kartat

 

Lisätiedot hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää
  
1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------