Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 4


 

Eron myöntäminen ja uuden varajäsenen valinta tekniseen lautakuntaan

 

755/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 6

 

 Jenni Jokela on esittänyt eronpyynnön teknisen lautakunnan varajäsenyydestä paikkakunnalta muuton vuoksi. Näin ollen hän on menettänyt kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuuden Lohjan kaupungin luottamustoimiin 1.12.2022 alkaen.

Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan
on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kaupungin palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kaupungin määräysvallassa olevan
yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä,
jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnan tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole vaalikelpoinen myöskään lautakuntaan. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä seuraavaa:

"Vaalikelpoinen ei ole:

1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön. Edellä tarkoitetussa palvelusuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelusuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa."

Hallintosäännön 10 §:n mukaan teknisessä lautakunnassa on kolmetoista (13) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Teknisen lautakunnan varajäsenistä 6 on naisia ja 7 miehiä, joten Jokelan tilalle on valittava
nainen.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - eronpyyntö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1.tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää

1. todeta Jenni Jokelan kelpoisuuden Lohjan kaupungin kunnallisiin luottamustoimiin päättyneen 1.12.2022 alkaen ja myöntää hänelle eron teknisen lautakunnan varajäsenen tehtävästä; sekä

2. valita teknisen lautakunnan jäsen Sirje Mändille uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 15.02.2023 § 4

 

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - eronpyyntö

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. todeta Jenni Jokelan kelpoisuuden Lohjan kaupungin kunnallisiin luottamustoimiin päättyneen 1.12.2022 alkaen ja myöntää hänelle eron teknisen lautakunnan varajäsenen tehtävästä; sekä

2. valita teknisen lautakunnan jäsen Sirje Mändille uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Päätös Valtuusto päätti

1. todeta Jenni Jokelan kelpoisuuden Lohjan kaupungin kunnallisiin luottamustoimiin päättyneen 1.12.2022 alkaen ja myöntää hänelle eron teknisen lautakunnan varajäsenen tehtävästä; sekä

2. valita teknisen lautakunnan jäsen Sirje Mändille uudeksi henkilökohtaiseksi varajäseneksi Pirjo Savolaisen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Täytäntöönpano ote Jokela ja uusi valittu varajäsen
tiedoksi toimistosihteeri Andersson ja kirjaamo
merkitään luottamustoimirekisteriin

------------------------------------