Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 25



 

Lidl Suomi Ky suunnitteluvaraushakemus / Jatkohakemus

 

226/10.00.00/2022

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.03.2022 § 34

 

 Lidl Suomi Ky hakee Lohjan kaupungilta suunnitteluvarausta osalle kiinteistöä 444-423-1-1230, osoitteeseen Mäntynummenkuja 13, 08500 Lohja oheisen karttaliitteen mukaiselle alueelle. Suunnittelualue rajautuu Mäntynummen yhtenäiskoulun, Ventelän hoivakodin, Mäntynummenkujan ja Lohjanharjuntien väliselle alueelle. Hakemus on jätetty 18.2.2022. Aluevarausta on haettu 18.2.2023 saakka.

 

 Suunnittelualueen pinta-ala on noin 13 500 neliömetriä ja suunnittelun tarkoituksena on mahdollistaa alueelle päivittäistavarakaupan toimintaa. Liikerakennuksen suunniteltu kerrosala on noin 2 500 - 3 000 kerrosneliömetriä. Autopaikkojen lukumäärä tarkentuu suunnittelun edetessä.

 

 Suunnittelun edettyä riittävän pitkälle, voidaan päättää asemakaavanmuutoksen käynnistämisestä suunnitteluvarausalueella.

 

 Suunnitteluvarausalueen suunnitteluvaiheen sekä asemakaavan muutoskustannukset tulevat varauksen haltijan kustannettaviksi. Asemakaavoituksen edellyttämät riittävät selvitykset, lausuntojen hankkiminen ja vaihtoehtojen tutkimiset sekä muut kaavaprosessiin liittyvät toimenpiteet, mukaan lukien kaupungin kaavoituksen työ- ja muut kustannukset, tehdään suunnitteluvarauksen haltijan kustannuksella.

Lohjan kaupungin kaavoituksen asiantuntemus on kohtuullisessa määrin käytettävissä selvitys- ja vaihtoehtotarpeiden määrittelemisessä sekä työn ohjauksessa (jossa kaupungilla on keskeinen rooli) ja prosessiin liittyvässä kuntalaisten osallistamisessa.

Asemakaavan tultua lainvoimaiseksi Lidl Suomi Ky ostaa kaupungilta hankkeen toteuttamiseen tarvittavat aluevaraukset vähintään hinnalla, jonka kaupungin tilaama puolueeton arvioija on määritellyt. Lopullisen myyntihinnan päättää kaupunginvaltuusto. Myynnissä sovelletaan kaupungin tontinmyyntiehtoja.

Lidl Suomi Ky tekee suunnitteluvarauksen edellyttämän suunnittelun ja selvitystyön omalla kustannuksellaan ja riskillään. Kaupungille ei aiheudu niistä mitään korvausvelvoitetta.

Lohjan kaupungin voimassa olevan hallintosäännön 31.1 §:n kohdan 15 mukaisesti suunnitteluvarauksista päättää Kaupunkisuunnittelulautakunta.

 

Lisätiedot kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi, 0443743793

 

Oheismateriaali - Suunnitteluvaraushakemus 18.2.2022
- Alustava tontinkäyttösuunnitelma
- Havainnekuvia 2 kpl

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää varata Lidl Suomi Ky:lle esitetyn alueen osalle kiinteistöä 444-423-1-1230, osoitteeseen Mäntynummenkuja 13, 08500 Lohja oheisen karttaliitteen mukaisesti. Suunnittelualue rajautuu Mäntynummen yhtenäiskoulun, Ventelän hoivakodin, Mäntynummenkujan ja Lohjanharjuntien väliselle alueelle suunnittelua varten 31.3.2023 saakka seuraavin ehdoin:

Suunnitteluvarausalueen suunnitteluvaiheen sekä asemakaavan muutoskustannukset tulevat varauksen haltijan kustannettaviksi. Asemakaavoituksen edellyttämät riittävät selvitykset, lausuntojen hankkiminen ja vaihtoehtojen tutkimiset sekä muut kaavaprosessiin liittyvät toimenpiteet, mukaan lukien kaupungin kaavoituksen työ- ja muut kustannukset, tehdään suunnitteluvarauksen haltijan kustannuksella.

Lohjan kaupungin kaavoituksen asiantuntemus on kohtuullisessa määrin käytettävissä selvitys- ja vaihtoehtotarpeiden määrittelemisessä sekä työn ohjauksessa ja prosessiin liittyvässä kuntalaisten osallistamisessa.

Asemakaavan tultua lainvoimaiseksi Lidl Suomi Ky tai sen osoittama ostaa kaupungilta hankkeen toteuttamiseen tarvittavat aluevaraukset vähintään hinnalla, jonka kaupungin tilaama puolueeton arvioija määrittelee alueelle kokonaisuutena. Myynnissä sovelletaan kaupungin tontinmyyntiehtoja.

Lidl Suomi Ky tekee suunnitteluvarauksen edellyttämän suunnittelun ja selvitystyön omalla kustannuksellaan ja riskillään. Kaupungille ei aiheudu niistä mitään korvausvelvoitetta

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------

 

Kaupunkikehityslautakunta 16.02.2023 § 25

 

 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti varata Lidl Suomi Ky:lle esitetyn alueen osalle kiinteistöä 444-423-1-1230, osoitteeseen Mäntynummenkuja 13, 08500 Lohja oheisen karttaliitteen mukaisesti. Suunnittelualue rajautuu Mäntynummen yhtenäiskoulun, Ventelän hoivakodin, Mäntynummenkujan ja Lohjanharjuntien väliselle alueelle suunnittelua varten 31.3.2023 saakka.

 

 Lidl Suomi Ky on 7.2.2023 päivätyllä hakemuksella hakenut jatkoaikaa suunnitteluvaraukselleen 31.12.2024 saakka.

 

 Kaavoituksellisen aikataulun ja Lohjan kaupungin kaavoitusohjelman 2023-2025 (Kaupunkisuunnittelulautakunta 13.12.2022 § 173) kaavan L116a aikataulutuksen vuoksi hakemus on perusteltu.

 

 Lisätiedot kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi, 0443743793

 

Oheismateriaali - Suunnitteluvarauksen jatkohakemus 7.2.2023

 - Suunnitteluvaraushakemus 18.2.2022
- Alustava tontinkäyttösuunnitelma
- Havainnekuvia 2 kpl
 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää varata Lidl Suomi Ky:lle esitetyn alueen osalle kiinteistöä 444-423-1-1230, osoitteeseen Mäntynummenkuja 13, 08500 Lohja oheisen karttaliitteen mukaisesti. Suunnittelualue rajautuu Mäntynummen yhtenäiskoulun, Ventelän hoivakodin, Mäntynummenkujan ja Lohjanharjuntien väliselle alueelle suunnittelua varten 31.12.2024 saakka seuraavin ehdoin:

Suunnitteluvarausalueen suunnitteluvaiheen sekä asemakaavan muutoskustannukset tulevat varauksen haltijan kustannettaviksi. Asemakaavoituksen edellyttämät riittävät selvitykset, lausuntojen hankkiminen ja vaihtoehtojen tutkimiset sekä muut kaavaprosessiin liittyvät toimenpiteet, mukaan lukien kaupungin kaavoituksen työ- ja muut kustannukset, tehdään suunnitteluvarauksen haltijan kustannuksella.

Lohjan kaupungin kaavoituksen asiantuntemus on kohtuullisessa määrin käytettävissä selvitys- ja vaihtoehtotarpeiden määrittelemisessä sekä työn ohjauksessa ja prosessiin liittyvässä kuntalaisten osallistamisessa.

Asemakaavan tultua lainvoimaiseksi Lidl Suomi Ky tai sen osoittama ostaa kaupungilta hankkeen toteuttamiseen tarvittavat aluevaraukset vähintään hinnalla, jonka kaupungin tilaama puolueeton arvioija määrittelee alueelle kokonaisuutena. Myynnissä sovelletaan kaupungin tontinmyyntiehtoja.

Lidl Suomi Ky tekee suunnitteluvarauksen edellyttämän suunnittelun ja selvitystyön omalla kustannuksellaan ja riskillään. Kaupungille ei aiheudu niistä mitään korvausvelvoitetta

 

Käsittely

 

Vastaesitys Päivi Kuitunen teki Karitta Laitisen ja Risto Murron kannattamana seuraavan vastaesityksen:

"Kaupunkikehityslautakunta ei jatka suunnitteluvarausta.
Alue tulisi säilyttää lähivirkistysalueena koulun vieressä. Uusien EU säädösten myötä metsää tulee säilyttää mahdollisimman paljon. Ensisijaisesti Lidlille tulisi osoittaa paikka Lempolan kauppapuiston alueelta ja neuvotella asia ELY:n kanssa. Toinen vaihtoehto on tarjota paikkaa Lohjan keskustasta. Lohjan keskustassa on kaavan sallimia paikkoja valmiina ja Lidlin edellyttämä asiakasmäärä."

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Päivi Kuitusen vastaesitystä äänestävät EI.

 

 JAA (8) Kirsi Ferin, Marika Heinonen, Erkki Huikari, Tiina Liimatainen, Jari Malkamäki, Janne Moilanen, Teuvo Sarin, Erkki Sohl


EI (5) Katja Husso, Päivi Kuitunen, Sanna Laaksonen, Karitta Laitinen, Risto Murto.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti äänin 8 JAA, 5 EI hyväksyä päätösesityksen.

Eriävä mielipide Päivi Kuitunen jätti eriävän mielipiteen.

 
Lidl suunnitteluvaraus

 

 Lidlin suunnitteluvarausta kyseiselle alueelle ei tule jatkaa. Lidl on tervetullut toisella myymälällä Lohjalle, mutta sen sijaintipaikka tulee harkita paremmin.
 

 Maailma muuttuu nopeasti ja ympäristöarvot ovat kohonneet yhä merkittävämmäksi asiaksi myös yritysten toiminnassa. Lidlillä on oma ymäristövastuullisuusohjelmansa ja tämä paikka ei ole heidän omankaan ohjeistuksensa mukainen: " Ihmisen ja ympäristön huomioiva vastuullisuus on liiketoimintamme ja menestyksemme edellytys".
 

 Lohjalla on paljon vanhaa rakennuskantaa, jonka uusiutuminen olisi tärkeää. Parhaiten se toteutuu siten, että uudet toimijat purkavat vanhaa ja rakentaminen tapahtuu olemassa oleville rakennuspaikoille. Näin tapahtui esim. edellisen Lidlin kohdalla, kun vanha huonekalukauppa purettiin.
 

 Maakuntakaava esti Lidlin tulon Lempolan kauppapuistoon. Maakuntakaavalla halutaan suojella kaupunkikeskustojen elinvoimaisuutta ja Lempolassa tuo päivittäistavarakaupan määrä on jo ylittynyt ja meidän on myönnettävä, että se syö jo keskustan elinvoimaisuutta. Maakuntakaavan rajaukset ovat ylimalkaisia, joten kaupan sijoittaminen toiselle puolelle tietä, ei ole kaavan tavoitteiden mukaista ja olisi merkillistä, jos sille lupa myönnettäisiin.
 

 Aikaa säästyy ja oikeudenmukaisuus toteutuu, jos paikka suosiolla etsitään muualta. Mikäli yhdelle yritykselle kaavoitetaan puistoa rakennuspaikaksi, pitää sama myönnytys tehdä jatkossa myös kaikille muille halukkaille, jotka haluavat rakentaa hyvällä paikalla oleville virkistysalueille.
 

 Lidl on laskenut, että Lohjan asukasmäärä riittää toisellekin myymälälle, joten varmasti paikka löytyy. Sijainti on kuitenkin katsottava siten, että se palvelee myös Lohjaa. Lohjan keskusta olisi Lohjan kannalta paras paikka, mutta luonnollisesti perustamiskustannuksiltaan kalliimpi kuin puhdas metsä. Luotan siihen, että keskustassa syntyvä myynti kattaa kalliimmat rakennuskulut.

------------------------------------