RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 20
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Oikaisuvaatimus rakennusluvan jatkoaikapäätökseen 21.12.2022 § 505, 444-2022-512
23/10.03.00/2023
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 16.02.2023 § 20
Oikaisuvaatimusta koskeva lupapäätös
21.12.2022 §505, lupatunnus 444-2022-512
Alkuperäinen lupa
540 10-0133-R, päätöksessä esitetty että rakennustyöt tulee aloittaa 25.11.2013 mennessä.
Kiinteistö
Kiinteistötunnus 444-542-0004-0138
Kylä PUSULA
Kaavatilanne Ei kaavaa
Toimenpide
Jatkoaikaa luvalle 540 10-0133-R (lomarakennus)
Tarkastus
Nina Majuri on käynyt kiinteistöllä ja todennut, ettei rakennustöitä ei ole aloitettu Maankäyttö- ja rakennuslaissa määritettyjä ehtojen mukaisesti.
Jatkoaikaa koskeva päätös on ollut kielteinen. Luvan hakija on tehnyt asiasta oikaisuvaatimuksen.
Oikaisuvaatimus
Oikaisuvaatimuksella esille tulleita asioita;
"Päätöksen syyksi on kerrottu, ettei hakija ei ole pyynnöistä huolimatta toimittanut selventäviä dokumentaatioita hakemuksen liitteeksi ja siksi tarkastus on tehty.Tästä ei missään vaiheessa ole kieltäydytty, olen esittänyt kannanoonttoja sekä kysymyksiä mihin vaatimus perustuu, koska MRL ei tuollaista menettelyä tunne."
Vastine:
MRL ei juuri ota kantaa tarkkoihin menettelytapoihin. Menettelytapoja on muodostettu, jotta voidaan varmistua lainkirjaimen täyttymisestä. Lohjalla on jatkolupien myöntamisessä sama toimintamalli ja vaatimukset hakijasta riippumatta.
"Hallintolaki 39§ määrittelee, kuinka viranomaisen on toimittava tarkastuksen suhteen. .Tätä lukiessa voidaan sanoa siis, että tarkastusta ei ole suoritettu kuten laki määrittelee sen tehtäväksi, eikä viranomaisen tekemä päätös voi perustua tällaisen tarkastuksen tulokseen."
Vastine:
Kiinteistöllä on käyty tarkastuksella sen jälkeen kun kiinteistön omistajan edustaja koki selvitysten toimittamisen rakennustyön aloittamisen tilasta hankalaksi. Rakennustyön aloittamiselle on määritetty ehdot MRL 149c § momentissa 2, joten jatkolupaa loppuunsaattamiselle myöntävän viranhaltijan tulee varmistua töiden aloittamisesta.
Tarkastuskäynti on perustunut viranomaistarkastuksiin rakennustyön aikana (MRL 150 a §, 183 §). Käynti on ollut osa tavallista luvan myöntö prosessia, käynnillä on pyritty selvittämään luvan myöntämisen edellytyksiä.
Lupapiste ohjeistuksia
Hakijaa on ohjeistettu Lupapisteessä 29.11.2022:
"Olette jo 23.4.20 kyselleet hankkeen muuttamisesta toisenlaiseksi. Se onnistunee uusi lupa hakien. Luvan venyttäminen keinotekoisesti vuoden 2015 jälkeen on ollut turhaa.
Nyt kun hoidatte saunan loppukatselmuksen kuntoon, uusi lupa päärakennukselle samaan pihapiiriin saunan kanssa on vain muodollisuus, kuten teille on jo vastattu vuonna 2020.
Taloudelllisesti olisi järkevintä perua tämä hakemus."
Huomioita rakennusluvan katselmushistoriasta ja asiakirjatoimituksista:
Erityissuunnitelmat
-hankkeelle ei ole toimitettu rakennesuunnitelmia. Myönnetyn rakennusluvan lupaehdoissa on ehtona; "Ennen kunkin työvaiheen aloittamista on rakennustarkastajalle esitettävä seuraavat selvitykset ja suunnitelmat:
- Rakennepiirustukset"
Toteamus: Lupaehtoon perustuen hanketta ei ole voinut aloittaa
Aloittaminen
-aloitusilmoitus 07.07.2013, toimitettu vastaavan työnjohtajan omalla ilmoituksella.
Katselmukseen on selkeästi kirjattu:
-Aloituskokous pidetään ennen kokonaisvaltaista aloittamista
Toteamus: Aloittamisen ja suoritettavan aloituskokouksen ehdollinen suhde on tuolloin tullut selväksi vastaavalle työnjohtajalle.
-Aloituskokous on tilattu pidettäväksi vasta 18.09.2018, tuolloin katselmukselle ei ole kirjattu selvästi töiden tosiasiallisesta aloittamisesta. Huomiona katselmuksella on kirjattu luvan voimassaolon päivämäärä 26.11.2018
Toteamus: Hankkeelle on haettu ja saatu luvan voimassaoloa koskeva myönteinen päätös 23.11.2018.
-tarkastus rakennuspaikalla 25.11.2022, todettu ettei töitä ole aloitettu.
Toteamus: Jatkoajan myöntämiselle ei ole oikeudellisia edellytyksiä.
Päätöksen perustelu ja oikeusohjeet
Päätös on käsitelty kielteisenä, koska jatkoajan myöntämiselle ei ole oikeudellisia edellytyksiä, koska rakennustyöitä ei ole aloitettu.
Jatkoaikaa koskeva kielteinen päätös tulee edellämaintun perusteella pysyttää voimassa.
MRL 143 §
MRL 149 c §
MRL 149d §
MRL 150a §
MRL 183.1 §
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen@lohja.fi
Oheismateriaali -oikaisuvaatimus rakennusluvan jatkoaikapäätökseen
-päätös jatkoajasta
-asemapiirros, alkuperäinen lupa
-asemapiirros, RAM -piirustus
Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha
Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää hylätä esitetyn oikaisuvaatimuksen, koska jatkoajan myöntämiselle ei ole ollut oikeudellisia edellytyksiä.
Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Oikaisuvaatimuksen tekijä
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |