Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 60


 

Lausunto valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2024-2031

 

639/08.00.00/2022

 

Kaupunginhallitus 27.02.2023 § 60

 

Johdanto
 

 Väylävirasto on pyytänyt 1.2.2023 lausuntoja luonnoksesta valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2024-2031.

Tausta

Väylävirasto laatii vuosittain valtion väyläverkon 8-vuotisen investointiohjelman osana valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, Liikenne 12 -suunnitelman, toimeenpanoa. Investointiohjelmassa esitetään lähivuosien tärkeimmät liikenneinfrahankkeet, jonka talouskehyksen määrittelee Liikenne12-suunnitelma.

Vuosia 2024-2031 koskeva investointiohjelma on Väyläviraston tietoon perustuva ehdotus uusien rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista. Väyläverkon investointiohjelma sisältää kehittämishankkeita, isoja peruskorjaushankkeita ja hankekokonaisuuksia sekä pienempiä parantamishankkeita.

Väylävirasto pyytää avoimella lausuntopyynnöllä vuosittain päivitettävästä investointiohjelmasta lausuntoja, joiden kautta tulee esille sidosryhmien tietoa ja näkökulmia investointiohjelmaan liittyen.

Väylävirasto pyytää jatkotyön pohjaksi lausuntoja erityisesti seuraavista asioista:

1. Onko mielestänne investointiohjelmassa kokonaisuutena onnistuttu vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin ja muuttuneeseen toimintaympäristöön

2. Ovatko investointiohjelman perustelut vaikutusten kautta tasapuoliset ja selkeät?

3. Miten muuttaisitte investointiohjelmaa Liikenne 12 mukaisen liikennemuotokohtaisen talouskehyksen puitteissa ja miten perustelette muutosten paremmat vaikutukset?

4. Miten kehittäisitte investointiohjelman laatimisen prosessia, sen päivittämistä ja seurantaa?

5. Minkä investointiohjelman ulkopuolisten kohteiden suunnittelua tulisi vaikuttavuuden perusteella edistää lähivuosina investointiohjelman tulevia päivityskierroksia varten?

6. Miten muuten haluatte kommentoida investointiohjelmaa?

Aikataulu

Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 28.2.2023.

Ehdotus lausunnoksi

Onko mielestänne investointiohjelmassa kokonaisuutena onnistuttu vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin ja muuttuneeseen toimintaympäristöön?

Ohjelmassa on esitetty varsin kattavasti kunkin valitun hankkeen vaikutukset tavoitteisiin nähden.


Ovatko investointiohjelman perustelut vaikutusten kautta tasapuoliset ja selkeät?

Kaupunkiseutujen saavutettavuutta oleellisella tavalla parantavien, merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia omaavien ja hiilineutraalisuutta edistävien suurten raideliikennehankkeiden, kuten Turun Tunnin Juna -hanke, pois jättäminen investointiohjelmasta ei ole riittävällä ja uskottavalla tavalla ohjelmassa perusteltu.

Miten muuttaisitte investointiohjelmaa Liikenne 12 mukaisen liikennemuotokohtaisen talouskehyksen puitteissa ja miten perustelette muutosten paremmat vaikutukset?

Kehittämishankkeiden rahoituksen vähäisyys lähivuosina tarkoittaa sitä, että uusia isompia hankkeita ei pystytä aloittamaan. Kuntien kannalta on tärkeää, että perusväylänpidon lisäksi huolehditaan kehittämisinvestointien rahoitustason ennustettavuudesta ja kestävän liikkumisen edistämisestä.

Ukrainan sodan myötä toimintaympäristö on muuttunut. Suomen logistinen asema on myös muuttunut kansainvälisesti ja suhteessa muuhun Eurooppaan. Merikuljetuksista riippuvaisen Suomen takamatka kasvaa, kun kilpailijamaissa investoidaan voimakkaasti raideliikenteeseen ja niiden logistinen saavutettavuus paranee. Jo huoltovarmuudenkin varmistamiseksi raideliikenteeseen, etenkin lännen suuntaiseen raideliikenteeseen, investoiminen olisi välttämätöntä.

Vaikuttavuuden kannalta ohjelman tulee sisältää enemmän Länsi-Uudellemaalle sijoittuvia toimenpiteitä kuin luonnoksessa on esitetty. Kasvava ja kehittyvä Länsi-Uudenmaan alue on ohjelmassa jäänyt selkeästi merkitystään vähemmälle huomiolle. Alueen elinkeinoelämän tarpeet, liikenneturvallisuus ja asukkaiden viihtyvyys tulisi paremmin huomioida investointiohjelman toimenpiteissä.

Turun tunnin juna -hankkeessa on ratasuunnittelun eteneminen hyvässä vauhdissa, ja kyseinen hanke on maan suurista ratahankkeista aikataulullisesti selkeästi pisimmällä. Turun tunnin juna -hankkeen ratasuunnittelun on näillä näkymin määrä olla valmiina viimeistään vuoden 2024 aikana, joten on luontevaa, että Liikenne 12 -ohjelmassa tämä valtakunnallisen alueellisen saavutettavuuden kannalta keskeinen ratahanke huomioidaan. Tämä siksi, että radan rakentaminen voi aikataulullisesti käynnistyä jo vuoden 2026 aikana, mikäli kokonaisrahoitus saadaan tulevan hallituksen hallitusohjelman kirjauksilla varmistettua. Valtakunnallinen aktiivisuus tässä mielessä tukee myös kansainvälisen CEF-rahoituksen saamisen edellytyksiä.

Investointiohjelman 4.2.3 kohdassa maantieverkon kehittämisrahoitusta kohdistetaan elinkeinoelämän toimintaedellytysten, työmatkaliikenteen tarpeiden ja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Lohjalta on ollut jo vuosia tuotu esille keskeisiä tarpeita, joihin edellä mainittuihin seikkoihin liittyen investointiohjelmassa tulisi vastata.

Uudenmaan ELY-keskuksen alueelta on investointiohjelmaan perusväylänpidon parantamishankkeista Lohjalta otettu mukaan ainoastaan Mt 1070 Sammatti-Myllykylä jkp, Lohja. Tämä on Lohjan alueen perusväylänpidon kehittämistarpeisiin nähden täysin alimitoitettu panostus.

Lohjalla valtatien 25 Lempolan eritasoliittymän tiesuunnitelma on valmistunut ja tiesuunnitelma on lähdössä hallinnolliseen käsittelyyn. Tämän hankkeen investoinnin ajankohta voi hyvin sijoittua Liikenne 12 -ohjelman ohjelmakaudelle, joten tämä keskeinen hanke on syytä sisällyttää ohjelmaan mukaan. Hankkeella on heijastusvaikutuksia myös tulevan Turun tunnin junan asemanseudun syöttöliikenteen toimivuuteen.

Lohjalla sijaitsevan valtatie 25:n ns. Braskin liittymän liikenneturvallisuus on jo vuosien ajan todettu merkittäväksi riskitekijäksi, jonka johdosta tulisi ryhtyä toimenpiteisiin. Samoin Suitiantien ja Venteläntien risteyksen kiertoliittymä on liikenneturvallisuuden kannalta oleellinen toimenpide, jonka toteuttamisen nopeuteen tulisi panostaa nimenomaan ko. risteyksen nykyisen puutteellisen liikenneturvallisuuden näkökulmasta.

Miten kehittäisitte investointiohjelman laatimisen prosessia, sen päivittämistä ja seurantaa?

Investointiohjelman laadinnasta tulee jatkossa informoida ennakoivammin. Hankkeiden priorisoinnista tulee informoida kuntatasolla jo ennen luonnoksen valmistumista esimerkiksi maakunnan liikennejärjestelmätyöhön sisältyvissä kokouksissa ja erillisissä kunnille järjestettävissä infotilaisuuksissa.

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmien seurantamittareita tullaan käsittelemään liikennejärjestelmätyön kokouksissa. Näitä mittareita tulee hyödyntää tulevien investointiohjelmien laadinnassa.

Minkä investointiohjelman ulkopuolisten kohteiden suunnittelua tulisi vaikuttavuuden perusteella edistää lähivuosina investointiohjelman tulevia päivityskierroksia varten?

Lohjan kaupunki saa paljon palautetta alempiasteisen maantieverkon päällysteiden heikosta kunnosta ja lausunnossa halutaan kiinnittää huomiota perustienpidon riittävään rahoitukseen, jolla pystytään turvaamaan erityisesti elinkeinoelämän kuljetusten sujuva liikkuminen.

Miten muuten haluatte kommentoida investointiohjelmaa?

Investointiohjelmassa on esitetty vain hankkeet, jotka perustuvat Liikenne 12 -suunnitelmaan. Ohjelma ei siis sisällä hankkeita, joista on jo tehty toteuttamispäätös, eikä hankkeita, joita edistetään MAL-sopimusten tai hankeyhtiöiden, kuten Turun tunnin juna -yhtiön kautta. Nämäkin on syytä tuoda investointiohjelmassa esille.

Heikon suunnitteluvalmiuden vuoksi ohjelman ulkopuolelle jääviä, mutta muuten perusteltuja hankkeita tulee priorisoida voimakkaasti suunnitteluohjelmassa. Lohjalla erityisesti valtatien 25 ja Hanko-Hyvinkää radan hankkeiden suunnitteluvalmiutta tulee edistää.

 

Lisätiedot kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo, pekka.puistosalo@lohja.fi
vs. tekninen johtaja Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - valtion väyläverkon investointiohjelma vuosille 2024-2031, luonnos 31.1.2023

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1. antaa Väylävirastolle edellä esitetyn ehdotuksen mukaisen lausunnon

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös  Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote Väylävirasto/ www.lausuntopalvelu.fi (28.2.2023 mennessä)
ote email kaupunkirakennejohtaja Puistosalo

------------------------------------