RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 55
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen
872/02.02.00/2022
Kaupunginhallitus 27.02.2023 § 55
Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.
Kaupungin talousarvion ulkoisten erien toimintakatteen toteutuma on 4,9 % eli 3,4 % yli tasaisen käytön (8,3 %). Ulkoisten toimintakulujen käyttö on tässä vaiheessa n. 2,3 milj. euroa vähemmän kuin vuosi sitten. Kuluja puuttuu vielä jonkin verran mm. lämmityksen ja sähkön osalta. Toimintatuottoja on kertynyt 6,2 milj. euroa, eli 17,5 % talousarviosta. Tulopuolta nostaa vuodelta 2022 siirtyneet harkinnanvaraiset valtionavustukset.
Kaupungin tuloslaskelma tammikuu 2023 (tilanne 20.2.2023):.
(Vertailu edelliseen vuoteen ilman sote-menoja on suuntaa-antava, esim. hyvinvointialueelle siirtyneitä tukipalvelujen kustannuksia ei ole otettu huomioon.)
Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Talousjohtaja Raija Lindroos saapui kokoukseen asiantuntijaksi klo 15.25 tämän asian käsittelyn alkaessa.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |