RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 111
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Jäsenten nimeäminen kutsuntalautakuntiin
459/00.04.00/2022
Kaupunginhallitus 20.03.2023 § 111
Puolustusvoimien Uudenmaan aluetoimisto pyytää 27.2.2023 saapuneessa kirjeessään Lohjan kaupunkia toteuttamaan asevelvollisuuslain mukaiset vastuunsa vuoden 2023 kutsuntojen toteuttamiseksi.
Asevelvollisuuslain 22 §:n nojalla kaupungin tulee valita jäsenet ja varajäsenet kutsuntalautakuntiin. Lautakuntien jäsenten toivotaan olevan sosiaali- tai nuorisotyön parissa työskenteleviä henkilöitä. Lisäksi jokaisena kutsuntapäivänä toivotaan yhden kutsuntalautakuntaan nimetyn kaupungin edustajan olevan ruotsin kielen taitoinen.
Kutsunnat toimitetaan Laurentiustalon tiloissa osoitteessa Kirkkokatu 6
3.-5.10.2023 klo 9 - 14. Kutsunnanalaiset ja kutsuvieraat järjestäytyvät klo 8 alkaen.
Lisäksi aluetoimisto pyytää kuntia:
- Nimeämään kunnan tervehdyksen esittäjän kaikille kutsuntapäiville.
- Asettamaan etsivän nuorisotyön edustajat kutsuntatilaisuuteen
-Asettamaan esimerkiksi liikuntapalveluiden infopisteen kutsuntatilaisuuteen
Aluetoimisto toivoo, että kaupunki tarjoaa kutsunnanalaisille, kutsuntalautakuntien jäsenille ja kutsuntojen toimihenkilöille välipalan.
Sivistys-toimiala nimeää etsivän nuorisotyön edustajat kutsuntatilaisuuteen. Lohjan Liikuntakeskus Oy nimeää liikuntapalvelujen edustajat ja päättää mahdollisen infopisteen pitämisestä
Vuonna 2022 kutsuntalautakuntien jäsenet olivat:
Kutsuntalautakunta 1
jäsen Jussi Patinen
varajäsen Laura Skaffari
Kutsuntalautakunta 2
jäsen Leena Saari
varajäsen Janne Turunen
Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi
Oheismateriaali - Uudenmaan aluetoimiston kirje 18.2.2021
- Kutsuntakuulutus
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. valita kahteen kutsuntalautakuntaan jäsenen ja varajäsenen päiville
3.-5.10.2023;
2. nimetä kaupungin tervehdyksen esittäjän kaikille kutsuntapäiville; sekä
3. järjestää kutsuntatilaisuuteen välipalatarjoilun.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. valita kutsuntalautakuntiin jäsenet seuraavasti
Kutsuntalautakunta 1
jäsen Jussi Patinen
varajäsen Laura Skaffari
Kutsuntalautakunta 2
jäsen Leena Saari
varajäsen Janne Turunen
2. että kutsuntalautakunnat valitsevat keskuudestaan kaupungin tervehdyksen esittäjän; sekä
3. järjestää kutsuntatilaisuuteen välipalatarjoilun.
Täytäntöönpano ote + aluetoimiston kirje ja kuulutus valituille jäsenille ja varajäsenille
lautakuntien jäsenten ja tarjoilusta vastaavan yhteystiedot Uudenmaan aluetoimistolle 1.7.2022 mennessä
ote/email ruokapalvelut aluepäällikkö Olsbo
kuulutus julkaistava ilmoitustaululla viim. 31.7.2023 ja pidettävä esillä 15.12.2023 asti
ote sivistysjohtaja Lehmus, nuorisopalvelupäällikkö Hukkanen, erityisnuorisotyöntekijä Stirkkinen, Lohjan Liikuntakeskus Oy/Vienonen, tilapäällikkö Peltonen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |