RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 117
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginvaltuuston kokouksen 15.3.2023 päätösten täytäntöönpanot
Kaupunginhallitus 20.03.2023 § 117
Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston päätökset kokouksesta 15.3.2022 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön seuraavasti:
§ 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
ei toimenpiteitä
§ 18 Pöytäkirjan tarkastus
ei toimenpiteitä
§ 19 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
ei toimenpiteitä
§ 20 Lohjan kaupunkistrategia 2023-2030/Toimenpidesuunnitelma
tiedoksi kaupungin johtoryhmä
§ 21 Kisakallion esitys osakassopimuksesta
tiedoksi talousjohtaja Lindroos, toimitusjohtaja Petri Tarkkanen/Kisakallion urheiluopisto, toimitusjohtaja Jukkka Vienonen/Lohjan Liikuntakeskus Oy
kaupunginhallituksen esityslistalle
§ 22 Eron myöntäminen ja uuden jäsenen valinta kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan
ote Perenius, valittu uusi jäsen
tiedoksi kirjaamo, toimistosihteeri Riekkinen
§ 23 Kuntalaisaloite: Koirapuisto Ojamolle
ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunginpuutarhuri Puustinen
merkitään aloiteluetteloon
§ 24 Kuntalaisaloite: Liikenneturvallisuuden parantaminen Kirkniementiellä tievalaistusta lisäämällä
ote aloitteen tekijä
tiedoksi suunnitteluinsinööri Mäkinen
merkitään aloiteluetteloon
§ 25 Kuntalaisaloite: Lohjan Vieremä, Liitoskujan liikenneturvallisuus
ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunkitekniikkapäällikkö Lötjönen
merkitään aloiteluetteloon
§ 26 Aloite vähäpäästöisten autojen pysäköintimaksujen alentamisesta
ote aloitteen tekijä
tiedoksi hallintolakimies Piitulainen
merkitään aloiteluetteloon
§ 27 Kuntalaisaloite: Lämmön talteenotto Tytyrin kaivoksessa
ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunkitekniikkapäällikkö Lötjönen
merkitään aloiteluetteloon
§ 28 Valtuustoaloite Selvitetään kouluvalmentajien palkkaaminen Lohjan peruskouluihin
tiedoksi johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon
§ 29 Valtuustoaloite julkisen käymälän saamiseksi Virkkalaan
tiedoksi johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon
Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston 15.3.2023 tekemät päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa ja ne täytäntöönpannaan tällä päätöksellä.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |