RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 164
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Uudenmaan ilmanlaadun seurantaohjelmaan osallistuminen 2024-2028
193/00.04.01/2023
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 05.04.2023 § 45
Uudenmaan ELY-keskuksen alueen kunnat (ilmanlaatuasetuksen seuranta alue 1, Uusimaa pois lukien pääkaupunkiseutu) ovat seuranneet alueensa ilmanlaatua yhdessä vuodesta 2004 lähtien. Seuranta perustuu ympäristönsuojelulakiin, jonka mukaan kunnan on alueellaan huolehdittava paikallisten olojen edellyttämästä tarpeellisesta ympäristön tilan seurannasta sekä ilmanlaatuasetukseen (Vna ilmanlaadusta 79/2017). Uudellamaalla seurantaa on hoidettu kustannustehokkaana yhteistarkkailuna. Seurantaa on toteutettu viiden vuoden jaksoissa, tällä hetkellä on menossa seurantajakson 2019 - 2023 viimeinen vuosi. Seurannan käytännön järjestelyistä vastaa yhteistyöryhmä, joka muodostuu kuntien (3 alueellista edustajaa), HSY:n ja ELY-keskuksen edustajista. Yhteistyöryhmään on nykyisellä seurantajaksolla kuulunut Lohjan ympäristönsuojelun edustaja.
Seurantaohjelma 2024 - 2028
Seurantaohjelma on päivitetty seuraavaa viisivuotiskautta 2024 - 2028 varten. Valmistelusta on vastannut ilmanlaadun seurannan yhteistyöryhmä. Seurantaohjelma julkaistaan lopullisesti sen jälkeen, kun seurantaan kaudella 2024 - 2028 osallistuvat kunnat ovat tiedossa.
Seurantaohjelman 2024 - 2028 mukaan seurantaa (ilmanlaatumittaukset ja päästökartoitukset) jatketaan seuraavalla viisivuotiskaudella samoin periaattein kuin nykyisellä kaudella. Lohjan kaupunkitaustaa edustavalla mittausasemalla, joka sijaitsee Harjulan toimintakeskuksen pihalla, jatketaan typenoksidien (NO ja NO2), hengitettävien hiukkasten (PM10) ja pienhiukkasten (PM2,5) pitoisuuksien mittauksia. Toinen mittausasema kiertää vuosittain viidessä kunnassa (Kirkkonummi, Porvoo, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava). Tämä asema sijoitetaan liikenneympäristöön ja sillä mitataan typenoksidien ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia. Typpidioksidin passiivikeräinkartoituksia jatketaan yhdeksässä kunnassa, kussakin yhdessä mittauspisteessä. Lohjalla keräin sijaitsee harjulla vt. 25 varressa. Lisäksi liikenneaseman sijaintipisteissä mitataan passiivikeräinmenetelmällä typpidioksidin pitoisuuksia joka vuosi pitoisuustrendien arvioimiseksi.
Puun pienpolton vaikutusten seuraamista jatketaan mittaamalla vuosittain vaihtuvalla pientaloalueella PAH-yhdisteiden (bentso(a)pyreeni) pitoisuuksia (Karkkila, Järvenpää, Kerava, Loviisa, Mäntsälä). Samassa pisteessä mitataan lisäksi hiukkasten keuhkodeposoituvan pinta-alan (LDSA) pitoisuuksia. Tämä mittausasema sijaitsi Lohjalla nykyisen seurantakauden aikana vuonna 2021.
Uudenmaan ilmanlaadun seurannan osana on toteutettu aiemmin myös bioindikaattoritutkimus (jäkäläkartoitus) viiden vuoden välein. Edellinen bioindikaattoritutkimus toteutettiin vuonna 2020. Bioindikaattoritutkimuksen seurantaväliä on päädytty pidentämään 10 vuoteen. Näin ollen seurantajaksolla 2024 - 2028 ei toteuteta bioindikaattoritutkimusta.
Seurannan tulokset raportoidaan vuosittain. Mittaustulokset ovat ajantasaisesti nähtävillä HSY:n verkkosivuilla. Uudenmaan ilmanlaadun seurannan yhteistyöryhmässä laaditaan vuosittain viestintäsuunnitelma. Viestinnässä hyödynnetään myös HSY:n ym. tuottamia valistusmateriaaleja.
Kustannukset:
Nykyisen seurantakauden viimeisenä vuonna 2023 Lohjan kuntaosuus on 34 954 € (alv. 0 %).
Ilmanlaadun seurannan kokonaiskustannukset vuonna 2024 ovat
123 755 € (alv. 0 %). Vuosittain summaa korotetaan 2 % kustannustason yleisen nousun vuoksi. Kuntien kustannusosuudet on esitetty sopimuksen liitteessä 2. Kustannusten jako perustuu päästöjen määrään ja kunnan väkilukuun. Lisäksi jatkuvatoimisesta mittausasemasta tulee kunnalle lisäkustannus.
Ympäristölupavelvollisten toimijoiden ilmapäästöjen vaikutustarkkailu voidaan soveltuvin osin liittää osaksi tätä ilmanlaadun seurantaa. Kukin kunta sopii suoraan ympäristöluvanhaltijoiden kanssa niiden mahdollisesti osallistumisesta ja kustannusten jaosta laitoksen ja kunnan kesken. Lohjalla nykyisessä seurantaohjelmassa (2019-2023) ovat olleet mukana kaupungin lisäksi kaikki ne yritykset, joilla on laitoksen ympäristöluvassa ilmapäästöjen vaikutusten tarkkailuvelvoite. Näitä ovat olleet: Nordkalk Oy Ab:n Tytyrin kalkkitehdas, Sappi Finland Operations Oy Kirkniemen voimalaitos, Sappi Finland Operations Oy Kirkniemen paperitehdas, Lohjan Biolämpö Oy:n lämpölaitos, Lohjan Energiahuolto Oy Loher, HUS Kuntayhtymän Lohjan aluesairaala ja Cembrit Production Oy.
Lisäksi vapaaehtoisesti ilmanlaadun tarkkailussa olivat Lohjalla mukana Nordic Waterproofing Oy, Peab Industry Oy, Destia Oy, Metsä Wood Kerto Lohja ja Swerock Oy/Lohjan betonitehdas.
Lohjan kuntamaksuosuus on 29,7 % koko Uudenmaan ilmanlaadun seurannan kokonaiskustannuksista ja ne ovat seuraavat:
| € | € | € | € | € |
Lohjan kuntaosuus | 36795 | 37531 | 38282 | 39047 | 39828 |
Koko |
|
|
|
|
|
Lohjan kuntaosuus jaetaan vielä erillissopimuksella mukana olevien Lohjalla toimivien velvoitetarkkailuyritysten kanssa siten, että Lohjan kaupunki on vastannut yleisluonteisista päästöistä kuten asutuksen ja liikenteen päästöistä ja yritykset vastaavat omista päästömääristä (SO2-, NOx - ja hiukkaspäästöt) suhteessa kokonaispäästöihin. Päästöt on laskettu kolmen viimeisen vuoden keskiarvojen mukaan.
Päättyvällä seurantakaudella 2019-2023 Lohjan kaupungin osuus on ollut 48 % ja yritysten osuus 52 % Lohjan kuntamaksuosuudesta.Tämä laskelma tulee varmistumaan vasta sitten, kun saadaan solmittua uusi sopimus yritysten kanssa. Lopullisiin kustannuksiin vaIkuttaa myös päästöissä tapahtuneet muutokset. Nämä lasketaan vasta sitten, kun yritysten kanssa on tehty erillissopimus seurannasta. Ensin Lohjan kaupungin tulee hyväksyä omalta osaltaan Uudenmaan päivitetty seurantaohjelma.
Uudenmaan ELY-keskus pyytää ilmoittamaan kunnan osallistumisesta sopimuksen mukaiseen ilmanlaadun seurantaan seurantajaksolla
2024 - 2028 30.4.2023 mennessä Uudenmaan ELY-keskukselle (vesa.suominen@ely-keskus.fi; kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi). Mikäli kunta ei osallistu alueelliseen ilmanlaadun seurantaan, tulee kunnan huolehtia ympäristönsuojelulain edellyttämästä riittävästä ympäristön tilan seurannasta muualla tavoin. Mikäli kunta ei osallistu seurantaan, Uudenmaan ELY-keskus pyytää ilmoittamaan myös tästä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 30.4.2023 mennessä. Samalla pyydetään ilmoittamaan myös, kuinka kunta aikoo tällöin huolehtia ilmanlaadun seurannasta alueellaan.
Lohjan kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto (29.2 §) vastaa (kohta 9.) mm. ympäristönsuojelulain 143 §:n mukaisesta ympäristön tilan seurannasta, sekä (kohta 19) päättää muista toimialaansa kuuluvista lakisääteisistä asioista; ympäristönsuojelulain 144 §, 145 §, 146 §, 147 § ja 148 §:n mukainen ilman laadun turvaaminen ja ilmansuojelussuunnitelmat ja selvitykset.
Lisätiedot Ympäristöpäällikkö Jarkko Koskela, jarkko.koskela@lohja.fi
Oheismateriaali - Uudenmaan ilmanlaadun seurantaohjelma 2024-2028, luonnos
- kuntayhteistyösopimus luonnos 2024-2028
- HSY:n kustannuslaskelma Uusimaa 2024-2028
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Koskela Jarkko
Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
1. pitää tärkeänä, että Lohjan kaupunki on mukana Uudenmaan päivitetyssä ilmanlaadun seurantaohjelmassa vuosina 2024-2028,
2. esittää kaupunginhallitukselle, että Lohjan kaupunki vahvistaa osallistumisensa Uudenmaan ilmanlaadun seurantaohjelmaan vuosina 2024-2028 ja velvoittaa kaupunkikehityslautakunnan huomioimaan tulevissa talousarvioissa seurannan osallistumiseen vaadittavat kustannukset.
Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
------------------------------------
Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 164
Lisätiedot Ympäristöpäällikkö Jarkko Koskela, jarkko.koskela@lohja.fi
Oheismateriaali - Uudenmaan ilmanlaadun seurantaohjelma 2024-2028, luonnos
- kuntayhteistyösopimus luonnos 2024-2028
- HSY:n kustannuslaskelma Uusimaa 2024-2028
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Lohjan kaupunki vahvistaa osallistumisensa Uudenmaan ilmanlaadun seurantaohjelmaan vuosina 2024-2028 ja velvoittaa kaupunkikehityslautakunnan huomioimaan tulevissa talousarvioissa seurannan osallistumiseen vaadittavat kustannukset.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano ote Uudenmaan ELY-keskus (vesa.suominen@ely-keskus.fi; kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi)
tiedoksi kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto ja ympäristöpäällikkö Koskela
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |