Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 12


 

Lohjan Energiahuolto Oy Loher/Osinko vuodelta 2022

 

138/02.02.00/2022

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 07.03.2023 § 12

 

 Vuoden 2022 talousarviossa strategisille tytäryhtiöille on asetettu valtuustoon nähden sitovat tavoitteet. Lohjan Energiahuolto Oy Loherin sitovaksi tavoitteeksi on kirjattu seuraavaa:

Lohjan kaupunkikonserni edellyttää Loherin jakavan vuosittain osinkoa joka on määrältään kestävällä tasolla Loherin tulokseen nähden. Osingon maksu ei saa vaarantaa Loherin perustehtävää.Osingon tasoksi määritellään 1 milj. euroa vuodessa. Loher voi poiketa tästä tasosta perus-tellusti yhtiön taloudellisen tilanteen mukaan.

Lohjan Energiahuolto Oy Loherin vuoden 2022 tulos on lähellä nollaa. Tilinpäätöksen sisältyy päästöoikeuksien myynnistä saadut tuotot n. 1,3 milj. euroa. Ts. lämpöliiketoiminta on ollut tappiollista. Toimitusjohtaja kysyy Lohjan kaupungilta omistajan kantaa osingon maksuun vuodelta 2022.

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Lohjan Energiahuolto Oy Loher tuloslaskelma (vahvistamaton, ei julkisuuteen)
- Lohjan Energiahuolto Oy Loher tase (vahvistamaton, ei julkisuuteen)

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päättää, että yhtiön taloudellinen tilanne huomioon ottaen Lohjan Energiahuolto Oy Loheria ei vaadita maksamaan Lohjan kaupungille osinkoa vuodelta 2022.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Energiahuolto Oy Loher

------------------------------------