Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 22


 

Eron myöntäminen ja uuden jäsenen valinta kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan

 

784/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 43

 

 Päivi Perenius on esittänyt 16.1.2023 eronpyynnön kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenyydestä paikkakunnalta muuton vuoksi. Näin ollen hän menettää kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuuden Lohjan kaupungin luottamustoimiin 1.3.2023 alkaen.

Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan
on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kaupungin palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kaupungin määräysvallassa olevan
yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä,
jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnan tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole vaalikelpoinen myöskään lautakuntaan. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä seuraavaa:

"Vaalikelpoinen ei ole:

1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön. Edellä tarkoitetussa palvelusuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelusuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa."

Hallintosäännön 10 §:n mukaan kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenistä 4 on naisia ja 3 miehiä, joten Pereniuksen tilalle voidaan valita nainen tai mies.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Eronpyyntö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää

1. myöntää eron kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsen Päivi Pereniukselle; sekä

2. valita uuden jäsenen kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 15.03.2023 § 22

 

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Eronpyyntö

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. myöntää eron kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsen Päivi Pereniukselle; sekä

2. valita uuden jäsenen kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.

 

Päätös Valtuusto päätti

1. myöntää eron kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsen Päivi Pereniukselle; sekä

2. valita uudeksi jäseneksi Anni Erolahden kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.

 

Täytäntöönpano ote Perenius, valittu uusi jäsen
tiedoksi kirjaamo, toimistosihteeri Riekkinen

------------------------------------