Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 27


Talouden_toteuma_helmikuu2023

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan talousarvion toteutuminen

 

872/02.02.00/2022

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 30.03.2023 § 27

 

 Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan tammi-helmikuun 2023 toimintatuottojen toteuma on ulkoisten erien osalta 27,9 %, toimintakulujen  15,0 % ja toimintakatteen 12,4 % (tilanne 23.3.2023). Tasaisen vauhdin taulukolla toteuman tulisi olla 16,6 %. Toimintatuotoissa korostuu vuodelta 2022 siirtyneet tuet ja avustukset sekä jaksotukset.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan kustannuspaikkojen (toimintojen) toimintakatteiden toteumaprosentit:

- Liikuntatoimi 17,7 %
- Kirjasto 13,9 %
- Kaupunginorkesteri 22,6 %
- Hiiden opisto 10,0 %
- Musiikkiopisto  1,5 %
- Lohjan teatteri -21,9 %
- Museo 9,1 %
- Yleinen Kulttuuritoimi 6,0 %
- Kulttuuri ja vapaa aik johto 18,2 %

 

Oheismateriaali - Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta, talousarvion toteuma 1.1.- 28.2.2023.

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

 Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä poistui kokouksesta klo 17.56 tämän asian käsittelyn jälkeen.

------------------------------------