Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 77


 

Lausunto tiesuunnitelmasta: Valtatien 25 vesitornin liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, tiesuunnitelma

 

177/10.03.01.00/2023

 

Tekninen lautakunta 31.05.2023 § 77

 

 Uudenmaan ELY-keskus on lähettänyt 29.3.2023 otsikossa mainitun tiesuunnitelman Lohjan kaupungin lausuntoa varten 2.6.2023 mennessä  osoitteella kirjaamo.uusimaa@ely keskus.fi, lausuntoon viitteeksi (UUDELY/9197/2021). Lisäaikaa lausunnon antamiseen saatu 30.6.2023 saakka.

Tiesuunnitelma on ollut nähtävillä 29.3. - 28.4.2023 välisen ajan. Tiesuunnitelmaa kohtaan on tehty kolme (3) muistutusta. Kaksi muistutusta koskee rakentamisvaiheen asioita ja yhdessä on kommentoitu suunniteltuja melusuojauksia.

Tiesuunnitelmaselostuksen kohdassa 3.1.5 on otettu kantaa teiden hallinnollisiin muutoksiin seuraavasti: Maanteiden hallinnolliset muutokset on esitetty yleiskartalla T212-1 ja suunnitelmakartalla T214-1. Jalankulku- ja pyöräilyväylä J4 lakkaa maantienä ja muuttuu yksityistieksi ja myöhemmin kaduksi välillä J1-Lehmijärventie.

Uudenmaan ELY-keskus pyytää Lohjan kaupunkia lausuntoa antaessaan kiinnittämään huomiota seuraaviin tiesuunnitelman käsittelyä ja sisältöä koskeviin asioihin:
 

-  Tiesuunnitelmaa koskevat muistutukset toimitetaan ELY-keskukselle ennen nähtävänäoloajan päättymistä (LjMTL 27 §). ELY-keskus varaa kaupungille, mahdollisuuden lausua suunnitelmasta tehdyistä muistutuksista (LjMTL 27 a §). ELY-keskus täydentää kaupungin lausuntopyyntöä nähtävilläoloajan jälkeen, jos suunnitelmasta on jätetty kuntaa/kaupunkia koskevia muistutuksia.
 

-  Tiesuunnitelma voidaan hyväksyä vastoin voimassa olevaa asemakaavaa, jos kyse on vaikutuksiltaan vähäisestä poikkeuksesta ja kunta ja ne kiinteistönomistajat, joihin poikkeus välittömästi vaikuttaa, sitä puoltavat. Tietä ei kuitenkaan saa rakentaa vastoin oikeusvaikutteista kaavaa.

 

-  Valtatien 25 suoja-alue ulotetaan 30 metrin etäisyydelle lähimmän ajoradan keskiviivasta. Eritasoliittymän ramppien suoja-alue ulotetaan Lausuntopyyntö 2 (4) UUDELY/9197/2021 29.3.2023 20 m etäisyydellä ajoradan keskiviivasta lukuun ottamatta rampin R1 suoja-aluetta, joka ulotetaan kiinteistöjen kohdalla liikennealueen rajalle. Suoja-alue voidaan osoittaa myös asemakaava-alueelle.

 

-  Valtatie 25 kuuluu 1.1.2019 alkaen valtakunnallisesti merkittävään runkoverkkoon. Runkoverkkoon kuuluvalle valtatielle pääsystä voidaan määrätä vain tiesuunnitelmassa.

 

-  Valtatielle 25 ja sen eritasoliittymän rampeille määrätään tiesuunnitelmassa liittymäkielto, ja niille sallitaan vain suunnitelman mukaiset liittymät. Muille maanteille sallitut yksityisteiden liittymät on esitetty hyväksymisehdotuksessa (asiakirja T116) sekä yleis- ja suunnitelmakartoilla T212-1 ja T214-1. Näille muille maanteille voidaan myöntää lupa uuden yksityisen tien liittymän tai maatalousliittymän tekemiseen vain perustelluista syistä.

 

-  Tiesuunnitelmassa ei päätetä maanteiden maatalousliittymistä. Niitä koskevat huomautukset tulee osoittaa suoraan ELY-keskukselle.

 

Uudenmaan ELY-keskus pyytää Lohjan kaupunkia ilmoittamaan tai

ottamaan kantaa lausunnossaan seuraaviin asioihin:

 

-  Kaupungin tekemät vuorovaikuttamisen ja tiedoksiannon toimenpiteet (aloittamisesta ilmoittaminen tai kuuluttaminen sekä suunnitelman nähtäville asettaminen - toteutustavat ja -ajankohdat)

 

-  Onko tiesuunnitelmassa otettu huomioon (valtakunnallisen ja) alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteiden toteutuminen kunnan alueella?

 

-  Kaupungin lausunnon ajankohtana voimassa olevat tai valtuuston hyväksymät oikeusvaikutteiset yleis-, asema- ja ranta-asemakaavat, sekä ovatko kaavat yhdenmukaisia tiesuunnitelman kanssa. Jos kaavoitustilanteessa on tapahtunut muutoksia nähtäville asetettavassa suunnitelmassa kuvatusta, pyydetään kaupunkia yksilöimään muuttuneet kaavat lausunnossaan.
 

-  Muuttaako kaupunki tarvittavat kaavat tiesuunnitelman mukaiseksi, jos ne eivät ole yhdenmukaisia?

 

-  Laatiiko kaupunki tiesuunnitelman ratkaisuihin ja toteuttamiseen liittyvät omat katusuunnitelmansa kaduista K7J ja K8J sekä vastaako kaupunki suunnitelmien käsittelyprosessista hankkeen toteuttamisen edellyttämässä aikataulussa?

 

 -  Onko kaupungilla huomauttamista tiesuunnitelmaan sisältyviin siltoihin, meluesteisiin, tukimuureihin tai muihin merkittäviin rakenteisiin?

 

-  Salliiko kaupunki seuraavia tiesuunnitelmassa esitettyjä työnaikaisia toimenpiteitä tehtävän asemakaava-alueellaan: Työn ajaksi varattava työalue rampin R1 itäpuolella suunnitelmakartan T214-1 mukaisesti.

 

-  Onko kaupungilla huomauttamista suunnitelmassa esitettyihin maanteiden hallinnollisen luokan muutoksiin tai lakkaamisiin? Seuraavassa on esitetty keskeisimmät muutokset:
 

-  Hyväksyykö kaupunki J4:n muuttamisen ensin yksityistieksi ja myöhemmin asemakaava-alueella kaduksi, kun kokonaisuudesta on laadittu asemakaava?

-  Osallistuuko kaupunki tiehankkeen tekemisestä aiheutuviin rakentamis- ja kunnossapitokustannuksiin tiesuunnitelman kustannusarviossa (T121) ja kustannusjakoehdotuksessa (T122) esitetyllä tavalla (valtio 72 %. Lohjan kaupunki 28 %)? Hankkeen kokonaiskustannukset on arvioitu 16,8 M€ (MAKU-ind. 140; 2015 = 100, alv 0 %), josta kaupungin osuudeksi esitetään 28 prosenttia (4,7 M€).

 

-  Onko kaupunki valmis luovuttamaan valtatien tekemiseen tarvittavan omistamansa maa-alueen korvauksetta tietarkoituksiin?

 

-  Sitoutuuko kaupunki siihen, että Väylävirasto toimii hankkeen urakkasopimuksen mukaisena rakennuttajana myös tiehankkeen aiheuttamien välttämättömien katujärjestelyiden osalta?

 

-  Suostuuko kaupunki vastaamaan yksityiseksi tieksi muuttuvan jalankulku- ja pyöräilyväylän J4 tienpidosta sekä sen erityistä hoitoa vaativien laitteiden ja rakenteiden (esim. kivikorit) kunnossapidosta?

 

-       Suostuuko kaupunki vastaamaan Y1, Y1J, Y2J ja Y4J yksityisteiden tienpidosta?

 

-       Suostuuko kaupunki vastaamaan valtion toimesta asemakaava-alueelle rakennettavan tievalaistuksen käyttö- ja kunnossapitokustannuksista moottoriväyliä sekä valta- ja kantateitä lukuun ottamatta?

 

-       Suostuuko kaupunki vastaamaan valaistuksen, meluesteiden tai niiden osien, maantien takaluiskan, istutusten, keskimääräistä korkeatasoisemman ympäristörakentamisen, maanteiden alittavien alikulkusiltojen (S3, S4, U-3034) alapuolisten rakenteiden, maanteiden alittavien yhteyksien kuivatusjärjestelyihin kiinteästi liittyvän pumppaamon ja sen rakenteiden kunnossapidosta/ käyttökustannuksista sen jälkeen, kun valtatie 25 on rakentamis- tai parantamistyön valmistuttua luovutettu yleiseen liikenteeseen?

 

-       Suostuuko kaupunki vastaamaan liityntäpysäköintialueen ja sille johtavien kulkuyhteyksien kunnossapidosta.
 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi
Kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi

 Yleiskaavoittaja Kaisa Leppikangas, kaisa.leppikangas@lohja.fi

 

 

Oheismateriaali - linkki väyläviraston aineistoon
- muistutukset 3 kpl

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle seuraavan päätösesityksen:

Kaupunginhallitus päättää antaa seuraavan lausunnon tiesuunnitelmasta valtatien 25 vesitornin eritasoliittymän parantaminen eritasoliittymäksi:

Lohjan kaupunki pitää tärkeänä Lempolan Vt 25 suunnitellun eritasoliittymän toteuttamista siten, että hanke voidaan käynnistää lähivuosina.

Lohjan kaupungilla ei ole lausuttavaa tiesuunnitelmaan liittyviin muistutuksiin. Hankkeen rakennussuunnitteluvaiheessa tulee kuitenkin kiinnittää huomiota toteutettavien melusuojausten riittävään korkeuteen.

Vastaukset esitettyihin kysymyksiin:
- Kaupungin tekemät vuorovaikuttamisen ja tiedoksiannon toimenpiteet (aloittamisesta ilmoittaminen tai kuuluttaminen sekä suunnitelman nähtäville asettaminen - toteutustavat ja -ajankohdat)
Vastaus: Suunnitelma ollut nähtävillä Lohjan kaupungin nettisivuilla www.lohja.fi 29.3. - 28.4.2023  

- Onko tiesuunnitelmassa otettu huomioon (valtakunnallisen ja) alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteiden toteutuminen kunnan alueella?
Vastaus:  Tiesuunnitelma on Lohjan liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteiden mukainen. Suunnitelmassa on huomioitu joukkoliikenteen kehittämisedellytykset, sen toteuttaminen tukee Lohjansolmun asemanseudun toteutumista ja se edistää valtatien 25 sujuvuuden ja turvallisuuden parantamista.

- Kaupungin lausunnon ajankohtana voimassa olevat tai valtuuston hyväksymät oikeusvaikutteiset yleis-, asema- ja ranta-asemakaavat, sekä ovatko kaavat yhdenmukaisia tiesuunnitelman kanssa. Jos kaavoitustilanteessa on tapahtunut muutoksia nähtäville asetettavassa suunnitelmassa kuvatusta, pyydetään kaupunkia yksilöimään muuttuneet kaavat lausunnossaan.
Vastaus: Voimassa olevat oikeusvaikutteiset osayleis- ja asemakaavat ovat yhdenmukaiset tiesuunnitelman kanssa. Tiesuunnitelman alueella on tullut vireille Y9 Taajamaosayleiskaavan päivitys ja L46 Lempolan työpaikka-alueen asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus on hyväksytty 24.4.2023 kaupunginhallituksessa. Vireillä olevilla kaavahankkeilla ei ole suoraa vaikutusta tiesuunnitelman sisältöön.
  
- Muuttaako kaupunki tarvittavat kaavat tiesuunnitelman mukaiseksi, jos ne eivät ole yhdenmukaisia?
Vastaus: Voimassa olevat oikeusvaikutteiset osayleis- ja asemakaavat ovat yhdenmukaiset tiesuunnitelman kanssa. Ajantasaiset kaavaotteet ja -määräykset sisältyvät nähtäville asetettuun suunnitteluaineistoon.
  
-  Laatiiko kaupunki tiesuunnitelman ratkaisuihin ja toteuttamiseen liittyvät omat katusuunnitelmansa kaduista K7J ja K8J sekä vastaako kaupunki suunnitelmien käsittelyprosessista hankkeen toteuttamisen edellyttämässä aikataulussa?  
Vastaus: Kyseiset kevytliikenneväylät K7J ja K8J katusuunnitelmat voidaan laatia niiltä osin kuin niille on asemakaavassa osoitettu katualue. Vaihtoehtoisesti hallinnollinen muutos voidaan selvittää toteutettavan erillisellä kadunpitopäätöksellä rakentamisen jälkeen.

- Onko kaupungilla huomauttamista tiesuunnitelmaan sisältyviin siltoihin, meluesteisiin, tukimuureihin tai muihin merkittäviin rakenteisiin?
Vastaus: Lohjan kaupungilla ei ole huomautettavaa tiesuunnitelmaan sisältyviin siltoihin, meluesteisiin, tukimuureihin tai muihin merkittäviin rakenteisiin.

- Salliiko kaupunki seuraavia tiesuunnitelmassa esitettyjä työnaikaisia toimenpiteitä tehtävän asemakaava-alueellaan: Työn ajaksi varattava työalue rampin R1 itäpuolella suunnitelmakartan T214-1 mukaisesti.
Vastaus: Lohjan kaupunki sallii tiesuunnitelmassa esitettyjä työnaikaisia toimenpiteitä tehtävän asemakaava-alueellaan. Maankäytön ja kaavoituksen kautta saattaa aiheutua tulevaisuudessa muutoksia, jos hankkeen aikataulu venyy suunnitellusta.

- Onko kaupungilla huomauttamista suunnitelmassa esitettyihin maanteiden hallinnollisen luokan muutoksiin tai lakkaamisiin? Seuraavassa on esitetty keskeisimmät muutokset: 

- Hyväksyykö kaupunki J4:n muuttamisen ensin yksityistieksi ja myöhemmin asemakaava-alueella kaduksi, kun kokonaisuudesta on laadittu asemakaava?
Vastaus: Kohteen J4- muuttaminen katualueeksi voi tulla ajankohtaiseksi yhdyskuntarakenteen laajentuessa pohjoiseen. Mahdollisen asemakaavan sisältö muodostuu kaavaprosessin aikana, kaupunki ei voi luvata mahdollisen asemakaavan sisältöä ennen kaavan hyväksymistä.

- Osallistuuko kaupunki tiehankkeen tekemisestä aiheutuviin rakentamis- ja kunnossapitokustannuksiin tiesuunnitelman kustannusarviossa (T121) ja kustannusjakoehdotuksessa (T122) esitetyllä tavalla (valtio 72 %. Lohjan kaupunki 28 %)? Hankkeen kokonaiskustannukset on arvioitu 16,8 M€ (MAKU-ind. 140; 2015 = 100, alv 0 %), josta kaupungin osuudeksi esitetään 28 prosenttia (4,7 M€).  
Vastaus: Lohjan kaupunki osallistuu tiehankkeen tekemisestä aiheutuviin rakentamis- ja kunnossapitokustannuksiin tiesuunnitelman kustannusarviossa (T121) ja kustannusjakoehdotuksessa (T122) esitetyllä tavalla (valtio 72 %. Lohjan kaupunki 28 %) kaupungin kustannusosuuden ollessa 4,7 M€. Edellä oleva kustannusjako on v. 2022 lopulla käydyn kustannusjakoneuvottelun mukainen.

- Onko kaupunki valmis luovuttamaan valtatien tekemiseen tarvittavan omistamansa maa-alueen korvauksetta tietarkoituksiin?  
Vastaus: Lohjan kaupunki on valmis luovuttamaan valtatien tekemiseen tarvittavan omistamansa maa-alueen korvauksetta tietarkoituksiin.

- Sitoutuuko kaupunki siihen, että Väylävirasto toimii hankkeen urakkasopimuksen mukaisena rakennuttajana myös tiehankkeen aiheuttamien välttämättömien katujärjestelyiden osalta? 
Vastaus: Lohjan kaupunki suostuu siihen, että Väylävirasto toimii hankkeen urakkasopimuksen mukaisena rakennuttajana myös tiehankkeen aiheuttamien välttämättömien katujärjestelyiden osalta.

- Suostuuko kaupunki vastaamaan yksityiseksi tieksi muuttuvan jalankulku- ja pyöräilyväylän J4 tienpidosta sekä sen erityistä hoitoa vaativien laitteiden ja rakenteiden (esim. kivikorit) kunnossapidosta?  
Vastaus: Lohjan kaupunki suostuu vastaamaan yksityiseksi tieksi muuttuvan jalankulku- ja pyöräilyväylän J4 tienpidosta sekä sen erityistä hoitoa vaativien laitteiden ja rakenteiden (esim. kivikorit) kunnossapidosta.

- Suostuuko kaupunki vastaamaan Y1, Y1J, Y2J ja Y4J yksityisteiden tienpidosta?
  Vastaus: Lohjan kaupunki suostuu vastaamaan Y1, Y1J, Y2J ja Y4J yksityisteiden tienpidosta.

- Suostuuko kaupunki vastaamaan valtion toimesta asemakaava-alueelle rakennettavan tievalaistuksen käyttö- ja kunnossapitokustannuksista moottoriväyliä sekä valta- ja kantateitä lukuun ottamatta?  
Vastaus: Lohjan kaupunki suostuu vastaamaan kaupungin kunnossapitoon jäävien väylien valaistuksen kunnossapidosta.

- Suostuuko kaupunki vastaamaan valaistuksen, meluesteiden tai niiden osien, maantien takaluiskan, istutusten, keskimääräistä korkeatasoisemman ympäristörakentamisen, maanteiden alittavien alikulkusiltojen (S3, S4, U-3034) alapuolisten rakenteiden, maanteiden alittavien yhteyksien kuivatusjärjestelyihin kiinteästi liittyvän pumppaamon ja sen rakenteiden kunnossapidosta/ käyttökustannuksista sen jälkeen, kun valtatie 25 on rakentamis- tai parantamistyön valmistuttua luovutettu yleiseen liikenteeseen?  
Vastaus: Valaistuksen osalta vastattu edellisen kysymyksen kohdassa. Eritasoliittymän alueen istutukset tulee toteuttaa keskimääräisellä ympäristörakentamisen tasolla siten, ettei kaupungille tule niiden osalta kunnossapitovastuuta. Lähtökohtaisesti meluesteiden ja pumppaamoiden kunnossapito kuuluu maantien pitäjän vastuulle. Suunniteltu pumppaamo on suunniteltu päätien tarpeita varten ja sen kunnossapito kuuluu maantien pitäjän vastuulle.

- Suostuuko kaupunki vastaamaan liityntäpysäköintialueen ja sille johtavien kulkuyhteyksien kunnossapidosta.
Vastaus: Liityntäpysäköintialue säilyy nykyisellään vesitornin läheisyydessä ja Lohjan kaupunki vastaa tällä hetkellä liityntäpysäköintialueen ja sille johtavan tien kunnossapidosta. Myös jatkossa Lohjan kaupunki suostuu vastaamaan liityntäpysäköintialueen ja sille johtavan kulkuyhteyden Y1 kunnossapidosta.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano 

------------------------------------