Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 78


 

Kuntalaisaloite: Suojatie uuden rivitalon Ratsutilantie 18 kohdalle

 

273/08.00.00/2023

 

Tekninen lautakunta 31.05.2023 § 78

 

 Antti Malma (suostumus nimen julkaisuun) esittää 2.5.2023 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

"Ehdotan, että Lohjan kaupunki rakentaisi suojatien uuden rivitaloyhtiön Ratsutilantie 18 kohdalle, jotta saataisiin turvallinen tien ylitys Ratsutilantien yli. Nyt joutuu kävelemään tietä pitkin vaikka kohdalla on toisella puolen tietä kevyenliikenteen väylä. Siis kyseessä uusi yhtiö johon muutettu 1.12.2022. Kyseisessä paikassa paha autoilijoiden näkemäongelma lähestyttäessä alamäestä. Taloyhtiössä ulkoilutettavia koiria 9:stä 4:ssä asunnossa jolloin tien ylityksiä on useita kertoja päivässä. Kannattaa käydä tekemässä katselmus paikan päällä. TURVALLISUUS ennen kaikkea!"

Yksittäisten kiinteistöjen kohdalle ei voimassa olevien katusuunnitteluohjeiden ja lainsäädännön mukaan toteuteta suojateitä, koska monin paikoin suojateitä tulisi varsin tiheään ja aiheuttaisivat sekaannusta ja myöskin vaaratilanteita. Viime aikaisten tutkimusten pohjalta monissa kaupungeissa ollaan alettu vähentämään suojateitä ja kadun ylittäminen on turvallisempaa, kun ylittäjälle ei tule turhaa turvallisuuden tuntua. Ratsutilantien liikennemäärät ovat vähäisiä, joten niiltäkään osien ei ole liikenteellisiä esteitä ylittää ajorataa.

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen;

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------