Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 82


 

Tennarin kalustaminen ja operointi 2024 alkaen

 

904/02.08.00/2022

 

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 24.04.2023 § 25

 

 

Keskustan alueen koulujen liikuntatilojen puute synnytti tarpeen rakentaa riittävän iso 
liikuntahalli ja sisätenniskentät Lohjalle vuonna 1986. Hanketta varten perustettiin 
Lohjan Liikuntahallit Oy, jossa kaupungin lisäksi osakkaina oli yksityisiä tahoja. Osa-kekauppojen myötä LLH Oy on nykyään 100 %:sti kaupungin omistama. Hallin rakentaminen alkoi 1986. Tennari sisälsi ensimmäisessä vaiheessa palloiluhallin,               tennishallin sekä ns. toimisto-osan. Tennari vihittiin käyttöön 6.1.1987.  

Lohjan kaupungin rakennuttama kamppailuhalli, joka käsittää alakerran kahteen osaan jaettavan tatamisalin sekä yläkerran väliseinällä jaettavat nyrkkeily- ja voimailusalit, valmistuivat keväällä 2005.  

Vuonna 2010 Tennaria laajennettiin vielä kaupungin rakennuttamalla ns. lukiosalilla, koska Lohjan yhteislyseon lukion laajennuksessa koulun oma liikuntasali muutettiin opetustiloiksi.  

 

Tennarin nykytiloissa on siis Lohjan kaupungin ja Lohjan kaupungin kokonaan omistaman Lohjan Liikuntahallit Oy:n tiloja, joita Lohjan Liikuntakeskus Oy hallinnoi vastaten yhteistoimintasopimuksen mukaisesta kunnossa- ja ylläpidosta sekä vuokraten tiloja eteenpäin. BDO:n vuonna 2021 tekemän selvityksen mukaan ei ole tarkoituksenmukaista tehdä muutoksia omistusrakenteeseen. 

 

Käynnissä olevan perusparannuksen ja laajennuksen myötä Tennarin alakertaan uudisrakennuspuolelle tulee aulatila ja kahvilaravintola/vastaanotto sekä monitoimihalli, kuntosali ja tanssiliikuntatila pukuhuoneineen. Saneerauspuolelle kunnostetaan yritystoimintatiloja/toimistotiloja sekä kokoushuone. Saneerauspuolen toiseen kerrokseen kunnostetaan toimisto- ja kokoustiloja sekä kuntosali. Uudisrakennuspuolelle toiseen kerrokseen tulee monitoimihallin parvi, joka pääasiallisesti toimii liikuntatilana, mutta siirrettävän katsomon ansiosta sitä voidaan tarvittaessa käyttää myös katsomona. Urakka valmistuu joulukuussa 2023, jonka jälkeen käynnistyy tilojen kalustaminen. Kalustaminen saataneen valmiiksi keväällä 2024, jonka jälkeen tiloja päästään koekäyttämään. Tilat ovat käyttäjien normaalissa käytössä elokuussa 2024. 

 

Perusparannuksen ja laajennuksen valmistuttua Tennari tulee päiväaikaan toimimaan pääasiallisesti sivistystoimialan käytössä koulujen liikunnanopetuksen paikkana sekä yo-kirjoitusten aikaan yo-kirjoitusten järjestämispaikkana. Lohjan Liikuntakeskuksen ja sivistystoimialan välille laaditaan erillinen sopimus tilojen käytöstä. Muun ajan tilat ovat lohjalaisten liikkujien käytössä. Tarkoituksenmukaisinta onkin, että Lohjan Liikuntakeskus Oy hallinnoi ja edelleenvuokraa tiloja kokonaisuudessaan maksaen itse tiloista käyttökorvausta joko Lohjan kaupungille/Lohjan Liikuntahallit Oy:lle. Arvion mukaan Lohjan Liikuntakeskus Oy:n ylläpitokustannukset (ml. energia) nousevat uusien tilojen myötä yhteensä 95.000 €.  

 

Monitoimihalli on tarkoituksenmukaisinta kalustaa kokonaisuudessaan Lohjan kaupungin toimesta ja varata sille vuoden 2024 kaupungin talousarvioon riittävät määrärahat. Kalustus pitää sisällään liikuntavälineiden lisäksi AV-välineet. Kustannusarvio kalustamiselle on 350.000-400.000 €. Monitoimihallin parven ja tanssiliikuntatilan liikuntavälineet ja AV-välineet hankitaan Lohjan Liikuntakeskuksen taseesta. Näiden liikuntatilojen ns. iltakäytön hallinnoinnista Lohjan vastaa Lohjan Liikuntakeskus Oy normaalin vuoronjakoprosessinsa mukaisesti.  

 

Kuntosali olisi järkevintä vuokrata kilpailutuksen kautta ulkopuoliselle yrittäjälle. Näin säästetään salin kalustamis- ja ylläpitokustannukset sekä lisäksi saadaan vuokratuloja. Kilpailutuskriteereissä on pidettävä tarkkaa huolta siitä, että yrittäjän perimät käyttömaksut mahdollistavat kaikkien käyttäjäryhmien salin käytön ja että Lohjan Liikuntakeskukselle turvataan mahdollisuus omien ryhmäliikuntojensa toteuttamiseen kuntosalitiloissa. Lohjan Liikuntakeskus Oy tekee kilpailutuksen yhdessä Lohjan kaupungin yrityspalveluiden kanssa.  

 

Myös kahvilaravintola/vastaanotto on järkevintä vuokrata yrittäjälle. Yrittäjän tehtäviin kuuluisi kahvilatoiminnan lisäksi myös koko Tennarin vastaanottotoiminta erikseen sovittavina ajankohtina. Näin aikaansaadaan tuntuvat säästöt Lohjan Liikuntakeskus Oy:n henkilöstökustannuksissa sekä vältytään kuluttavalta sijaisrekrytoinnilta. Lisäksi saadaan vuokratuloja. Lohjan Liikuntakeskus Oy tekee kilpailutuksen yhdessä Lohjan kaupungin yrityspalveluiden kanssa.  

 

Muihin yritystiloihin olisi tavoitteena löytää Tennarin palvelukonseptia tukevia toimintoja. Tällaisia ovat liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjät. Lohjan Liikuntakeskus Oy tekee kilpailutuksen yhdessä Lohjan kaupungin yrityspalveluiden kanssa. 
 
Kalustaminen ja irtaimiston hankinta on kokonaisuudessaan laaja prosessi, joka vaatii osaamista ja työaikaresurssia. Tämän vuoksi Lohjan Liikuntakeskus Oy:n tulee varata työaikaresurssia huolellista tilausta varten ja Lohjan kaupungin tekniselle toimelle projektin johtoa varten. 

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Vienonen Jukka

 

Päätösehdotus Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus päättää esittää



1. Lohjan kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaostolle, että Tennari kokonaisuudessaan vuokrataan Lohjan Liikuntakeskus Oy.lle yhteistoimintasopimuksen mukaisesti


2. Lohjan kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaostolle, että Lohjan Liikuntakeskus Oy vuokraa Tennarin kuntosali- ja kahvilaravintola/vastaanottotilat ulkopuoliselle yrittäjällä


3. Lohjan kaupunginhallitukselle, että se varaa vuoden 2024 talousarvioon riittävät määrärahat Tennarin kalustamiselle


4. Lohjan kaupungin tekniselle toimelle, että se osoittaa Tennarin kalustamiselle projektipäällikön.


5. Lohjan kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalle, että se varaa vuoden 2024 talousarvioon 95.000 €:n lisämäärärahan Lohjan Liikuntakeskus Oy:n konserniavustukseen Tennarin kohonneiden ylläpitokulujen johdosta.

 

Päätös Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus päätti esityksen mukaan. 

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 31.05.2023 § 82

 

 Kaupungin tilahankkeissa kalustamisesta ja varustamisesta käyttötarkoitukseen vastaa käyttäjä, silloin kun kyse ei ole kiintokalusteista. Kohteesta riippuen kalustamisen suunnittelu voidaan toteuttaa käyttäjän toimesta tai teettää ulkopuolisella, toiminnon ja vaatimuksiin perehtyneellä toimijalla. Arkkitehtitoimistoilla on mm. koulujen, päiväkotien sekä liikuntahallien kalustamiseen erikoistuneita arkkitehteja. Mikäli kaupungin sopimustoimittajilla ei ole tarjota tarvittavaa suunnittelupalvelua, eikä suunnitelmien laatimista ole tarkoituksenmukaista suorittaa omana työnä, tulee ko. palvelu hankkia ostopalveluna huomioiden hankintalaki ja kaupungin omat hankintaohjeet. Suunnitelmien laatijalla on perusteltua teettää myös tarvittavat kilpailutusasiakirjat, jolloin tarvittavat kilpailutuksen laadulliset kriteerit tulee huomioiduiksi. Suunnitelmien laatimisen yhteydessä tulee teettää myös alustava kustannuslaskenta kyseisen investoinnin budjetin laatimista, sekä investointimäärärahan anomista varten.

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus on päätöksessään esittänyt Lohjan kaupungin tekniselle toimelle, että se osoittaa Tennarin kalustamiselle projektipäällikön. Tekninen toimi katsoo, että kyseessä on käyttäjän oma projekti, johon heidän tulee itse varata riittävät resurssit joko omasta organisaatiostaan tai käyttää hyväksi palveluntarjoajia. Lisäksi teknisellä osastolla ei valitettavasti ole mahdollisuutta irroittaa resursseja käynnissä olevista hankkeista koordinoimaan tällaista hanketta.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitukselle, esittelytekstissä kuvatuin perustein.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Lohjan Liikuntakeskus Oy, Raija Lindroos

------------------------------------