Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 84


Kirkniemen koulurakennukset

 

Kaupungin omistamien koulukiinteistöjen myyminen julkisella huutokaupalla

 

304/10.00.02/2023

 

Tekninen lautakunta 31.05.2023 § 84

 

 Lohjan kaupungilla on omistuksessaan koulukiinteistöjä, joissa ei enää järjestetä koulutoimintaa. Kiinteistöillä olevista rakennuksista aiheutuu vuosittaisia huolto ja ylläpitovelvoitteita, sekä niiden myötä erinäisiä kustannuksia. Kaupungin toiminnan kannalta tarpeettomat rakennukset on perusteltua myydä pois. Näin ollen huolto- ja ylläpitovelvoitteet sekä vastuut poistuvat ja vapauttavat myös tilakeskuksen resursseja. Julkinen huutokauppa on yleisesti todettu hyväksi keinoksi saada oikea ja markkinahinta julkisessa omistuksessa oleville kiinteistöille. Seuraavat koulurakennukset esitetään myytäväksi julkisella huutokaupalla erillisinä kiinteistöinä ja yksi kiinteistöstä lohkottuna määräalana.

 

  1. Maksjoen koulu ja piharakennus
    • Kohde koostuu kiinteistöstä 444- 429- 4- 8
    • Piharakennus on siirtokelpoinen tilaelementti
    • Koulun asunto on vuokralla ja vuokrasopimus on irtisanottava
  2. Leppäkorven entinen koulu
    • Kohde koostuu kiinteistöstä 444- 530- 2- 4
    • Koulun asunto on vuokralla ja vuokrasopimus on irtisanottava
  3. Kirkniemen entinen koulu (kivi- ja puukoulu)
    • Kohde koostuu kiinteistöstä 444- 419- 1- 212
    • Kiinteistöstä on mahdollista lohkoa tarkoituksenmukainen määräala, jolloin merkittävä osa kiinteistöstä jää edelleen kaupugin omistukseen.
    • Oheismateriaali
    • Ei tiedossa olevia vuokra tms. sopimusta

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@Lohja.fi,
Kaupungingeodeetti, kaupungin maankäyttö- ja logistiikkapalveluiden päällikkö Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Lohjan kaupungin kiinteistökortisto 2017 Kirkniemen kivi ja puukoulut

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että: 

1. esittelytekstissä mainitut kiinteistöt ja määräala myydään rakennuksineen julkisella huutokaupalla;

2. valtuuttaa Kaavoitus, kiinteistö- ja kartastopalvelut määrittämään tarkoituksenmukaiset määräalojen ulottuvuuden myytävälle kohteelle;

3. valtuuttaa Lohjan kaupungin tilakeskuksen päällikön irtisanomaan esittelytekstissä mainittujen kohteiden vuokra- ja mahdolliset käyttöoikeussopimukset ja ilmoittamaan kohteiden tiedossa oleville käyttäjille kohteiden myyntiin asettamisesta;

4. valtuuttaa Lohjan kaupungin teknisen johtajan yhdessä Lohjan kaupungin maankäyttö- ja logistiikkapalveluiden päällikön kanssa allekirjoittamaan kauppakirjat korkeimman tarjouksen tehneen tarjoajan kanssa.

 

Esittelijän muutettu päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että:

1. esittelytekstissä mainitut rakennukset poislukien Kirkniemen koulu, myydään julkisella huutokaupalla;

2. valtuuttaa Kaavoitus, kiinteistö- ja kartastopalvelut määrittämään tarkoituksenmukaiset määräalojen ulottuvuudet myytäville kohteille;

3. valtuuttaa Lohjan kaupungin tilakeskuksen päällikön irtisanomaan esittelytekstissä mainittujen kohteiden vuokra- ja mahdolliset käyttöoikeussopimukset ja ilmoittamaan kohteiden tiedossa oleville käyttäjille kohteiden myyntiin asettamisesta.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti muutetun päätösesityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------