Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 88



 

Yksityisteiden harkinnanvaraiset avustukset vuodelle 2023 kunnossapito- ja perusparannusavustusten osalta

 

61/10.03.01.01/2023

 

Tekninen lautakunta 31.05.2023 § 88

 

 Palvelutuotantolautakunta on hyväksynyt yksityisteiden avustusperiaatteet kokouksessaan 19.6.2018 § 91. Yksityistieavustukset ovat olleet haettava-na 31.3.2023 saakka höyläysavustuksen osalta ja 2.5.2023 saakka kunnossapito- ja perusparannusavustusten osalta.

Avustukset on pääosin haettu sähköisellä hakumenettelyllä ja paperisena tulleet hakemukset on lisätty järjestelmästä saatuun yhteenvetoon.

Avustushakemuksista on laadittu yhteenvedot avustustyypeittäin.
Höyläysavustukset on käsitelty teknisessä lautakunnassa 12.4.2023 § 62.

Talousarviossa on 193 440 € euron suuruinen määräraha, joka esitetään jakautuvaksi seuraavasti:

höyläysavustukset 21.280 euroa netto
perusparannusavustukset 16 370 euroa ja
kunnossapitoavustukset 155 790  euroa

Hakemukset vuoden 2023 osalta ovat kohdentuneet kunnossapitoavustuksiin ja tämä näkyy  myös myönnettävissä avustuksissa.

Avustuksia myönnetään vain periaatteiden mukaisille perusparannushank-keille ja kunnossapitoavustusehdot täyttäville hakemuksille.

Perusparannusavustusta haki 10 tiekuntaa 10 eri hankkeelle.

Perusparannusavustuksen saadakseen tiekunnan tulee hakea maksatusta 1.12.2023 mennessä toimittamalla Lohjan kaupungin kirjaamoon selvitys ja tositteet toteutuneista perusparannuskuluista.

Kunnossapitoavustusta haki 246 tiekuntaa.

Kunnossapitoavustusten myöntöehdot:
- Tien tulee olla talvikunnossapidettävä vähintään 500 m matkalta
- Tienpidon tulee tapahtua voimassa olevien lakien ja asetusten säännösten mukaisesti
- Edellisen tilikauden tarkastettu tilinpäätös on toimitettu hakemuksen liitteenä.

Jari Hakala hoitaa Lohjan kaupungin puolesta yksityistieavustusjärjestelmää ja on laatinut yhteenvedot teknisen lautakunnan kokoukseen.

Koska Jari Hakala on Hiidenniementien, Immulanraitin, Kiviojantien, Pihkapalontien, Sapelitien ja Taka-Oittilantien tiekunnissa tieisännöitsijänä, käytiin kunnossapitoavustushakemukset näiden osalta läpi teknisen johtajan ja toimistosihteerin toimesta. Hakemukset olivat asianmukaisessa kunnossa ja hyväksyttävissä.

 

Lisätiedot tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi
kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Liite 4 harkinnanvaraiset perusparannusavustukset 2023

Liite 5 harkinnanvaraiset kunnossapitoavustukset 2023 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää vuoden 2023 yksityisteiden harkinnanvaraiset avustukset liitteiden mukaisina seuraavasti:
- perusparannusavustuksena 16 370 euroa, siten että avustuksena maksetaan enintään avustusprosentin suuruinen osuus kustannusarvion mukaisen euromäärän ollessa enimmäismäärä
- kunnossapitoavustuksena 155 790 euroa, tiekunnille jotka täyttävät hyväksytyt avustusehdot, avustusehtojen mukaisesti siten, että alle 100 euron avustuksia ei makseta.

 

Jääviydet Birgit Aittakumpu ilmoitti olevansa esteellinen, koska hän on Tammistontien osakas (osallisuusjäävi hallintolain 28.1 § 1 kohta).

Kristian Sarvi ilmoitti olevansa esteellinen, koska hän on Huhtamäentien, Raatintien ja Kivimäentien osakas (osallisuusjäävi hallintolain 28.1 § 1 kohta).

Aslak Palenius imoitti olevansa esteellinen, koska hän on Mynterlä-Teräväinen yksityistien osakas (osallisuusjäävi hallintolain 28.1 § 1 kohta).

Juhani Järvinen ilmoitti olevansa esteellinen, koska hänen läheisensä on Pullintorpantien osakas (hallintolaki 28.1 § kohta 3).

 

Pöytäkirjan tarkastajan

valinta Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin tämän pykälän ajaksi Päivi Kellokoski.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote/email: avustusta hakeneet tiekunnat
yksitieasioita hoitava Jari Hakala

------------------------------------