RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 12.04.2023/Pykälä 29
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tarkastuslautakunta 12.04.2023 § 29
Hallintosäännön 134 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 125). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.
Päätös Tarkastuslautakunta totesi, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.
Asiantuntija Ulla Långström saapui kokoukseen klo 13 ja poistui klo 16.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |