Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 48


 

Kaupunginhallituksen valitseminen toimikaudeksi 1.6.2023-31.5.2025

 

527/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 178

 

 Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on  henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta  asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kaupungin määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1.momentin  4) kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

Hallintosäännön 8 §:n mukaan kaupunginhallituksessa on 13 jäsentä, joista valtuusto valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaksi (2) varapuheenjohtaja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Valtuusto valitsee kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet kahden vuoden toimikaudeksi.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4a §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä jollei erityisestä syystä muuta johdu.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen,hannele.turunen@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää

1. valita kaupunginhallitukseen 13 jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2023 - 31.5.2025

2. valita jäsenistä kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä 1. ja 2. varapuheenjohtajan.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 24.05.2023 § 48

 

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen,hannele.turunen@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. valita kaupunginhallitukseen 13 jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2023 - 31.5.2025

2. valita jäsenistä kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä 1. ja 2. varapuheenjohtajan.

 

Päätös Valtuusto päätti

1. valita kaupunginhallitukseen 13 jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2023 - 31.5.2025 seuraavasti

Jäsen  Henkilökohtainen varajäsen
Jussi Patinen Tom Hillner
Hannele Maittila Jan Tallqvist
Taina Lackman Leena Saari
Kaj Sundqvist Otto Wejberg
Heli Saukkola Tuija Piekka
Pirjo-Leena Forsström Birgitta Kuosmanen
Markku Saarinen Juhani Järvinen
Birgit Aittakumpu Jari Väre
Laura Skaffari Risto Murto
Matti Junnila  Urpo Uotila
Jukka Sassi  Merja Nevalainen
Janne Turunen Piritta Poikonen
Päivi Alanne  Lotta Paakkunainen

2. valita jäsenistä kaupunginhallituksen puheenjohtajat seuraavasti

puheenjohtaja Jussi Patinen
1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila
2. varapuheenjohtaja Taina Lackman

 

Täytäntöönpano ote valitut jäsenet ja varajäsenet
tiedoksi dynasty-tiimi
päivitetään nettiin
merkitään luottamustoimirekisteriin

------------------------------------