Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 80



 

Pappilankorven uuden alueen teollisuustonttien ja kolmen yleisten rakennusten rakennuspaikan hinnoittelu

 

11/10.00.02/2023

 

Kaupunkikehityslautakunta 17.05.2023 § 81

 

 Lohjan kaupunki hinnoittelee Pappilankorven asemakaavanmuutoksen mukaiset TY-rakennuspaikat samalle jatkavalle Pappilankorven hinnalle 11 €/m². Kolme (3) yleisten rakennusten rakennuspaikkaa saavat myös hinnan, vaikka niiden kysyntä lienee vähäistä. Lisäksi on tietoa Gunnarlan käyttämättömästä YL-koulutontista. Vuoden 2022 keväällä em. kaikki yleisten rakennusten kohteet, myös Gunnarlan YL-koulutontti, on käyty läpi silloisen Hyvinvointi-toimialan kanssa, ja yhdellekään kohteelle ei ole kaupungin omaa eikä hyvinvointialueenkaan käyttöä. Tarpeen mukaan toki tämän päätösehdotuksen yksittäinen osa tai osat on poistettavissa lopullisesta päätöksestä. Kaikki Y-rakennuspaikat, ja myös Gunnarlan YL-koulu- tontti, ovat myös olleet esillä Lohjan kaupungin johtoryhmässä syksyllä 2022. Kaikkien yleisten rakennusten paikkojen kohdalla on kyse asemakaavoitetun ja kuntatekniikkaisen rakennusoikeuden saamisesta haettavaksi ja rakentumaan. Kaikista kohteista tulee Teknisen toimen tarkempia maaperätietoja rakennuspaikkojen hakusivuille siinä määrin kuin niitä on olemassa.

 

1) Pappilankorven TY-korttelien 549 ja 560 osat

 

 Pappilankorven uuden alueen asemakaavanmuutos L83 Pappilankorpi II tuli voimaan 3.8.2022 kaupunginvaltuuston päätöksestä 15.6.2022 § 75. Asemakaavan alue on suurimmalta osin Lohjan kaupungin omistuksessa ja kaupungin maalla on tonttijaoissa 10 erikokoista TY-tonttia. TY on:

 

  Korttelin 549 eteläpäässä on vanhastaan viisi (5) rakennettua yksityisten omistamaa tonttia tai niiden muodostajaa. Niiden osalta rakennusoikeus ei kasvanut, joten niiden kanssa ei tullut tehtäväksi maankäyttösopimusta. Tehokkuusluku on ja oli 0.50 sekä vanhassa (2010) että uudessa asemakaavassa. Näin oli ollut myös ensimmäisessä asemakaavassa vuonna 1969. Myöskään tuon korttelin 549 yksityisomisteisen osan maapinta-ala ei muuttunut vuoden 2010 asemakaavan verrattuna.

 

 Kaupungin maiden kymmenen (10) tonttijakotontin pinta-alat ovat yhteensä 44 784 m² ja rakennusoikeus 16 254 k-m². Korttelin 549 tonttijakotontin 11 Maununtien päässä tehokkuusluku on 0.50, muualla korttelissa 549 kaupungin maalla se on 0.40 ja korttelin 560 tässä itälaidan osassa 0.30. Tarkat tiedot ovat oheisessa taulukossa ja oheisilla tonttijakokartoilla (2 kpl). Nuo erilliset sitovat tonttijaot ovat tulleet voimaan 27.1.2023. Katusuunnittelu on menossa Teknisessä toimessa. Tonttien yleinen haku, suoraan jatkuva haku, voi alkaa katutöiden ja tonttien lohkomisten jälkeen. Kaikki tontit ovat täysin rakentamattomia ja puusto on hakattu tontinluovutusasentoon. Tällä hetkellä (4/2023) vanhemmassa Pappilankorvessa ei ole enää yhtään T-tonttia haettavana. Tämän uuden alueen kadut ovat valmistumassa keväällä 2024.

 

 Lohjan kaupungin Pappilankorven T- ja TY-tonttien hinnat ovat olleet 11 €/m² sitten vuoden 2013. Ottaen huomioon, että tämä uusi asemakaava-alue on korkeuseroiltaan vaihtelevampaa kuin vanha Pappilankorven alue, on tuo hinta pätevä myös tälle uudelle alueelle 10 vuoden jälkeenkin. Kun Pappilankorvessa Lohjan kaupunki on pitkään ollut ainut rakentamattomien tonttien myyjä, on tuosta hinnasta tullut alueen käypä markkinahinta. Näin ollen kaupungin rahan käyttäminen AKA-arvioihin on tällä kertaa tarpeetonta. Kukaan tai mikään tontinhakijataho ei saa mitään (perusteetonta) etua kehenkään tai mihinkään toiseen hakijaan nähden (kielletty valtiontuki). Sama kohtuullinen hinta on kaikille. Jokainen tontti on toki erilainen, ainakin vähän, verrattuna viereiseen tonttiin. Tämä toki koskee kaikkia tontteja niiden hinnoittelu- ja hakutavasta riippumatta.

 

 Kun teollisuustonteilla iso merkitys on myös maa-alalla rakennus-
oikeudesta riippumatta, ei tehokkuusluvun vaihtelukaan vaikuta hintaan. Samoin mahdolliset putkirasitteet tms. ovat käytännössä merkityksettömiä. Samoin varsitontteja on ollut myös aiemmin Pappilankorvessa täysin samalla hinnalla koko tontin osalta. Mikäli tontinhakijan tarve on muun kokoinen tontti kuin nyt voimassaolevat tonttijaot ovat, tulee ensin tehdä tontti- jaon muutos ja sitten sen mukaiset tarvittavat tonttien lohkomiset. Eduskunnan säätämien lakien aikataulussa tähän menee 4 - 5 kuukautta.
Rakennuslupapuoli on toki edistettävissä tuona aikana, mutta rakennuslupa on myönnettävissä vasta rekisterissä olevalle tontille (maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) § 81). Tonttipuoli itse toki valvoo, että kortteliin ei jää käyttökelvotonta jakoperää. Maaperä on osin hienoa hietaa (Hht), osin kalliota (Ka). Koko Pappilankorpi ja harju/harjun kuve on pohjavesialuetta.

 

 Korttelin 560 tontin 16 eteläkulmaan on tulossa sähkömuuntamo, joka on toki täysin tarpeellinen. Se oli asemakaavanmuutoksen alkuvaiheessa mukana, mutta on sitten jäänyt pois lopullisesta hyväksytystä ja voimaantulleesta versiosta ao. toimijan tietokatkoksen vuoksi. Muuntamon on varmasti tulossa ja sen vaikutusalue on noin 65 m²:

 

 Tämän ei mitenkään haittaa, kun se on tiedossa etukäteen ja tiedotettavissa heti tonttihaun alkaessa. Tuon 65 m² osalta on kohtuudella tehtävissä niin, että se hinta on puolet eli 5,50 €m². Tärkeää on vastaantulon ele kuin itse teon suuruus. Alennuksen määrä on siis 65 m² x 5,50 €/m² = 357,50 €.

 Tuo 65 m² toki antaa rakennusoikeutta tehokkuusluvun mukaisesti ja se sijaitsee asemakaavan mukaisen istutettavan alueen (pisterasteri) reunalla. Näiden kymmenen tontin yhteishinta/pääoma-arvo on 492 266,50 €.

 

 2) Virkkalan korttelin 1995 YU-rakennuspaikka

 

 

 Virkkalassa on jo 5.1.1979 voimaantulleessa ohjeellisen tonttijaon asemakaavanmuutoksessa RK24 muodostunut korttelin 1995 pohjoisosaan 12 283 m² suuruinen YU-korttelinosa. YU on urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (tarvittavine oheistoimintoineen). Rakennusoikeus on tehokkuusluvulla 0.20, joten sitä on 2457 k-m². Tähän oli vuoden 2021 aikana tulossa padel-yrittäjä, mutta se ei sittemmin edennyt rakennus-
paikan luovutuspäätökseenkään. Rakennuspaikasta on kuitenkin yksi (1) ulkopuolinen riippumaton AKA-arvio hinnalle 80 000 € ja se on lohkottu 24.11.2021.

 

 Länsipuolisessa Suninhaantien toisella puolella korttelin 1996 YU-osassa, myös kaupungin maata, on em. samasta asemakaavasta varsinaisen Virkkalan urheilukentän ympärille 3.2.2023 lohkottu 58 250 m²:n suuruinen rakennuspaikka rakennusoikeudella 11 650 k-m². Tämä jää kaupungin käyttöön, ellei nimenomaan katsota koko kaupungin tasolla sen osan/osien luovuttamista. Muutoin kaupungin maan käyttämätöntä YU-rakennusoikeutta on vain Neidonkeitaan ympäristössä; se on toki kaupungin ja liikuntakeskuksen käyttöön (tai asemakaavanmuutoksen kohteeksi).

 

 Korttelin 1995 YU-rakennuspakka näin hinnoiteltavissa ja laitettavissa yleiseen hakuun. Kysyntää ei välttämättä erityisesti ole, mutta ei asemakaavoitettu rakennusoikeus muutoinkaan mene yrittämättä. Diagonaalinen putkirasite (on oikeasti putkia) vaikuttaa myös. Rakennuspaikan eteläosan sähköjohtoa ei ole enää olemassa. Puusto on katsottavana Teknisessä toimessa, onko sillä taloudellista arvoa kaupungin omalle hakkuulle. Maaperä on savea (Sa) kuten on osa muutakin rakennettua Virkkalaa. Asemakaavaa ei voi pitää vanhentuneena, koska lähes kaikki muu on toteutunut paitsi nämä korttelien 1995 ja 1996 YU-rakennusoikeudet. Korttelit 1995 ja 1996 eivät ole hallinto-oikeudessa kumoutuneen Suninhaan L38 asemakaavanmuutoksen alueella. Tämän Virkkalan korttelin 1995 YU-rakennus- paikan haku voi alkaa kaupunginvaltuuston päätöksen lainvoiman jälkeen (oletetusti to 27.7.2023 ? elokuu 2023).

 

 3) Tavolan korttelin 2 YL-rakennuspaikka 1

 

 

 Tavolaan on 17.9.2012 tullut voimaan varsinaisen Tavolan alueen ainut asemakaava TA2 ohjeellisella tonttijaolla. Kuntatekniikka on valmistunut ja rakennuspaikat ovat tulleet hakuun 2013 osalle asemakaava-aluetta: itäosassa korttelit 1 - 4. Tuolla valmiin kuntatekniikan alueella on 10 omakotirakennuspaikkaa (AO), joista on luovutettu yksi ja ensimmäinen maanvuokraamalla kesäkuussa 2022 (muita, peruuntuneita, hakemuksia ei ole ollut). Kuntatekniikattomissa (ja lohkomattomissa) kortteleissa 5 - 9 on lisäksi yhteensä 20 AO-rakennuspaikkaa.

 

 Korttelin 2 muodostaa yksi YL-rakennuspaikka pinta-alaltaan 2931 m² ja rakennusoikeudeltaan 1026 k-m² (e = 0.35). Sille ei ole kaupungin tai hyvinvointialueen omaa tarvetta eikä sille ole vielä ollut hintaa yleiseen hakuun. Kysyntä lienee hyvin vähäistä, mutta tätäkään ei yrittämättä tiedä. YL on julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue.

 

 Täysin käypä hinta ilman uutta arvioita on johdettavissa Saukkolan melko vastaavan YL-rakennuspaikan (3803 m² ja 1141 k-m²: e = 0.30) AKA-arviosta 30 000 €, joka on noin 26,29 €/k-m². Saukkolan ollessa suurempi taajama mutta Tavolan ollessa lähempänä Lohjan keskustaa on sama yksikköhinta perusteltu. Koko rakennuspaikan hinta on täten 26 976 € ja järkevällä pyöristyksellä vielä 27 000 €. Saukkolan YL-rakennuspaikka on yleisessä haussa kaupunginvaltuuston hinnoittelupäätöksestä 24.3.2021 § 35. Tämän Tavolan korttelin 2 YL-rakennuspaikan haku voi alkaa kaupunginvaltuuston päätöksen lainvoiman jälkeen (oletetusti to 27.7.2023 ? elokuu 2023).

 

 Puustoa ei tällä rakennuspaikalla ole. Maaperä on kohtalaista hienoa (HHt) ja karkeaa (KHt) hietaa perustettavaksi. Asemakaavan ajantasaisuus saattaa tulla arvioitavaksi 2025 - 2026, kun asemakaava ei ole juurikaan toteutunut. Toivottavasti on silloin.

 

 4) Pusulan korttelin 21 YS-rakennuspaikka 1

 

 

 Pusulan terveysaseman pohjoispuolella on ollut tämä rakentamaton
rakennuspaikka ohjeellisen tonttijaon asemakaavanmuutoksesta PU9 voimaantulolla 26.7.1991. Tämän Pusulan korttelin 21 YS-rakennuspaikan 1 pinta-ala on noin 3892 m², josta noin 52 m² on Lohjan seurakunnan omistuksessa ja se on täten lohkomaton. Muutaman muunkin rakennuspaikanosan ja katupalojen hankinta on vireillä seurakunnan kanssa (hallintosäännön mukainen kaupungingeodeetin viranhaltijapäätös). Rakennusoikeus on tehokkuusluvulla 0.20, joten koko rakennuspaikan rakennusoikeus on noin 778 k-m². Maaperä on savea (Sa) kuten on ympäristössäkin. Asemakaavaa ei voi pitää vanhentuneena, koska lähes kaikki muu on toteutunut paitsi tämä YS-rakennuspaikka 1. YS on sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue.

 

 Tälle rakennuspaikalle ei ole kaupungin eikä hyvinvointialueen omaa käyttöä, joten se on hinnoiteltavissa ja laitettavissa hakuun seurakunnan maa- kaupan ja lohkomisen jälkeen. Kun kysyntä lienee kuitenkin vähäistä, on tämä rakennuspaikka arvioitavissa epäsuorasti ja ilman uusia arviointikuluja. Viereisen terveysaseman YS-rakennuspaikasta 3 (e = 0.35; 12 246 m² ja 4286 k-m²), nimenomaan maapohjasta, on olemassa syksyltä 2022 AKA-arvio taustatiedoksi, kun se oli esillä sote-kohteena mahdolliseen myyntiin ulkopuoliselle hyvinvointialueen jäädessä rakennukseen vuokralle (välitön pihapiiri, eli koko rakennuspaikka, kuuluu rakennuksen vuokraukseen ilman erillistä maanvuokrasopimusta). Arvio on 130 000 € eli noin 30,33 €/k-m² (vaikka arvio onkin tehty maaneliöiden mukaan). Pienemmän rakennusoikeuden vuoksi rakennuspaikan 1 yksikköhinta on korkeampi eli 35 €/k-m² ja koko rakennuspaikka on noin 27 230 €. Tarkka rakennusoikeus selviää rakennuspaikan lohkomisen yhteydessä ja yksikköhinta 35 €/k-m² on määräävä. Tämän Pusulan korttelin 21 YS-rakennus- paikan 1 haku voi alkaa sen osan maakaupan ja rakennuspaikkatilan lohkomisen jälkeen. Arvelankujassa on tarvittavat johdot ja kulkemiset etelän suunnasta. Puustoa tällä rakennuspaikalla ei juuri ole.

 

 5) Yleistä

 

 Kiinteistöarvioiden julkisuutta koskee seuraava oikeustapaus. Korkeimman hallinto-oikeuden 23.1.2020 antaman vuosikirjaratkaisun mukaan arvioinnin perusteita koskevia tietoja on pidettävä salassa pidettävinä lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) § 24 momentin 1 kohtien 17 ja 20 perusteella. Arviot ovat toki nähtävissä päättäjien sisäisessä portaalissa.

 

 Hallintosäännön mukaisesti em. Pappilankorven luovutuspäätökset, sekä myynti että maanvuokraus, ovat kaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksiä (kaikki tontit ovat hinnaltaan alle 200 000 €). Y-rakennuspaikkojen osalta myynnit ja maanvuokraukset ovat hallintosäännön mukaan kaupunkikehityslautakunnan toimivallassa.

 

 Rakentamisvelvoite Pappilankorven TY-tonteilla voi olla sama kuin aiemminkin Pappilankorvessa eli 40 % rakennusoikeudesta. Muualla nauha- taajaman ulkopuolella myös muiden tonttien ja rakennuspaikkojen yleinen rakentamisvelvollisuus on 40 %. Tämä käy myös em. kolmelle (3) Y-rakennuspaikalle. Em. hinnat ovat voimassa toistaiseksi ja ne ovat samalla myös maanvuokrauksen omaksiostohinnat aikaisintaan rakentamisvelvollisuuden täyttämisen jälkeen omaksiostohetken maanvuokralaiselle.

 

 6) Muuta: Gunnarlan korttelin 679 YL-tontti 1

 

 Tämä seuraava on tässä vaiheessa tiedoksi. Maahan liittyvät päätökset ovat sitten (mahdollisesti) aikanaan kaupunkikehityslautakunnan päätöksiä ynnä kaupunginvaltuuston hinnoittelupäätös. Nyt tässä yhteydessä ei tästä Gunnarlan tontista tule mitään päätöstä suuntaan eikä toiseen.

 

 Vanhemmassa Gunnarlassa on tämä koulua varten asemakaavoitettu tontti korttelissa 679 sen ainoana tonttina. Voimassa oleva asemakaava on tullut voimaan 7.7.2006 sitovan tonttijaon asemakaavanmuutoksena nro 428. Tämän YL-tontin pinta-ala on 12 961 m² ja rakennusoikeus on kiinteä 3000 k-m². YL on tarkasti:

 

 Tälle tontille ei ole ilmennyt eikä ole kohtuullisessa aikamääreessä ilmenemässäkään kaupungin (tai hyvinvointialueenkaan) omaa käyttöä, ja se on täysin rakentamaton. Erilaisen palveluasumisen tonteista on taas enemmän tai vähemmän jatkuvaa kysyntää, jopa kilpailua. Tuossa tarkassa YL-käyttötarkoituksessa on osin elementtejä muuhunkin kuin koulukäyttöön. Puustoa on runsaasti.

 

 Tässä tilanteessa Lohjan kaupunki itse maanomistajana hakee tuolle YL-tontille kaavoitusviranomaisen poikkeamista tarkemmasta käyttötarkoituksesta yleisesti palveluasumiselle ja tontin jakavasta pakottavasta rakennusalaviivasta (hakainen pistekatkoviiva) sekä mahdollisesti Betonitorin katuaukiota vasten olevista pakottavista rakennusalan seinä kiinni -nuolista. Betonitorin katuaukio on täysin toteutumaton jo 14.1.2000 voimaan- tulleesta asemakaavanmuutoksesta nro 332 ja se on lähes kokonaan puustoinen.

 

 YL-tontin rakennusoikeus 3000 k-m² olisi täten saatavissa käyttöön koko tontin alueella ja tontti jaettua kahteen suht' yhtä isoon maanvuokra-alueeseen per noin 1500 k-m². Vain maanvuokraus on mahdollista, kun tontteja ei voi lohkoa vastoin asemakaavaa, vaikka poikkeaminen olisikin olemassa (pakottava rakennusalaraja). Asemakaavaa ei voi pitää vanhentuneena, sillä lähes kaikki muu on toteutunut paitsi tämä YL-tontti.

 

 Kun kyse on muusta A-alkuisesta asemakaavanmerkinnästä, niin rakennuslupa on kuitenkin myönnettävissä rekisterissä olevan tontin maanvuokratulle osalle (poikkeamisen jälkeen). Kaikki kaupungin luovuttamat Y-tontit ja -rakennuspaikat ovat viime vuosina olleet maanvuokrauksia. Poikkeaminen on voimassa kaksi (2) vuotta sen päätöspäivästä, ts. rakennuslupa on haettava tuona aikana. Poikkeamisen onnistumisesta ei tietenkään ole varmuutta ja se myös maksaa kaupungin sisäisesti luokkaa 4000 €. Rakennusluvan hakeminen on sitten toki tontin maanvuokra-alueosan hakijan tehtävä. Riski on myös se, että osatontit eivät mene tuona poikkeamisen voimassaolon määräaikana. Toisaalta yrittämättä ei tiedä ja vaivalla kaavoitettu rakennusoikeus jää käyttämättä. Nämä maanvuokra-alueet on vielä toki hinnoiteltava erikseen kaupunginvaltuustossa. Lisäksi on edelleen mahdollista, että hakija joutuu hakemaan lisää poikkeamista omaan tarkkaan käyttötarkoitukseensa. Tontin 'jako' kaupungin omien vesi- ja viemärijohtojen osalta ei ole ongelma. Niitä kulkee viereisissä kaduissa täysin riittävästi ja toiset liittymät Tekninen toimi toteuttaa tarpeen mukaan todennäköisesti ilman lisäkustannusta rakentajalle. Sähköliittymän osalta voi tulla lisäkustannuksia rakentajalle, mutta se ei käytännössä ole mikään ongelma tämän mittakaavan rakentamisessa. Nopea kiinteä tietoliikenne-

 yhteys on saatavilla DNA:n televisiokaapelin kautta. Muilla kiinteän verkon operaattoreilla ei ole johtoja tuolla alueella.

 

Lisätiedot maankäyttöinsinööri Riku Korhonen, riku.korhonen (a) lohja.fi,
p. 044 - 369 4400, 28.4.2023

 

Oheismateriaali - Pappilankorven 27.1.2023 voimaantullut tonttijako, korttelin 549 osa,

 - Pappilankorven 27.1.2023 voimaantullut tonttijako, korttelin 560 osa,

 - Kartta Virkkalan korttelin 1995 YO-rakennuspaikka,

 - AKA-arvio Virkkalan korttelin 1995 YU-osasta (15 sivua; ei nettiin),

 - Kartta Pusulan korttelin 21 YS-rakennuspaikka 1, e = 0.20,

 - AKA-arvio Pusulan korttelin 21 terveysaseman osasta (15 sivua;
ei nettiin),

 - Kartta Tavolan korttelin 2 YL-rakennuspaikka 1,

 - AKA-arvio Saukkolan korttelin 17 YL-rakennuspaikasta 1 (13 sivua;
ei nettiin), ja

 - Kartta Gunnarlan korttelin 679 YL-tontti 1 (ei päätöstä tässä yhteydessä).

 

Liite - Pappilankorven tonttien hintataulukko.

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää

1. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Lohjan kaupunki hinnoittelee Pappilankorven kaupunginosan TY-korttelien 549 ja 560 kaupungin omistamat tontit hintaan 11,00 €/m² ja oheisen liitteen mukaisesti; Virkkalan kaupunginosan korttelin 1995 YU-rakennus- paikkatilan 444-462-5-1 Urheilukokki pinta-alaltaan 12 283 m² hintaan 80 000 €; Tavolan alueen YL-rakennuspaikkatilan 444-555-7-64 Pulaus pinta-alaltaan 2931 m² hintaan 27 000 €; ja Pusulan kaupunginosan korttelissa 21 sijaitsevan YS-rakennuspaikkaa 1 vastaavan muodostettavan rakennuspaikkatilan hintaan 35 €/k-m².             

Pappilankorven korttelissa 560 sähkömuuntamon alan 65 m² hinta/pääoma-arvo on 5,50 €/m².

Rakentamisvelvollisuus on 40 % rakennusoikeudesta kaikilla em. tonteilla ja rakennuspaikoilla. Em. hinnat ovat voimassa toistaiseksi ja ne ovat samalla myös maanvuokrauksen omaksiostohinnat aikaisintaan rakentamisvelvollisuuden täyttämisen jälkeen omaksiostohetken maanvuokralaiselle.

Pappilankorven korttelien 549 ja 560 em. osat tulevat samantien jatkuvaan hakuun kuntatekniikan valmistumisen ja tonttien lohkomisten jälkeen. Pusulan YS-rakennuspaikka tulee jatkuvaan hakuun sen osan maakaupan ja lohkomisen jälkeen. Virkkalan YU-rakennuspaikka ja Tavolan YL-rakennuspaikka tulevat jatkuvaan hakuun kaupunginvaltuuston päätöksen lainvoiman jälkeen.

2. tarkistaa pöytäkirjan tämän asian osalta samantien kokouksessa.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle ma 29.5.2023 kokoukseen

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 208

 

Lisätiedot maankäyttöinsinööri Riku Korhonen, riku.korhonen (a) lohja.fi,
p. 044 - 369 4400, 28.4.2023

 

Oheismateriaali - Pappilankorven 27.1.2023 voimaantullut tonttijako, korttelin 549 osa,

 - Pappilankorven 27.1.2023 voimaantullut tonttijako, korttelin 560 osa,

 - Kartta Virkkalan korttelin 1995 YO-rakennuspaikka,

 - AKA-arvio Virkkalan korttelin 1995 YU-osasta (15 sivua; ei nettiin),

 - Kartta Pusulan korttelin 21 YS-rakennuspaikka 1, e = 0.20,

 - AKA-arvio Pusulan korttelin 21 terveysaseman osasta (15 sivua;
ei nettiin),

 - Kartta Tavolan korttelin 2 YL-rakennuspaikka 1,

 - AKA-arvio Saukkolan korttelin 17 YL-rakennuspaikasta 1 (13 sivua;
ei nettiin), ja

 - Kartta Gunnarlan korttelin 679 YL-tontti 1 (ei päätöstä tässä yhteydessä).

 

Liite - Tonttien ja rakennuspaikkojen hinta- ja ehtotaulukko.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Lohjan kaupunki hinnoittelee Pappilankorven kaupunginosan TY-korttelien 549 ja 560 kaupungin omistamat muodostettavat tontit, Virkkalan kaupunginosan korttelin 1995 YU-rakennuspaikkatilan 444-462-5-1 Urheilukokki, Tavolan alueen YL-rakennuspaikkatilan 444-555-7-64 Pulaus ja Pusulan kaupunginosan korttelissa 21 sijaitsevan YS-rakennuspaikkaa 1 vastaavan muodostettavan rakennuspaikkatilan liitteenä olevan taulukon mukaisesti ja sen sisältämillä ehdoilla.

Pappilankorven korttelien 549 ja 560 em. osat tulevat samantien jatkuvaan hakuun kuntatekniikan valmistumisen ja tonttien lohkomisten jälkeen. Pusulan YS-rakennuspaikka tulee jatkuvaan hakuun sen osan maakaupan ja lohkomisen jälkeen. Virkkalan YU-rakennuspaikka ja Tavolan YL-rakennuspaikka tulevat jatkuvaan hakuun tämän kaupunginvaltuuston päätöksen lainvoiman jälkeen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginvaltuuston esityslistalle ke 14.6.2023 kokoukseen

------------------------------------

 

 

Kaupunginvaltuusto 14.06.2023 § 80

 

Lisätiedot maankäyttöinsinööri Riku Korhonen, riku.korhonen (a) lohja.fi,
p. 044 - 369 4400, 28.4.2023

 

Oheismateriaali - Pappilankorven 27.1.2023 voimaantullut tonttijako, korttelin 549 osa,

 - Pappilankorven 27.1.2023 voimaantullut tonttijako, korttelin 560 osa,

 - Kartta Virkkalan korttelin 1995 YO-rakennuspaikka,

 - AKA-arvio Virkkalan korttelin 1995 YU-osasta (15 sivua; ei nettiin),

 - Kartta Pusulan korttelin 21 YS-rakennuspaikka 1, e = 0.20,

 - AKA-arvio Pusulan korttelin 21 terveysaseman osasta (15 sivua;
ei nettiin),

 - Kartta Tavolan korttelin 2 YL-rakennuspaikka 1,

 - AKA-arvio Saukkolan korttelin 17 YL-rakennuspaikasta 1 (13 sivua;
ei nettiin), ja

 - Kartta Gunnarlan korttelin 679 YL-tontti 1 (ei päätöstä tässä yhteydessä).

 

Liite - Tonttien ja rakennuspaikkojen hinta- ja ehtotaulukko.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että Lohjan kaupunki hinnoittelee Pappilankorven kaupunginosan TY-korttelien 549 ja 560 kaupungin omistamat muodostettavat tontit, Virkkalan kaupunginosan korttelin 1995 YU-rakennuspaikkatilan 444-462-5-1 Urheilukokki, Tavolan alueen YL-rakennuspaikkatilan 444-555-7-64 Pulaus ja Pusulan kaupunginosan korttelissa 21 sijaitsevan YS-rakennuspaikkaa 1 vastaavan muodostettavan rakennuspaikkatilan liitteenä olevan taulukon mukaisesti ja sen sisältämillä ehdoilla.

Pappilankorven korttelien 549 ja 560 em. osat tulevat samantien jatkuvaan hakuun kuntatekniikan valmistumisen ja tonttien lohkomisten jälkeen. Pusulan YS-rakennuspaikka tulee jatkuvaan hakuun sen osan maakaupan ja lohkomisen jälkeen. Virkkalan YU-rakennuspaikka ja Tavolan YL-rakennuspaikka tulevat jatkuvaan hakuun tämän kaupunginvaltuuston päätöksen lainvoiman jälkeen.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano 

------------------------------------

 ote / sähköposti: kiinteistökoordinaattori Antti Weiland, maanmittausinsinööri Anthony Bange, tonttipalveluinsinööri Antti Laitakari, kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, yrityskoordinaattori Marko Tiirinen, yrityspalvelupäällikkö Mika Hämeenniemi ja kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo

 

 (yhteystiedot ovat kaupunkikehityslautakunnan kokousasian jakelussa)