Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 82


 

Valtuustoaloite Pullin opetuspisteen toiminnan jatkumisesta osana Mäntynummen yhtenäiskoulua syksystä 2022 alkaen

 

276/12.00.00/2022

 

406/12.00.00/2021

 

Kaupunginvaltuusto 13.10.2021 § 161
 

 Valtuutettu Hannele Maittila esitti Meidän Lohjan -valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen, jonka olivat lisäksi allekirjoittaneet valtuutettu Janne Turunen Lohjan Perussuomalaiset valtuustoryhmän puolesta, valtuutettu Laura Skaffari Vihreän valtuustoryhmän puolesta, Lohjan sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutettu Juhani Järvinen, Keskustan valtuustoryhmän valtuutettu Lotta Paakkunainen, Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuutettu Tom Hillner ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettu Birgit Aittakumpu.

"Lohjan kaupunginvaltuusto päätti 21.4.2021 kokouksessaan lakkauttaa Pullin koulun. Päätöksen mukaan oppilaat siirtyvät Mäntynummen yhtenäiskouluun syksyllä 2022, edellyttäen että on varmistettu, että tilat ovat terveelliset ja turvalliset sisäilman laadun suhteen.

Päätös perustui oletuksiin, että oppilasmäärät laskevat ja että Pullin koulun oppilaat siten mahtuvat helposti Mäntynummen yhtenäiskouluun. Nämä molemmat olettamat ovat osoittautuneet vääriksi. Yläkoulun sisäilmaongelmista johtuen alakoulun tiloja on otettu yläkoulun käyttöön. Se aiheuttaa alakoulun tilojen puutetta, eikä näitä tiloja saada helposti takaisin alakoulun käyttöön. Mäntynummen yhtenäiskoulun tilojen käyttöaste on tällä hetkellä 98%, eivätkä toiminnallisesta näkökulmasta ole kaikilta osin riittävät edes Mäntynummen alakoulun omien ryhmien tarpeisiin. Ratkaisemattomat sisäilmaongelmat aiheuttavat myös huolta oppilaiden ja henkilökunnan terveydestä. Nyt tehdyt ilmastointikanavien puhdistukset ovat koulutiloissa rutiinitoimenpiteitä eikä niillä ratkaista pitkäaikaisia sisäilmaongelmia.

Viranhaltijat ovat tila-asian ratkaisuksi ehdottaneet muun muassa, että Pullin koulun oppilaat hajasijoitetaan alueen muihin kouluihin: Lehmijärvelle, Perttilään tai Asemanpellolle. Tämä ei mielestämme olisi lapsiystävällisen toiminnan hengen mukaista. Sen lisäksi, että lapset siirrettäisiin pois turvallisesta ja tutusta kouluympäristöstään, heidät erotettaisiin luokkatovereistaan. On myös pohdittu lisäparakkien hankkimista Mäntynummen yhtenäiskoulun tontille. Parakkien vuokrakustannukset ovat korkeat ja toisaalta Pullin koulun todelliset ylläpitokustannukset suhteellisen edulliset, joten tämä ehdotus on kaupungin talouden kannalta huono eikä palvele talouden tasapainottamisohjelman tavoitteita.

Kustannustehokkain, lapsiystävällisin ja terveysturvallisin ratkaisu ongelmaan on valtuuston keväällä tekemän päätöksen muuttaminen siten, että Pullin koulun oppilaat voivat jatkaa koulunkäyntiä Pullin opetuspisteessä toistaiseksi. Näin oppilaat voivat saada opiskelurauhan, opettajat opetusrauhan ja päättäjät mahdollisuuden tehdä päätöksen Mäntynummen kampuksen kokonaisratkaisusta mahdollisimman paineetta.

Pullin opetuspisteen tilakokonaisuus on optimaalinen perusopetuksen tarkoituksiin. Viihtyisä ja terve koulurakennus, jatkuvasti käytettävissä oleva liikuntahalli ja urheilukenttä frisbeegolf-ratoineen, sekä ympäröivä luonto tarjoavat erinomaiset puitteet koulunkäynnille. Tätä kokonaisuutta voitaisiin joustavasti hyödyntää Mäntynummen yhtenäiskoulun kanssa yhteistyössä niin, että Pullin opetuspiste toimisi joustavana lisätilaresurssina myös tulevan remontin aikana. Pullin koululla voitaisiin myös testata erityisopetuksen pienryhmätoimintaa, koska rauhallinen oppimisympäristö voisi tuoda avun sellaisille oppilaille, joille hälyisä ympäristö aiheuttaa haasteita. Avoin suhtautuminen Lohjan kaupungin erilaisten kouluympäristöjen vahvuuksiin todennäköisesti tuottaisi myös kustannussäästöjä ongelmien ennaltaehkäisemisen näkökulmasta.

Me allekirjoittaneet esitämme valtuustoaloitteenamme, että Pullin koulun lakkautuspäätöksessä mainittua aikataulua muutetaan siten, että toiminta Pullin opetuspisteessä osana Mäntynummen yhtenäiskoulua jatkuu toistaiseksi.  Aloitteella on vaikutuksia talousarvioon ja näin ollen se tulee käsitellä vuoden 2022 talousarviokäsittelyn yhteydessä.


 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Täytäntöönpano merkitään aloiteluetteloon

-----------------------------------

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 04.05.2023 § 69

 

 Lohjan kaupunginvaltuusto päätti 21.4.2021 lakkauttaa Pullin koulun 1.8.2022. Valtuuston tekemän päätöksen mukaisesti opetustoimintaa on jatketttu Pullin koululla lukuvuoden 2021 - 2022 aikana.

 

 Kaupunginvaltuuston vuosittain tekemän talousarvion päätöksen mukaisesti opetustoiminta on jatkunut koululla myös lukuvouden 2022 - 2023 aikana ja tulee jatkumaan myös lukuvuonna 2023 - 2024.

 

Lisätiedot sivistysjohtaja Juha-Pekka-Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää

1. todeta Pullin koulun lakkautetuksi hallinnollisesti 1.8.2021; että

2. toiminta Pullin opetuspisteessä osana Mäntynummen yhtenäiskoulua jatkuu lukuvuoden 2023-2024; sekä

3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Esittelijän muutettu päätösesitys

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää

1. todeta Pullin koulun lakkautetuksi hallinnollisesti 1.8.2021; että

2. toiminta Pullin opetuspisteessä osana Mäntynummen yhtenäiskoulua jatkuu, kunnes toisin päätetään; sekä

3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin esittelijän muutettu päätösesitys.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 217

 

 

Lisätiedot sivistysjohtaja Juha-Pekka-Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi saadun selvityksen,

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle 14.6.

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 14.06.2023 § 82

 

 

Lisätiedot sivistysjohtaja Juha-Pekka-Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi sivistysjohtaja Lehmus, perusopetusjohtaja Saarniniemi
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------