Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 85


 

Valtuustoaloite

 

 

Kaupunginvaltuusto 14.06.2023 § 85

 

 Hallintosäännön § 118 mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen suulliseen esittämiseen voidaan käyttää enintään kolmen (3) minuutin mittainen puheenvuoro. Aloite annetaan sähköisesti puheenjohtajalle ja sihteerille.

 

Lisätiedot hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Todettiin, että uusia valtuustoaloitteita ei ole jätetty.

------------------------------------