Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 43


 

Konserniyhtiöiden puolivuotisraportit

 

872/02.02.00/2022

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 26.09.2023 § 43

 

 Kaupunginvaltuusto hyväksyi konserniohjeen 25.4.2023 § 54, jonka mukaisesti tytäryhteisöjen on raportoitava kaupunginhallitukselle ja konserni- ja omaisuusjaostolle talouden ja toiminnan toteutumisesta neljä kertaa tilivuoden aikana. Raportoinnit noudattavat Lohjan kaupungin neljännesvuosiraporttien aikataulua. Raportointijaksot ovat 1.1.-31.3.,
1.4.-30.6., 1.7.-30.9. ja 1.10.-31.12.Viimeinen jakso on vuosiraportointi, joka tapahtuu tilinpäätöksen yhteydessä.

Lisäksi yhteisön on raportoitava kaupunginhallitukselle välittömästi toimintasuunnitelman, talousarvion ja rahoitusaseman merkittävistä muutoksista. Väliraportoinnista ja aikatauluista toimitetaan ohje konserniyhtiöille samaan aikaan kuin Lohjan kaupungin toimialoille.

Väliraportoinnissa on esitettävä:

- tuloslaskelman muodossa raportti talousarvion toteutumisesta
- arvio talousarvion toteutumasta vuositasolla ja selvitys suunnitellun toiminnan merkittävistä poikkeamista;
- selvitys rahoitusasemasta ja näköpiirissä olevista merkittävistä muutoksista.

Raportointi ei edellytä poikkeavia raportointitapoja, vaan voidaan toteuttaa yhteisön normaalin raportoinnin menettelytavoin. Lisäksi tytäryhteisön on raportoitava toiminnasta vastaavalle toimielimelle sen mukaan, kun ao. toimielin on ohjeistuksessaan edellyttänyt.

Osavuosiraportoinnit on pyydetty Lohjan Vuokra-asunnot Oy:ltä, Lohjan Energiahuolto Oy:ltä, Lohjan Liikuntakeskus Oy:ltä, Lohjan Liikuntahallit Oy:ltä sekä Lohjan Kiinteistöt Oy:ltä. Kaikki edellä mainitut tytäryhtiöt ovat toimittaneet osavuosiraportit konsernihallinnon käyttöön.

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n puolivuotisraportti (ei julkisuuteen)
- Lohjan Energiahuolto Oy:n puolivuotisraportti (ei julkisuuteen)
- Lohjan Liikuntakeskus Oy:n puolivuotisraportti (ei julkisuuteen)
- Lohjan Liikuntahallit Oy:n puolivuotisraportti (ei julkisuuteen)
- Lohjan Kiinteistöt Oy:n puolivuotisraportti (ei julkisuuteen)

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päättää merkitä tytäryhtiöiden puolivuotisraportit tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------