Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 253


Liite 4 Elinvoimalupaus

 

Elinvoimalupauksen hyväksyminen

 

1427/00.04.01/2022

 

Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 253

 

 Elinvoimalupauksesta tälle valtuustokaudelle on keskusteltu Lohjan Yrittäjät ry:n hallituksen ja Lohjan kaupungin valtuustoryhmien puheenjohtajien yhteisillä aamukahveilla 4.11.2022. Suhtautuminen asiaan on ollut myönteistä. Lohjan Yrittäjät on käsitellyt elinvoimalupauksen myöhemmin kokouksessaan.

Elinvoimalupauksella kaupunki sitoutuu yhdessä yrittäjäyhdistyksen kanssa edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä sekä vahvistamaan elinvoimaisuutta. Yhdessä huolehditaan siitä, että kaupungin veto- ja pitovoima vahvistuvat.

Elinvoimalupauksella sovitaan painopistealueista ja niiden edistämisestä. Yhteisillä tavoitteilla ja aktiivisella seurannalla halutaan konkreettisesti parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, mikä vahvistaa kaupungin elinvoimaisuutta. Painopistealueiden toteutumista seurataan jokavuotisten tapaamisten yhteydessä kaupungin edustajien ja Yrittäjä-yhdistyksen välillä.

 

Lisätiedot Yrityspalvelupäällikkö Mika Hämeenniemi, mika.hameenniemi@lohja.fi

 

Liite Elinvoimalupaus

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan elinvoimalupauksen ja oikeuttaa asiakirjassa mainitut henkilöt allekirjoittamaan sen erikseen sovittavana ajankohtana.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Lohjan yrittäjät toimisto ja puheenjohtaja Pasi Hotti,

 kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, tekninen lautakunta, kaupunkisuunnittelulautakunta ja

 kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto

 ote liitteineen / sähköposti, jakelulistat:

 JL_Kaavoitus, JL_Rakval, JL_Ympäristöyksikkö,JL_Tekninentoimi_2krs_henkilöstö, Hankintapalvelut, Matkailu, Lohjan Liikuntakeskus Oy, Elinkeinotoiminta

------------------------------------