RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 245
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pöytäkirjan tarkastus
Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 245
Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön
147 §:ssä.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 5.6.2023 § 238 päättänyt, että pöytäkirjan tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti siten, että pöytäkirja lähetetään sähköisesti puheenjohtajan hyväksyttäväksi ja pöytäkirjantarkastajien tarkastettavaksi ja sähköisesti allekirjoitettavaksi. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavaan sunnuntaihin mennessä. Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja taikka tarkastajat keskenään ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, tarkastetaan pöytäkirja erimielisyyttä koskevilta osin kaupunginhallituksen seuraavassa kokouksessa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaupunginhallituksen jäsenet Heli Saukkola ja Laura Skaffari.
Päätös Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin kaupunginhallituksen jäsenet Laura Skaffari ja Kaj Sundqvist.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |