Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2023/Pykälä 94


 

Eron myöntäminen ja uuden lautamiehen valitseminen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimikaudelle 2021-2025

 

883/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 261

 

 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden lautamieheksi valittu Janne Louhi on pyytänyt eroa luotamustoimestaan paikkakunnalta muuttamisen johdosta 1.6.2023 alkaen 30.5.2023 saapuneella kirjeellä.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan kaupunginvaltuusto valitsee käräjäoikeuden lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Tuomioistuinvirasto on 16.6.2021 tekemällään päätöksellä vahvistanut Lohjan kaupungin lautamiesten määräksi 14.

Lautamiesten valinnassa huomioitavaa

Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta (Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 §).

Tuomioistuinviraston näkemys on, että lautamiehen sopivuutta koskevalla säännöksellä on ajateltu suljettavan lautamiestehtävän ulkopuolelle henkilöt, joilla on esimerkiksi rikosrekisterimerkintöjä tai jotka ovat syyllistyneet toistuvasti vähäisempiin rikoksiin. Sopivuuden arviointi edellyttää yleensä ehdokkaan kokonaisvaltaista arviointia, jonka tuloksena tulisi olla johtopäätös siitä, että asianomaisen henkilön valinnalla ei horjuteta tuomioistuinta kohtaan tunnettua luottamusta. Valtuustoryhmällä tai valtuustoilla ei kuitenkaan yleensä ole mahdollisuutta selvittää tällaisia tietoja ja sen vuoksi lautamiesehdokkaiden tietoon tulisi saattaa edellä mainittu kelpoisuus vaatimus.

Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö (Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 §).

Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa (Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 4 §).

Muuta huomioitavaa

Perustuslakivaliokunta on 5.6.1996 antamassaan mietinnössä todennut: "Lautamiesten valinnassa tulee  korostaa lautamiehen tuomarintehtävää. Lautamies ei ole poliittisella valtakirjalla toimiva kunnallinen luottamushenkilö, vaan hänen tulee olla riippumaton. Valtuustoryhmillä on tämän suhteen erityinen vastuu. Sama koskee sitä. että lautamiehiksi valittavat ovat valmiita toimimaan tehtävässään koko kauden. Ottaen huomioon lautamiehen tehtävän ja aseman tuomioistuimen jäsennenä puolueiden ei pidä vaatia lautamiehiksi valittavilta sitoumuksia ns. puolueveron maksamisesta istuntopalkkiostaan."

Tuomioistuinten jäsenten esteellisyyskysymyksiin kiinnitetään nykyään huomattavan paljon huomiota. Vakiintunut periaate on, että tuomioistuimen on paitsi oltava puolueeton myös näytettävä puolueettomalta. Käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että esteellisyyskysymykset ovat usein ajankohtaisia erityisesti silloin, kun lautamiehinä on esimerkiksi kunnanhallituksen tai kuntayhtymän hallituksen jäseniä. Tuomioistuinviraston näkemyksen mukaan merkittävässä asemassa olevien kunnallisten luottamushenkilöiden tai kansanedustajien valitsemiseen lautamieheksi tulisi suhtautua pidättyväisesti.

Lautamiehen tehtävän hoitamisesta käytännössä

Lautamiehen tehtävä eroaa kunnallisista lautakunnan jäsenyyksistä ja eräistä muista kunnallisista luottamustehtävistäkin siinä suhteessa, että tuomioistuimen istunnot alkavat yleensä aamulla kello 9.00 ja istuntoja jatketaan niin pitkään, että kaikki istuntopäivälle haastetut jutut saadaan käsitellyksi. Lautamiehen tehtävä edellyttää siis varautumista koko päivän kestävään istuntoon. Erityisesti laajoissa rikosasioissa lautamiesten tulee varautua olemaan läsnä useampana päivänä peräkkäin.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden kanslia siirtyy käräjäoikeuden uusiin toimitiloihin Espoon Otaniemeen heinäkuussa 2022. Tuossa yhteydessä toiminta Lohjan oikeustalossa päättyy, joten Lohjalta valittavien lautamiesten käräjämatkojen pituus ja matkaan kuluva aika tulee pidentymään.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 5 §:n mukaan lautamiehen on ennen tehtävään ryhtymistä sekä tehtävän kestäessä annettava käräjäoikeudelle tuomioistuinlain 11 luvun 12 §.ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus.

Lautamiehelle maksetaan valtion varoista istuntopalkkiota sekä korvausta ansionmenetyksestä ja matkakuluista.

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Louhen eronpyyntö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää

1. todeta Janne Louhen kelpoisuuden Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden lautamieheksi päättyneen 1.6.2023 alkaen ja myöntää hänelle eron lautamiehen tehtävästä; sekä

2. valita Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen uuden lautamiehen Janne Louhen tilalle voimassa olevalle kaudelle siihen asti, kun uudet lautamiehet vuoden 2025 kuntavaalien jälkeen aloittavat tehtävänsä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 16.08.2023 § 94

 

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Louhen eronpyyntö

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. todeta Janne Louhen kelpoisuuden Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden lautamieheksi päättyneen 1.6.2023 alkaen ja myöntää hänelle eron lautamiehen tehtävästä; sekä

2. valita Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen uuden lautamiehen Janne Louhen tilalle voimassa olevalle kaudelle siihen asti, kun uudet lautamiehet vuoden 2025 kuntavaalien jälkeen aloittavat tehtävänsä.

 

Päätös Valtuusto päätti:

1. todeta Janne Louhen kelpoisuuden Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden lautamieheksi päättyneen 1.6.2023 alkaen ja myöntää hänelle eron lautamiehen tehtävästä; sekä

2. valita Pekka Lehtisen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen uudeksi lautamieheksi Janne Louhen tilalle voimassa olevalle kaudelle siihen asti, kun uudet lautamiehet vuoden 2025 kuntavaalien jälkeen aloittavat tehtävänsä.

 

Täytäntöönpano ote Louhi ja uusi valittu lautamies
ote Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus
merkitään luottamustoimirekisteriin

------------------------------------