Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 111


 

Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen

 

872/02.02.00/2022

 

Kaupunkikehityslautakunta 23.08.2023 § 111

 

 Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Kaupunkikehityslautakunnan tammi-heinäkuun 2023 toimintakatteen toteuma ulkoisten ja sisäisten erien osalta (tilanne 15.8.2023) on 43,5 % eli 14,8 %-yksikköä alle tasaisen käytön. Heinäkuun tasaisen tahdin mukainen prosentti on 58,3 %. Toimintakate on noin 1,5 milj. euroa enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2022.

Kaupunkikehityksen tammi-heinäkuun ulkoisten ja sisäisten toimintatuottojen toteuma on 82,5 %, toimintakulujen 60,5 %.

Toimintakulut (ulk. + sis):

 

 

 


 Kaupunkikehityslautakunnan tuloslaskelma 1.1. - 31.7.2023 (ulk.+sis.):

 

 

 Tukiin ja avustuksiin ei ole budjetoitu tuloja vuodelle 2023 kiinteistö ja kartastopalvelujen, työllisyyspalvelujen ja matkailupalvelujen osalta, joihin kuitenkin on kirjautunut tuloja. VM:n myöntämä hanketuki kiinteistö ja kartastopalveluille edelleen näkyy suurena pottina, sekä muissa toimintatuotoissa vuokratulot.

Toimintakulut ovat kasvusuunnassa palvelujen ostot sekä aineet, tarvikkeet ja tavarat-tiliryhmissä;
Logistiikka: kuljetustenhallintajärjestelmä, vuorolinjat / kouluajot sekä matkustus- ja kuljetuspalvelut.
Kaavoitus; kaavojen vireilletuloilmoitukset / kuulutuskulut sekä atk-tarvikkeet.
Kiinteistö ja kartasto: KATTI yhteistoimintaosuudet osittain maksettu
Matkailu: Kalusto ja muu materiaali mm. Tytyrin kehittäminen

Kaupunkisuunnittelun kustannuspaikkojen (toimintojen) toimintakatteiden toteumaprosentit: (ulk. + sis.)

 

 

Työllisyyspalveluiden talousarviobudjetointi vuodelle 2023 puuttuu tai on vähäistä verrattuna toimintaan. Elinkeinopalveluiden ja työllisyyspalveluiden budjetointi on väärinpäin (työmarkkinatuen kuntaosuus).  

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

 Hallintopäällikkö Maria Pernu poistui kokouksesta klo 17.26 tämän asian käsittelyn jälkeen.

------------------------------------