Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 101


 

Kauppakadun ja Koulukadun katusuunnitelmat

 

180/10.03.01.00/2023

 

Tekninen lautakunta 31.05.2023 § 73

 

 Kauppakadun katusuunnitelma perustuu palvelutuotantolautakunnan 21.10.2020 päätökseen, jossa pohjana oli WSP Oy:n tekemä esisuunnitelma "Lohjan keskusta, Kauppakadun ja Laurinkadun pyöräily". Lautakunta päätti hyväksyä jatkosuunnittelun pohjaksi Kauppakadulle esittelyaineiston mukaisen periaatteen, jossa kauppatorin puolelta poistetaan toinen ajokaista. Lisäksi Keskustan osayleiskaavatyön yhteydessä on määritelty keskustan kevyen liikenteen tavoiteverkko ja tavoiteverkossa on Kauppakadulla pyörätie torin puolella. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt OYK:n 15.1.2014 ja se on tullut lainvoimaiseksi 14.9.2016.

Kauppakadulla on nykyisin yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä Ojamon suunnasta ajettaessa Sepänkadulle saakka mutta Sepänkadun ja Suurlohjankadun välillä pyöräväylä puuttuu ja pyörällä on ajettava ajoradalla. Valtatie 25:n/ harjun urheilukeskuksen suunnasta keskustaan ajettaessa on pyöräväylä rakennettu Vuorisenkadulle/ Koulukadulle Kalevankatuun saakka.

Kauppakatu

Kauppakadulle on esitetty suunnitelmassa välille Sepänkatu-Koulukatu kaksisuuntainen pyörätie ja sen viereen jalkakäytävä torin ja Lohjantähden puoleiselle reunalle. Tältä puolelta oikea ajokaista poistuu ja nykyiset pitkittäispysäköintipaikat/puut siirtyvät nykyisen oikean kaistan kohdalle, pyörätie nykyisten pysäköintipaikkojen/ puiden kohdalle ja jalkakäytävä jää nykyisen jalkakäytävän kohdalle torin/ Lohjantähden reunaan. Välille Koulukatu-Suurlohjankatu tässä suunnitelmassa uusitaan vain ajoradan keskikoroke. Osuuspankin kiinteistön puoleinen pyöräily- ja jalankulkuyhteys on hyväksytty 28.2.2017 laaditussa katusuunnitelmassa. Kauppakadun suojatieylityskohtien turvallisuutta parannetaan keskisaareketta leventämällä 2,0 m:n levyiseksi, lisäksi torin ja Lohjantähden kohtien kolmen suojatien turvallisuutta parannetaan rakentamalla hidasteet alueen tulokohtiin. Pysäköintipaikkojen ja pyörätien väliin tulee 0,75 m leveä erotuskaista. Eri kulkutilat rakennetaan toisistaan eri materiaalein/ värein. Pysäköintipaikkojen, erotuskaistan ja jalkakäytävän päällysteeksi tulee betonikiveys, pyörätien päällysteeksi tulee asfaltti. Pysäköintiautopaikkojen määrä vähenee neljällä autopaikalla, nykyiset kolme taksi/ inva paikkaa säilyvät entisellään. Kauppakadulle suunnitelmassa esitetyt muutokset eivät vaikuta torialueen reunalla olevan hotellitonttivauksen kaavoittamiseen/rakentumiseen, sillä toimenpiteet alkavat vasta Sepänkadun liittymästä. Sepänkadulle rakennetaan jätevesiviemäri ja vesijohto torin toimintoja varten. Katuvalaistus uusitaan.

Koulukatu

Koulukadulle välillä Kauppakatu-Kalevankatu on suunniteltu normaali 3,0 metriä leveä asfalttipäällysteinen yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä Lohjantähden puoleiselle reunalle. Väylä kulkee osittain Lohjantähden kiinteistön puolella olevan jalkakäytävän kohdalla, mutta kiinteistön rajan ylittämiselle on lupa kiinteistön omistajan edustajalta. Koulukadun kahden keskisaarekkeen ylitystä parannetaan leventämällä saarekkeita.

Kauppakadun ja Koulukadun pyöräväylien suunnittelussa on käytetty Liikenneviraston jalankulku- ja pyöräilyväylien suunnitteluohjetta.

Suunnitelmien kustannusarvio on 450 000 € (alv 0 %), josta vesihuollon osuus on 25 000 € (alv 0 %) ja katuvalaistuksen 55 000 € (alv 0 %).

 

Vaikutusten/Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Suunnitelmissa esitetyt pyöräväylät mahdollistavat lasten turvallisemman ja omatoimisen pyöräilyn Lohjan keskustassa mm. koulumatkojen osalta. Tästä johtuen koulujen lähiympäristön liikenneturvallisuus paranee saattoliikenteen vähenemisen vuoksi.

Tämä hanke sisältyy valtuuston 16.11.2022 § 144 hyväksymään investointisuunnitelmaan vuodelle 2023. Tekninen lautakunta on velvollinen toteuttamaan valtuuston sille vuosittain toteutettavaksi määrittellyt investoinnit, mikäli mitään perusteltua estettä hankkeen toteuttamiselle ei ilmene. Hanke on siinä vaiheessa että katusuunnitelmat voidaan laitta nähtäville.

Kaupungin keskustaan on suunnitteilla merkittävä hotellihanke. Hotellihankkeen käynnistyessä on todennäköistä, että kyseinen korttelialue suljetaan ja kauppakadulle tulee merkittävissä määrin rakentamiseen liittyvää raskasta liikennettä, erityisesti rakentamisen alkuvaiheessa. Tämän voidaan olettaa rajoittavan suunnitellun kaksisuuntaisen pyörätien käyttöä tai ainakin aiheuttavan sille merkittävää haittaa. Näin ollen on perusteltua odottaa hotellihankkeen mahdolliset vaikutukset kevyen liikenteen toteutusratkaisuun.

 

Lisätiedot Suunnittelija Esa Rantala, esa.rantala@lohja.fi,
Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Palvelutuotantolautakunnan päätös 21.10.2020 § 132 ja oheismateriaali
- Keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys ja kevyen liikenteen tavoiteverkko s. 16
- Yleisasemapiirustus
- Asemapiirustus
- Pituusleikkaus
- Tyyppipoikkileikkaukset

 - Keskusta-alueen nykyiset pyöräväylät

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että tämän investointihankkeen toteutus siirretään eteenpäin odottamaan hotellihankkeen suunnittelun valmistumista ja tietoa rakentamisen aloitusajankohdasta, niin että hanke voidaan toteuttaa synkronoidusti hotellihankkeen valmistumisen kanssa. Näin ollen laaditut katusuunnitelmat asetetaan nähtäville vasta, kun tiedetään hotellihankkeen mahdolliset vaikutukset kaupungin keskustaan ja siitä aiheutuvat mahdolliset päivitystarpeet nyt laadittuihin katusuunnitelmiin.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 07.08.2023 § 271

 

Lisätiedot Suunnittelija Esa Rantala, esa.rantala@lohja.fi,
Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Palvelutuotantolautakunnan päätös 21.10.2020 § 132 ja oheismateriaali
- Keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys ja kevyen liikenteen tavoiteverkko s. 16
- Yleisasemapiirustus
- Asemapiirustus
- Pituusleikkaus
- Tyyppipoikkileikkaukset
- Keskusta-alueen nykyiset pyöräväylät 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää, että tämän investointihankkeen toteutus siirretään eteenpäin odottamaan hotellihankkeen suunnittelun valmistumista ja tietoa rakentamisen aloitusajankohdasta, niin että hanke voidaan toteuttaa synkronoidusti hotellihankkeen valmistumisen kanssa. Näin ollen laaditut katusuunnitelmat asetetaan nähtäville vasta, kun tiedetään hotellihankkeen mahdolliset vaikutukset kaupungin keskustaan ja siitä aiheutuvat mahdolliset päivitystarpeet nyt laadittuihin katusuunnitelmiin.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valutuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 13.09.2023 § 101

 

 

Lisätiedot Suunnittelija Esa Rantala, esa.rantala@lohja.fi,
Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Palvelutuotantolautakunnan päätös 21.10.2020 § 132 ja oheismateriaali
- Keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys ja kevyen liikenteen tavoiteverkko s. 16
- Yleisasemapiirustus
- Asemapiirustus
- Pituusleikkaus
- Tyyppipoikkileikkaukset
- Keskusta-alueen nykyiset pyöräväylät 

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää, että tämän investointihankkeen toteutus siirretään eteenpäin odottamaan hotellihankkeen suunnittelun valmistumista ja tietoa rakentamisen aloitusajankohdasta, niin että hanke voidaan toteuttaa synkronoidusti hotellihankkeen valmistumisen kanssa. Näin ollen laaditut katusuunnitelmat asetetaan nähtäville vasta, kun tiedetään hotellihankkeen mahdolliset vaikutukset kaupungin keskustaan ja siitä aiheutuvat mahdolliset päivitystarpeet nyt laadittuihin katusuunnitelmiin.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi suunnittelija Rantala, tekninen johtaja Moisio

------------------------------------