Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 102


 

Eron myöntäminen kunnallisista luottamustehtävistä Anna-Maija Kalliolle

 

784/00.00.01/2022
526/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 296

 

 Valtuutettu Anna-Maija Kallio pyytää 10.8.2023 saapuneella kirjeellä eroa kunnallisista luottamustehtävistä ulkomaille muutosta johtuen. Kallio on kaupunginvaltuston jäsen ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan varapuheenjohtaja.

Vihreiden valtuutetuksi nousee kuntavaalien tuloksen perusteella Mari Aaltolaine.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.

Vaalikelpoisuudesta lautakunnan jäseneksi säädetään kuntalain 74 §:ssä seuraavaa:

"Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on, joka henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisen lautakunnan tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."

Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole vaalikelpoinen myöskään lautakuntaan. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä seuraavaa:

"Vaalikelpoinen ei ole:

1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön. Edellä tarkoitetussa palvelusuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelusuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa."

Hallintosäännön 10 §:n mukaan kulttuuri-ja vapaa-ajan lautakunnassa on 7 valtuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4a §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä jollei erityisestä syystä muuta johdu. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenistä on 4 naisia ja 3 miehiä.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot hallintojohtaja Sanna Lundström sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Oheismateriaali Kallion eronpyyntö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen

Valtuusto päättää

1. myöntää eron Anna-Maija Kalliolle kaupunginvaltuutetun tehtävästä ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenyydestä;

2. todeta, että kuntavaalin tuloksen perusteella Anna-Maija Kallion tilalle kaupunginvaltuutetuksi nousee Vihreiden 1. varavaltuutettu Mari Aaltolaine;

3. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka; sekä

3. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Esittelijän muutettu päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen

Valtuusto päättää

1. todeta Anna-Maija Kallion kelpoisuuden Lohjan kaupungin kunnallisiin luottamustoimiin päättyneen 1.9.2023 alkaen ja myöntää hänelle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenyydestä;

2. todeta, että kuntavaalin tuloksen perusteella Anna-Maija Kallion tilalle kaupunginvaltuutetuksi nousee Vihreiden 1. varavaltuutettu Mari Aaltolaine;

3. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka; sekä

4. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen

Valtuusto päättää

1. todeta Anna-Maija Kallion kelpoisuuden Lohjan kaupungin kunnallisiin luottamustoimiin päättyneen 1.9.2023 alkaen ja myöntää hänelle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenyydestä;

2. todeta, että kuntavaalin tuloksen perusteella Anna-Maija Kallion tilalle kaupunginvaltuutetuksi nousee Vihreiden 1. varavaltuutettu Mari Aaltolaine;

3. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka; sekä

4. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 13.09.2023 § 102

 

 

Lisätiedot hallintojohtaja Sanna Lundström sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Oheismateriaali Kallion eronpyyntö

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. todeta Anna-Maija Kallion kelpoisuuden Lohjan kaupungin kunnallisiin luottamustoimiin päättyneen 1.9.2023 alkaen ja myöntää hänelle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenyydestä;

2. todeta, että kuntavaalin tuloksen perusteella Anna-Maija Kallion tilalle kaupunginvaltuutetuksi nousee Vihreiden 1. varavaltuutettu Mari Aaltolaine;

3. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka; sekä

4. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Päätös Valtuusto päätti

1. todeta Anna-Maija Kallion kelpoisuuden Lohjan kaupungin kunnallisiin luottamustoimiin päättyneen 1.9.2023 alkaen ja myöntää hänelle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenyydestä;

2. todeta, että kuntavaalin tuloksen perusteella Anna-Maija Kallion tilalle kaupunginvaltuutetuksi nousee Vihreiden 1. varavaltuutettu Mari Aaltolaine;

3. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan Satu Nybäckin uudeksi jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka; sekä

4. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan Satu Nybäckin varapuheenjohtajaksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Täytäntöönpano ote Kallio, Aaltolaine, nimetyt uudet jäsenet
tiedoksi hallintoasiantuntija Turunen, toimistosihteeri Riekkinen, dynasty-tiimi, CM-tiimi
merkitään luottamustoimirekisteriin

------------------------------------