RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 118
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen/2. osavuosikatsaus
872/02.02.00/2022
Kaupunginhallitus 04.09.2023 § 307
Toimialat ja konsernipalvelut laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.
Kaupunginhallituksen arvioitavaksi tuodaan toimialojen kuukausittaiset talousraportit koosteena, johon lisätään muut tulokseen vaikuttavat tekijät. Lisäksi talousraportissa arvioidaan investointien ja rahoituksen toteumaennuste.
Vuoden 2023 puolen vuoden käyttötalouden toimintakulujen (ulkoiset ja sisäiset) toteuma-aste oli 52,1 % ja investointimenojen 30,6 %. Käyttötalouden tuottoja on talousarvioon kertynyt 56,0 % ja investointiosan tuloja on kirjattu 33,4 %. Käyttötalouden toimintakate on 49,0 % eli 1,0 % alle tasaisen käytön (50,0 %). Tuottojen toteutumaa nostaa saadut tuet ja avustukset, yhteensä n. 7,6 milj. euroa, josta kasvu ja oppiminen -tulos-alueen osuus n. 4,7 milj. euroa ja kaupunkikehitys-tulosalueen osuus 1,4 milj. euroa. Kuluissa korkeimmat toteutumaprosentit palveluiden ostoissa (58,9 %), henkilöstökuluissa (50,7 %).
Palveluiden ostoissa suurimmat käyttöprosentit ovat
- Rakennusten ja alueiden kunnossapitopalveluissa 78,3 %
- Verottajalle ilmoitetut urakat 121,4 %
- Matkustus- ja kuljetuspalvelut 64,6 %
- Muut yhteistoimintaosuudet 142,6 % (Katti-hankkeen osalta kate saaduissa tuissa ja avustuksissa).
Palkkojen toteuma 52,4 %. Palkkakuluja nostaa kesäkuussa maksetut lomapalkat n. 3,0 milj. euroa.
Käyttötalouden talousarvioon on tehty tammi-kesäkuun aikana seuraavat muutokset:
- Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta hyväksyi, että lasten, nuorten ja perheiden palvelualueen toimintatuottoihin ja –kuluihin sisällytetään eri hankkeille ja projekteille myönnetyt avustukset yhteissummaltaan 2 200 960 euroa toimintakatteen säilyessä ennallaan.
Toimialakohtaiset toimintakatteen toteutumat:
- Kaupunkirakenne-toimiala: kaikki tuotot ja kulut 107,8 %, ulkoiset erät 49,3 %
- Sivistys-toimiala: kaikki tuotot ja kulut 50,3 %, ulkoiset erät 48,5 %
- Konsernipalvelut kaikki tuotot ja kulut -1,3 %, ulkoiset erät 42,8 %
Koko vuodelle tarkennetun verotuloennusteen perusteella verotuloja arvioidaan kertyvän 6,5 milj. euroa talousarviota enemmän. Valtionosuuksia puolestaan arvioidaan kertyvän 1,3 milj. euroa enemmän talousarvioon verrattuna
Edellä mainituilla arvioilla vuosikatteeksi muodostuisi 33,7 milj. euroa, kun alkuperäisessä talousarviossa vuosikate on 29,5 milj. euroa, verrattuna ennusteeseen talousarvion ennustettu vuosikate on 4,3 milj. euroa parempi. Arvion toteutumisen kannalta kriittisimmät tekijät liittyvät palveluiden ostoihin tilapalveluissa. Tosin aineissa, tarvikkeissa ja tavaroissa on syntymässä säästöä, mm. sähköön varattu määräraha on alittumassa.
Lohjan kaupungin alkuperäisessä talousarviossa nettoinvestoinnit ovat 36,54 milj. euroa ja valtuusto on päättänyt muuttaa investoinneille osoitettuja määrärahoja 10 880 000 eurolla vuodelta 2022 siirtyneiden hankkeiden loppuunsaattamiseksi. Investointien toteutuma-arvio on 32 milj. euroa.
Vuodelta 2022 toteutumattomien tai kesken jääneiden investointien siirtämisellä sekä tulorahoituksen muutoksella arvioituna kaupungin lainamäärä ei kasva, kun alkuperäisessä talousarviossa ennakoitiin lainamäärän kasvavan 6,6 milj. euroa.
Lautakunnat tuovat mahdolliset talousarvion ylitykset valtuuston käsittelyyn syksyn aikana siten, että ne ovat valtuuston päätettävissä viimeistään joulukuussa.
Osavuosiraportissa esitellään toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen ja talouden tasapainottamistoimenpiteiden toteutuminen tammi-kesäkuulta 2022. Toiminnallisten tavoitteiden seurannalla arvioidaan, miten kaupunginvaltuuston talousarviossa hyväksymiä sitovia tavoitteita ja toimenpiteitä on toteutettu ko. aikana.
Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä osavuosiraportin tiedoksi sekä kehottaa lautakuntia sopeuttamaan toimintansa vuoden 2023 määrärahaan niillä toimenpiteillä ja tulosalueiden välisillä siirroilla, jotka ovat viranhaltijoiden ja lautakuntien päätettävissä. Määrärahoissa pysymiseen vaikuttavat periaatteelliset ja palvelujen muuttamista edellyttävät ratkaisut on saatettava välittömästi kaupunginhallituksen ja valtuuston ratkaistavaksi;
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä vuoden 2023 talousarvion toteutumisen 2. osavuosiraportin tiedoksi.
3. tarkastaa kaupunginhallituksen kokouspöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Käsittely
Esittelijän muutettu päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä osavuosiraportin tiedoksi sekä kehottaa lautakuntia sopeuttamaan toimintansa vuoden 2023 määrärahaan niillä toimenpiteillä ja tulosalueiden välisillä siirroilla, jotka ovat viranhaltijoiden ja lautakuntien päätettävissä. Määrärahoissa pysymiseen vaikuttavat periaatteelliset ja palvelujen muuttamista edellyttävät ratkaisut on saatettava välittömästi kaupunginhallituksen ja valtuuston ratkaistavaksi;
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä vuoden 2023 talousarvion toteutumisen 2. osavuosiraportin tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti muutetun esityksen mukaan.
Täytöntäänpano tiedoksi lautakunnille
valtuuston esityslistalle
Talousjohtaja Raija Lindroos liittyi kokoukseen kutsuttuna asiantuntijana tämän asian käsittelyn alkaessa klo 16.04.
Kaupunginhallituksen jäsen Laura Skaffari liittyyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16.09.
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 11.10.2023 § 118
Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi
Oheismateriaali - Kaupunginhallitus, Kaupungin 2023 talousarvion toteumaraportti tammi-kesäkuulta, sis. toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen ja talouden tasapainottamistoimenpiteiden toteutumisen
- Lohjan Vuokra-asunnot Oy puolivuotisraportti (ei nettiin)
- Lohjan Kiinteistöt Oy puolivuotisraportti (ei nettiin)
- Lohjan Liikuntakeskus Oy puolivuotisraportti (ei nettiin)
- Lohjan Liikuntahallit Oy puolivuotisraportti (ei nettiin)
- Lohjan Energiahuolto Oy Loherin puolivuotisraportti (ei nettiin)
- Osavuotisraportti lyhennelmä
Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä vuoden 2023 talousarvion toteutumisen 2. osavuosiraportin tiedoksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |