Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 12.10.2023/Pykälä 97


 

Lausunto Raaseporin ympäristönsuojeluviranomaiselle Murskepojat Oy:n maa-aines- ja ympäristölupahakemuksesta

 

401/11.01.00/2023

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 12.10.2023 § 97

 

 Raaseporin ympäristönsuojeluviranomainen on pyytänyt 23.8.2023 päivätyllä kirjeellä Lohjan lausuntoa Ristenille, Raaseporin kaupungin puolelle, sijoittuvasta Murskepojat Oy:n maa-aines- ja ympäristöluvasta. Lausuntoa pyydetty 2.11.2023 mennessä.

Murskapojat Oy hakee uutta maa-aines- ja ympäristölupaa kiinteistölle Kivimäki 710-610-1-31. Samalla haetaan myös maa-aineslain 21 § mukaista lupaa toiminnan aloittamiseen ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta. Ottamisalue sijaitsee Raaseporissa Ristenin alueella rajoittuen Lohjan kuntarajaan. Alueelle on tieyhteys Lohjalta Ristenintietä pitkin.

Nykyinen Murskepojat Oy:n maa-aineslupa umpeutuu kesällä 2024, joten alueelle haetaan uusi maa-aines- ja ympäristölupa (yhteislupa) louhinnan ja murskauksen jatkamiseksi. Uuden suunnitelman ja hakemuksen mukainen ottamisalue ei laajene aiemmin luvitettuun alueeseen verrattuna. Alkuperäiset luvat on myönnetty vuonna 2013 ja louhinta on alueella alkanut vuonna 2017.

Lupaa haetaan samalle alueelle, jolla on tällä hetkellä voimassa olevat luvat. Hakemuksen mukainen ottamisalue on pinta-alaltaan 6,7 ha ja ottamisaluerajaukseen sisältyy louhittava alue sekä aiemmin louhittu alue, joka toimii työskentely- ja varastointialueena. Hakemuksen mukainen suunnitelma-alue on pinta-alaltaan 9,1 ha ja se seuraa kohdekiinteistön kiinteistörajaa. Suunnitelma-alueen sisälle sijoittuvat myös suojavyöhykkeet sekä tukitoiminta-alue ottamisalueen itäpuolella. Hakemuksen ja suunnitelman mukaisella alueella on louhittavaa kalliota jäljellä noin 800 000 m3ktr (n. 2,16 milj. tonnia) noin 4 ha:n kokoisella alueella. Yhteislupaa haetaan 15 vuodeksi, jolloin teoreettinen vuotuinen ottomäärä on noin 53 000 m3ktr.

Alueella murskataan ottamisalueelta louhittua louhetta maksimissaan 300 000 t/a ja keskimäärin noin 150 000 t/a. Alueen ulkopuolelta vastaanotetaan ja murskataan louhetta maksimissaan 10 000 t/a ja puhtaita ylijäämämaita alueen maisemointitarkoitusta varten vastaanotetaan maksimissaan 10 000 t/a. Edellä mainitut murskausmäärät nousevat edellisestä luvasta (200 000 t/a ja 100 000 t/a), mutta vastaanottomäärät ovat samat kuin aiemmassa ympäristöluvassa (2013).
 

 Ristenin alueella on louhosalueiden keskittymä ja siinä sijaitsee viiden eri toiminnanharjoittajan louhokset. Kaksi louhoksista sijaitsee Lohjan puolella (Destia Oy ja Uudenmaan ELY-keskus). Alueella ei ole asemakaavaa eikä lainvoimaista yleis- tai osayleiskaavaa. Uusimaa 2050 maakuntakaavassa Ristenin alueella on merkintä "maa-aineshuollon kehittämisalue".

Ristenillä, Raaseporin alueen toimijoiden kesken, on selvitetty yhteismelutilannetta teettämällä melumallinnus vuonna 2019. Melumallinnuksen mukaan toimintojen yhteiset keskiäänitasot ovat lähimpien asuinrakennusten luona päiväaikaan 46-47 dB. Laskentaepävarmuus (±3 dB) huomioiden tulokset alittavat päiväajan raja-arvon 55 dB. (Ramboll Finland Oy, 12.11.2019,  Ristenin / Skogsmoran louhinta alueet, Raasepori – Yhteismelumallinnus).
 

Lisätiedot Ympäristötarkastaja Eija Kanninen, eija.kanninen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Raaseporin lausuntopyyntö Murskepojat Oy:n maa-aines- ja ympäristölupahakemuksesta, 23.8.2023
- Murskepojat Oy, Ristenin louhos; maa-ainesten ottosuunnitelma ja ympäristölupahakemus. Ramboll Finland Oy, 31.1.2023

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Koskela Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää antaa Murskepojat Oy:n maa-aines- ja ympäristölupahakemuksesta seuraavan lausunnon:

Louhinnan ja murskauksen keskeiset ympäristövaikutukset liittyvät toiminnan melu- ja pölyvaikutuksiin, liikenteeseen sekä pinta- ja pohjavesiin. Toiminnan etäisyydet lähimpiin Lohjan puolen asuinrakennuksiin on pitkät ja lähimmilläänkin reilusti yli kilometrin (lukuunottamatta Ristenin tilan autiotaloa). Kyseinen alue ei ole myöskään pohjavesialuetta. Kiviaineksen oton ja jalostuksen päästöjen torjuntaan voidaan vaikuttaa luvassa annettavin lupamääräyksin.

Toiminta alueella on alkanut vuonna 2017 eikä toiminnasta ole tullut valituksia Lohjan ympäristönsuojeluun.

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto toteaa, ettei sillä ole huomautettavaa Murskepojat Oy:n yhteislupahakemuksesta.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Raaseporin ympäristönsuojeluviranomainen

------------------------------------