Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 121



 

Kaavoituskatsaus 2023-2024

 

372/10.02.03/2022

 

Kaupunkikehityslautakunta 20.09.2023 § 121

 

 Kaavoitus on valmistellut kaupunkisuunnittelulautakunnan 13.12.2022 § 173 hyväksymään kaavoituksen työohjelmaan perustuvan kaavoituskatsauksen 2023-2024. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsausta aletaan nyt hyödyntää myös lähiaikoina käynnistyvien kaavojen vireilletulosta ilmoittamiseen.

 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö Kristiina Rinkinen, kristiina.rinkinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - kaavoituskatsaus 2023-2024

 - kaavoitusohjelma 2023-2025

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta merkitsee tiedoksi kaavoituskatsauksen 2023-2024.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

-----------------------------------