Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 125


 

Vuoden 2024 talousarvion laatiminen / Kaupunkikehityslautakunta

 

1354/02.02.00/2022

 

Kaupunkikehityslautakunta 20.09.2023 § 125

 

 Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kaupungille seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja taloussuunnitelma ovat laadittava siten, että edellytykset kaupungin tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa talousarvioon brutto- tai netto määräisenä. Lohjan kaupungissa määrärahaksi on vahvistettu toimialakohtainen toimintakate. Investoinneissa käytetään bruttoperiaatetta.

Kaupunkikehityslautakunnan alaisessa toiminnassa on valmisteltu vuoden 2024 talousarvioesitys laadintaohjeiden mukaisesti. Talousarvioesitys sisältää toiminnan laajuutta kuvaavat tekijät, toiminnallisten muutosten kuvauksen sekä kaupungin strategiaa tukevat toiminnalliset tavoitteet.

Talousarvioesitys sisältää voimassa olevien vakanssien henkilöstökustannukset sekä ulkoiset toimintatuotot ja -kulut, joissa on huomioitu kustannuskehitys.

Taloudellisena tavoitteena valmistelussa on otettu huomioon kaupungin taloudelle asetettu vuosikatetavoite sekä tasapainotusohjelman vuodelle 2024 päätetyt toimenpiteet. Toiminnalliset tavoitteet on esitetty hyväksytyn kaupunkistrategian kärkien mukaisena.

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu@lohja.fi

 

Oheismateriaali -Kaupunkikehityksen talousarvioehdotus vuodelle 2024

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää osaltaan hyväksyä kaupunkirakenne-toimialaan kuuluvan kaupunkikehityslautakunnan alaisen toiminnan talousarvioehdotuksen 2024.

 

Käsittely

Esittelijän muutettu päätösesitys

 

 " Kaupunkikehityslautakunta päättää

 
1. osaltaan hyväksyä kaupunkirakenne-toimialaan kuuluvan kaupunkikehityslautakunnan alaisen toiminnan talousarvioehdotuksen 2024.

 
2. Talousarvion toiminnallisiin tavoitteisiin lisätään seuraava: Painopistealue: sijainniltaan loistava Strateginen tavoite: sujuvien liikenneratkaisujen ansiosta Lohjan sijainnista otetaan maksimaalinen hyöty irti Toimenpide strategiakaudelle: parannamme keskustan reuna-alueiden liityntäliikenteen yhteyksien vuorovälejä, turvaamme Lohjan sisäisten pääreittien säännöllisen liikenteen Mittari: ELY-keskuksen ja naapurikuntien kanssa toteutetaan yhdessä joukkoliikenteen järjestämistapa, palveluliikenteen kehittäminen, kutsuliikenteen mahdollisuuksien kartoitus Määrärahat: määrärahan lisäys Vastuuhenkilöt: Marjaana Roine

3. Tekstiosaan kohtaan "Rakenteelliset muutokset ja palvelujen kehittäminen" lisätään seuraava lause: varataan vuoden 2024 talousarvioon 250.000 € lisämääräraha joukkoliikennepalvelujen kehittämiseen ELY-vetoisen suunnittelun pohjalta. Tämä pohjautuu valtuuston määrittämään talousraamiin."

 

Vastaesitys 1 Risto Murto teki seuraavan vastaesityksen

 "Lisätään ympäristönsuojelun toimenpiteisiin perustetaan 1-3 luonnonsuojelualuetta"
 

 Vastaesitys raukesi kannattamattomana.

 

Vastaesitys 2 Risto Murto teki Karitta Laitisen, Kirsi Ferinin ja Klaus Turhasen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

 " Lisätään ympäristönsuojelun toimenpiteisiin, että selvitetään METSO -ohjelmaan sopivia kohteita luonnonsuojelualueeksi."

 

 Puheenjohtajan tiedustellessa vastustaako kukaan tehtyä vastaesitystä, kukaan ei vastustanut.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti osaltaan

1. hyväksyä kaupunkirakenne-toimialaan kuuluvan kaupunkikehityslautakunnan alaisen toiminnan talousarvioehdotuksen 2024.

2. Talousarvion toiminnallisiin tavoitteisiin lisätään seuraava: Painopistealue: sijainniltaan loistava Strateginen tavoite: sujuvien liikenneratkaisujen ansiosta Lohjan sijainnista otetaan maksimaalinen hyöty irti Toimenpide strategiakaudelle: parannamme keskustan reuna-alueiden liityntäliikenteen yhteyksien vuorovälejä, turvaamme Lohjan sisäisten pääreittien säännöllisen liikenteen Mittari: ELY-keskuksen ja naapurikuntien kanssa toteutetaan yhdessä joukkoliikenteen järjestämistapa, palveluliikenteen kehittäminen, kutsuliikenteen mahdollisuuksien kartoitus Määrärahat: määrärahan lisäys Vastuuhenkilöt: Marjaana Roine

3. Tekstiosaan kohtaan "Rakenteelliset muutokset ja palvelujen kehittäminen" lisätään seuraava lause: varataan vuoden 2024 talousarvioon 250.000 € lisämääräraha joukkoliikennepalvelujen kehittämiseen ELY-vetoisen suunnittelun pohjalta. Tämä pohjautuu valtuuston määrittämään talousraamiin.

4. lisätä ympäristönsuojeluun toimenpiteisiiin, että selvitetään METSO -ohjelmaan sopivia kohteita luonnonsuojelualueeksi

 

 Hallintopäällikkö Maria Pernu poistui kokouksesta klo 19.08 tämän asian käsittelyn jälkeen.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen poistui kokouksesta klo 19.08 tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 Kokouksessa päätettiin pitää tauko klo 19.09-19.16.

------------------------------------