Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 47


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 

Sivistyslautakunta 25.10.2023 § 47 

 

 Hallintosäännön 134 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 125). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti

1. hyväksyä yksimielisesti, että kokouspaikaksi vaihdettiin aiemmin ilmoitetun valtuustosalin sijaan Linnaisen kokoustila, Linnaistenkatu 9; sekä

2. todeta, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.

------------------------------------