Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 57


 

Valtuustoaloite maksuttomasta koulukuljetuksesta toisen asteen opiskelijoille

 

859/08.01.01/2022

 

Kaupunginvaltuusto 18.05.2022 § 67

 

 Keskustan valtuustoryhmän varavaltuutettu Kirsi Ferin esitti seuraavan  aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Keskustan valtuustoryhmän valtuutetut Lotta Paakkunainen ja Kristian Sarvi, Meidän Lohja -valtuustoryhmän valtuutetut Hannele Maittila ja Ana Maria Gutiérrez Sorainen, Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuutettu Maaret Laine, Ruotsalaisen kansanpuoleen valtuutettu Heidi Himmanen ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutetut Birgit Aittakumpu, Tiina Liimatainen:

”Me allekirjoittaneet esitämme, että Lohjalla laajennetun oppivelvollisuuden piirissä olevat toisen asteen opiskelijat liitetään mukaan maksuttomaan koulukuljetusjärjestelmään, sillä kaupungissamme opiskelumatkat ovat pitkiä ja julkinen liikenne erittäin heikko. Opiskelumatkat ovat monille opiskelijoille ja perheille kohtuuttoman kalliita, ja toisinaan myös mahdottomia järjestää mitenkään. Joukkoliikenne ei ole kaikkien ulottuvilla. Koulumatkojen kalleus ja järjestelyjen vaikeus ei saa olla opiskelijoita eriarvoistava, etkä lain velvoittamaa opiskelua estävää tai selkeästi rasittava.

Aloite on talousarviovaikutteinen, mutta yhdessä peruskoulun koulukuljetuksen kanssa järjestettynä kuljetuskokonaisuus luo vahvan rungon uudistettavalle joukkoliikenteelle. Käytännössä nämä nuoret, joita aloite koskee, ovat logistiikallemme tuttuja, ja vain jatkavat koulukuljetuksen piirissä peruskoulunsa jälkeen.

Joukkoliikennettä ei kannata ylläpitää vajaakäytöllä. Meidän tulisi ohjata ja kasvattaa nuorisoamme joukkoliikenteen käyttäjiksi. Se on vastuullista kaupunkikulttuuria monella tavalla.

Esitämme, että maksuttomuus rajataan koskemaan vain Lohjalla sijaitsevia toisen asteen opiskelupaikkoja sekä Nummelan Luksiaa. Tätä kauempana opiskeleville tuki myönnetään kaupungin sisäiseen osaan opiskelumatkasta. Rajanveto tässä on vaikeaa, sillä meillä ei ole tarjota nuorillemme kaikkia opiskeluvaihtoehtoja.

Toivon, että aloitteeseen tartukaan heti, ja maksuttomuus myönnetään jo syksyllä opiskelunsa aloittaville lohjalasnuorille, sillä nykyinen tilanne on ristiriitainen oppivelvollisuusuudistuksen kanssa. Maksuton opiskelumatka keventää perheiden ja itse opiskelijan taakkaa vaativassa elämänvaiheessa, ja mahdollistaa konkreettisesti paremman opiskelun. Me tarvitsemme hyvinvoivia, jaksavia ja koulutettuja nuoria työmarkkinoillemme.

Nuorten ei kuulu kantaa taakkaa siitä, mitä me aikuiset olemme päättäneet; ei kouluverkkouudistuksesta, ei kunnallisen päätöksenteon arvovalinnoista, ei kodin sijainnista, eikä vanhempiensa varallisuudesta. Maksuttoman koulukuljetuksen myöntämisessä toisen asteen opiskelijoille valta ja vastuu on yksin kaupunginvaltuutetuilla.

Maksuton koulukuljetus kaikille oppivelvollisille on sekä pito- että vetovoimaan Lohjalle. Kunnan toimesta järjestetty kuljetus mahdollistaa nuorten vanhempien täysipäiväsen työnteon ja vähentää yksityisautoilua. Se on myös välttämätön seuraus omille päätöksillemme tässä salissa.”

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

------------------------------------

 

Sivistyslautakunta 25.10.2023 § 57

 

 Koulumatkojen maksuttomuudesta säädetään koulumatkatukilaissa (48/1997). Kunta tai koulutuksen järjestäjä ei ole velvollinen järjestämään toisen asteen koulutuksessa oleville opiskelijoille koulukuljetusta. Tämä koskee myös oppivelvollisuuslain 16 §:n nojalla maksuttomaan koulutukseen oikeutettua opiskelijaa. 

 

 Toisen asteen oppilaalla on vapaus valita opiskelupaikkansa ja kunta ei voi perusopetuksen tapaan määrittää oppilaiden opislupaikkaa. Kela myöntää koulumatkatukea koulumatkojen kustannuksiin toisen asteen opiskelijoille, jos matka kodin ja oppilaitoksen välillä on vähintään 7 km yhteen suuntaa.
 

 Lakisääteisesti maksuttomaan kunnan järjestämään koulukuljetukseen ovat oikeutettuja perusopetuksen oppilaat. Jos maksuttoman koulukuljetuksen myöntöperusteita laajennetaan Lohjan kaupungissa ulottumaan toisen asteen opiskelijoihin, on otettava huomioon mm seuraavia seikkoja:

 

  • Järjestettäsiinkö maksuton kuljetus myös kaupungin rajojen ulkopuolisiin oppilaitoksiin vai rajataanko se vain rajojen sisäisiin oppilaitoksiin ja kohtelisiko tämä oppilaita eriarvoisesti?
  • Järjestetäänkö maksuton kuljetus vain silloin, kun on mahdollisuus käyttää joukkoliikennettä? Toteutuuko tässä yhdenvertaisuusperiaate?
  • Jos kuljetuksia järjestettäisiin suljettuja koulukyytejä ajavilla kouluautoilla, nykyinen auto- ja suunnittelukapasiteetti ei riittäsi. Erityisesti lukioissa opiskellaan jaksomuotoisesti ja lukujärjestykset vaihtuvat viisi kertaa vuodessa.
  • Koulukyydit suunnitellaan perusopetuksen koulujen lukujärjestysten mukaisin aikatauluin, ei vuoroliikenteen mukaan.

 

 Traficom voi myöntää poikkeusluvan henkilöauton ajokortin saamiseksi jo 17-vuotiaana, jos nuoren säännöllinen kulkeminen kouluun, töihin, työssäoppimiseen tai harrastukseen on kulkuyhteyksistä tai muista erityisistä syistä johtuen hankalaa.

 

 Koulukuljetusten ns. vapaapaikoille on mahdollista saada maksullinen oikeus käyttää kouluautoja. Niiden ehtona on, että kouluautojen reittejä tai aikatauluja ei muuteta vapaapaikoilla matkustavien takia. Lukujärjestysten tulee olla kiinteät syyslukukaudella ja kevätlukukaudella. Vapaapaikoille voidaan ottaa oppilaita, kun maksuttomaan kyytiin oikutettujen oppilaiden koulukyytireitit ja -aikataulut ovat vakiintuneet, käytännössä syysloman jälkeen.

 

 Kasvun ja oppimisen tulosalue on kuitenkin huomionut toisen asteen oppilaiden huomattavat haasteet joukkoliikenteen käytössä koulumatkoilla. Tulosalueella ollaan tehty järjestelmällisesti työtä kuluneen vuoden aikana, jotta toisen asteen oppilaitosten saavutettavuus joukkoliikennettä hyödyntänen paranisi tulevaisuudessa. Kehitystyötä on tehty yhdessä alueen kuntien ja toisen asteen oppilaitosten kanssa. Nykytilanteeseen pyritään saamaan parannusta jo vuoden 2024 aikana. 

 

 Toisen asteen opiskelijoiden maksuttoman koulukuljetuksen kustannusta on vaikea arvioida käytettävissä olevan tiedon perusteella. Tällä hetkellä perusopetuksen koulukuljetuksiin käytetään noin 3 miljoonaa euroa vuodessa.

 

Lisätiedot Sivistysjohtaja, Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää hallitukselle ja edelleen valtuustolle, että toisen asteen oppilaiden mahdollisuuksia joukkoliikenteen käyttöön koulumatkoilla edistetään tulevien vuosiena aikana yhdessä alueen kuntien ja toisen asteen oppilaistosten kanssa. Lohjan kaupunki ei kuitenkaan järjestä maksutonta koulukuljetusta toisen asteen opiskelijoille ja että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------