Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 61


 

Yhteisöllisen oppilashuollon erityisavustus

 

307/12.01.03.00/2023

 

Sivistyslautakunta 25.10.2023 § 61

 

 Valtion erityisavustus yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseen ja kehittämiseen vuosille 2024–2025.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtion erityisavustusta yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseen ja kehittämiseen esi- ja perusopetuksessa sekä lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa vuodelle 2023. Valtion erityisavustusta myönnetään esi- ja perusopetuksen sekä lukio ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille. Myönnettävä erityisavustus on yhteensä enintään 12 miljoonaa euroa. Valtion erityisavustus myönnetään hakemuksen perusteella, käytettäväksi vuodelle 1.1.2024–31.7.2025. Hakuaika päättyi 12.10.2023.

 

 Valtion erityisavustusta voidaan käyttää yhteisöllisen opiskeluhuollon ja ennaltaehkäisevän työn kehittämiseen oppilaiden ja opiskelijoiden mielenterveyden tukemiseen esimerkiksi palkkaamalla/hankkimalla erityisesti mielenterveys- ja hyvinvointiosaamista omaavaa henkilöstöä yhteisölliseen opiskeluhuoltoon opettajien ja opetusryhmien tueksi.

 

 Erityisavustusta voidaan lisäksi käyttää yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamallien ja menetelmien kehittämiseen, erityisesti hyödyntäen jo olemassa olevia hyviä tutkimusperusteisia toimintamalleja.

 

 Myönnettyä avustusta voidaan käyttää myös työnteon kannalta välttämättömiin palkattavan henkilön työvälineisiin (kuten tietokone ja puhelin) sekä mahdollisiin matkakustannuksiin toimipaikkojen välillä. Avustusta voi käyttää myös yhteisölliseen opiskeluhuoltoonliittyviin koulutuskustannuksiin tai mahdollisten koulutusmateriaalien hankintaan.

 

 Lohjan perusopetus sekä lukiokoulutus hakivat yhdessä avustusta. Avustusrahalla on tarkoitus palkata henkilöstöä hyvinvoivan ja turvallisen opiskeluympäristön vahvistamiseen ja kehittämiseen. Henkilöstö vahvistaa hyvinvoinnin rakenteita jalkauttamalla edellisessä hankkeessa tuotetun yhteisöllisen työn vuosikellon ja toiminnallisen työkalun kiusaamiseen, häirintään, syrjintään ja väkivaltaan puuttumiseen koulujen henkilöstön sekä yhteisöllisen hyvinvointiryhmän käyttöön.

 

 Mielenterveys- ja hyvinvointiosaamista omaava henkilöstö lisää tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksen vaikuttavuutta olemalla koulupäivän aikana läsnä opettajien ja opetusryhmien tukena. Lisäksi palkattava henkilöstö tuottaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja tukevaa ja ryhmäytymistä edistävää toimintaa oppilaille yhdessä opettajien kanssa. Myös tarpeenmukaista nepsyvalmennusta tuotetaan hankkeen puitteissa.

 

 Avustuksella on tarkoitus tukea alueiden tarpeita heille kohdennetuilla tarpeen mukaisilla tukitoimilla seitsemällä työntekijällä esim. Nummi ja Järnefelt: neuropsykiatrinen sairaanhoitaja, Mäntynummi: kouluvalmentaja, lukio: nepsy- ja hyvinvointivalmentaja. Lisäksi hankkeen kokonaisuutta haetaan kehittämään, koordinoimaan ja jalkauttamaan yksi työntekijä.

 

 Avustusta haetaan yhteensä 500 500 €, omarahoitus tulisi olemaan

 214 500 € ja koko avustus yhteensä 715 000 €.

 

Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi (liisa.saarniniemi@lohja.fi)

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy yhteisöllisen oppilashuollon erityisavustuksen hakemisen vuosille 2024 - 2025. Haettavan erityisavustuksen määrä on 500 500 euroa, avustuksen omavastuu noin 214 500 euroa ja avustuksen kokonaismäärä yhteensä 715 000 euroa.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote sivistysjohtaja Lehmus

Nuorisovaltuuston edustaja Sami Ibrahim palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn alussa klo 20.04 ja poistui kokouksesta klo 20.08 tämän asian käsittelyn jälkeen.

------------------------------------