Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 55


 

Vuoden 2023 nuorisotyöpalkinnon jakaminen

 

1333/02.05.01.00/2022

 

Sivistyslautakunta 25.10.2023 § 55


Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi 11.10.2007 § 60 nuorisotoimen ehdotuksen siitä, että vuosittain jaetaan nuorisotyöpalkinto.

Palkinnon tarkoituksena on kannustaa ja kiittää palkinnon saajaa/saajia siitä myönteisestä ja ansiokkaasta työstä, jota palkinnon saaja/saajat ovat tehneet lohjalaisen nuorisotyön hyväksi. Palkinto voidaan myöntää joko yksittäiselle henkilölle, nuorten vaikuttaja- tai harrasteryhmälle tai sellaisille tahoille, jotka ovat ansiokkaasti edistäneet ja tukeneet Lohjan kaupungissa tapahtuvaa nuorisotyötä tai muutoin edustaneet tai saattaneet muiden tietoisuuteen ja tehneet kuuluisaksi lohjalaisten nuorten osaamista, harrastamista ja tekemistä.

Palkinto on jaettu 16 kertaa. Vuonna 2007 palkinnon saajina olivat Vapaapalokuntien nuoriso-osastot, vuonna 2008 Kartsa ry, vuonna 2009 Nuorisovaltuusto, vuonna 2010 Heikki Ojanen, vuonna 2011 Virkkalan Babtistilähetysseurakunta, vuonna 2012 Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksian Stara-hanke, vuonna 2013 Karjalohja-Sammatin 4H-yhdistys, vuonna 2014 lohjalaiset partiolippukunnat, vuonna 2015 Lohjan Seudun Soutajat, vuonna 2016 Rebecka Streng, vuonna 2017 Lohjan Kultturipaja, vuonna 2018 Lohjan seurakunnan nuorisotyö, vuonna 2019 Lemmy ry:n bändien kehityskaari -projekti, vuonna 2020 lohjalaisten yläkoulujen oppilaskunnat, vuonna 2021 Anni Juntunen ja vuonna 2022 Ankkuri-tiimi.

Lohjan nuorisotyön esitys vuoden 2023 nuorisotyöpalkinnon jakamisesta esitellään oheismateriaaleissa.

 

Lisätiedot nuorisotyön päällikkö Merja Hukkanen, merja.hukkanen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - nuorisopalveluiden jakosääntö

 - esitys vuoden 2023 nuorisotyöpalkinnon saajaksi 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää

1. nimetä vuoden 2023 palkinnon saajan;

2. vahvistaa palkinnon suuruudeksi 500 euroa;

3. että palkinnon saajan nimi/nimet voidaan julkistaa tiedotusvälineissä vasta palkinnon luovutuspäivänä.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Nuorisotyön päällikkö Merja Hukkanen

------------------------------------