Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 159


 

Lisämäärärahan myöntäminen tekniselle toimelle

 

872/02.02.00/2022

 

Tekninen lautakunta 08.11.2023 § 159

 

 Teknisen toimen tulosalueen vuoden 2023 talousarvio on tammi-syyskuun käytön pohjalta laaditun tilinpäätösennusteen mukaan todennäköisesti ylittymässä. Tulosalueen toimintakatteen arvioidaan ylittyvän noin 0,3 milj. eurolla. Ylitys aiheutuu pääasiassa rakennusten ja alueiden rakentamisen palveluiden budjetoitua suuremmista toteutuneista kustannuksista.

Teknisen toimen talousarvio vuodelle 2023 on valmisteltu syksyn 2022 aikana käytössä olleiden lukujen ja tietojen perusteella. Arvio perustui sen hetkiseen tietoon vuoden 2023 tulevista kuluista. Merkittävä yksittäinen ylitys on tullut Mäntynummen koulukeskuksen sisäilmakorjauksista, joiden kokonaiskustannus nousi tasolle 200 000 € (alv 0 %). Tehdyillä korjauksilla vältyttiin opetustoiminnan siirto väistötiloihin. Myös muut sisäilmakorjaukset ja niihin liittyvät selvityskustannukset mm. kaupungintalolla, ovat olleet ennalta suunnittelemattomia, mutta välttämättömiä kuluja. Lisäksi asiantuntijapalveluita on vuoden aikana jouduttu hankkimaan suunniteltua enemmän. Vuoden 2023 budjetoinnin yhteydessä ei oltu varauduttu niin merkittäviin palkankorotuksiin, millaisina ne todellisuudessa toteutuivat. Sähkön ja kaasun toteutuneet kustannukset ovat vastaavasti olleet merkittävästi arvioitua pienemmät, mikä kompensoi lisämäärärahan tarvetta.

Kesän 2023 jälkeen on erityisesti tilakeskuksella pyritty jarruttamaan hankintoja. Tästä ”jarrutuksesta” on nähtävillä selkeää hyötyä, mutta esimerkiksi aikainen talvi (lämmitys ja aurauskulut) voivat aiheuttaa sen, että tehdyt toimenpiteet kulujen leikkaamiseksi eivät välttämättä riitä. Tilakeskuksella on myös tarkastettu hyväksyttyjen laskujen kirjaukset, jotta investointihankkeiden kaikki kulut kohdistuvat investoinneille, eivätkä rasita käyttötaloutta.

Tämänhetkisen arvion mukaan teknisen toimen tulosalueella tehdyillä toimenpiteillä ei tulla saamaa kokonaisuutta tasapainoon ja siksi tulosalueelle tarvitaan 300 000 € lisämääräraha.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että teknisen toimen tulosalueelle myönnetään 300 000 € lisämääräraha rakennusten ja alueiden rakentamisen palveluihin. Tämän myötä tulosalueen muutettu toimintakate (sisäiset ja ulkoiset) on 10 865 140 euroa, aiemmin 11 165 140 euroa.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

 Teknisenä korjauksena tehtiin esittelijän muutos hallintosäännön mukaiseksi (teknisestä johtajasta kaupunkirakennejohtajaksi).

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------